"Miksi toinen päivä tuottaa enemmän hankaluuksia kuin toinen? Mikä on se sääntö, että toisinaan kaikki menee haukan persieen ja toisinaan on niin mukava olla?"Kirjailijasta ja kirjasta:
Vuonna 1952 ilmestyi Havukka-ahon ajattelija, joka oli myös samalla läpimurto Huoviselle (vaikka tuskinpa hän sellaista havitteli?) Ennen Havukka-ahoa Huovinen oli kirjoittanut tarinoita ja kertomuksia lehtiin ja hän julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa `Hirri` vuonna 1950. Urallaan Huovinen saavutti useita palkintoja ja tunnustuksia ja hänen teoksistaan on tehty myös näytelmiä sekä elokuvasovituksia. Mutta ehkäpä kaikkein tunnetuin hänen teoksistaan on tämä, Havukka-ahon ajattelija.
Kirjassa tuumailee, irvii ja tupruttelee piippuaan meidän kaikkien tuntema Konsta Pylkkänen. Häntä pyydetään oppaaksi ja apumieheksi kahdelle Helsingistä saapunelle maisterille jotka haluavat tutkia Kainuun korpiluontoa. Omaperäisellä tyylillään ja mielenkiintoisella ajatuksenjuoksullaan Konstasta tulee korvaamaton apu maisteri Ojastolle ja maisteri Kronbergille.
Maisteri Ojasto ei tiennyt mitään siitä, että apuvoimat, joita hän oli monta päivää odotellut, olivat noinkin lähellä. ...hän otti tuon tuostakin esiin heinän, ruohon saran tai sammalen. Katseltuaan aina hetken suurennuslasilla kasvin tuntomerkkejä hän asetti sen harmaiden imupapereiden väliin puristumaan ja kirjoitti muistiin kasvin tieteellisen nimen, löytöpaikan ja muuta tarpeellista.... "Voi saakeli!" sanoi Konsta hyvin hiljaa, mutta sitä innostuneemmin, "Nyt kyllä heinän arvoitus ratkeaa."
Konsta miettii ja kääntelee omalla luovalla tavallaan ajan tapahtumia, niiden vaikutuksia ja sitä mikä teoria ja käsitys olisi missäkin aiheessa se lopullinen ja tosi. Myönnän, parissa kohtaa eksyin totaalisesti tuolta ajatusten poukkoilevalta kärrypolulta, mutta kipusin kuitenkin hetkessä takaisin kyytiin.
Haavikon käyttämä runsaasti kuvaileva kieli sai sydämen ikävöimään takaisin luontoon. Suoraan sanottuna häikäistyin ja lopulta häpesin itseäni sen suhteen miten vähän olen aikaani metsien suojissa ja järvien aalloilla viettänyt. Ja kuinka niin luonnollinen osa ihmisen arkea on rapissut pieniksi viipaleiksi puistoja, lähimetsiä ja prosessoitua ruokaa. En väitä, etteikö nyt olisi vaivattomampaa elää kaikessa yltäkylläisyydessä, mutta ainakin minä unohtelen kroonisesti sen mistä ja miten porsaanfile tai kananpojan rintaleike on lautaselleni tullut. Unohtelen päivittäin miten valtava voima puhtaalla luonnolla on, miten se elähdyttäisi asfalttipölyä niellyttä sisintäni ja miten minun tulisi sitä kunnioittaa.
Mutta ei Huovinen pelkästään luontoa ylistä, väliin hän piikittelee myös ihmisen olemista:
Kun joku näkee erilaisen ihmisen kuin itse on tai luulee olevansa, niin heti kohta hän on valmis kuvittelemaan toisesta kaikenlaista kummaa.. Niinpä pojatkin epäilivät, että Pylkkänen taisi olla vähän tärähtänyt pärekainalo...
Mutta huolimatta pienistä erilaisuuksista - hautuumaalla kerran tavataan. Siellä on ihmisen sukukokous, eikä ole kiertämistä kellään.
Lempikohta:
Mustien metsien ympäröivä salojärvi oli mieliinpainuva näky. Oli usvaa, koleutta. Selittämätöntä yksinäisyyden tunnetta ja onttoutta rinnassa. Aurinko oli poissa. Ilmassa oli eriskummallisia hajuja. Kummallisin niistä oli rannan tuoksu, rannan jolle oli ajautunut kaisloja, mätäneviä ruohoja, kuolleita pikkukaloja, ja jola monet liekopuut tai harmaat, veden syömät juurakot lakosivat. Rantahietikolla näkyi ketun jälkiä ja suuren metson luuranko, jossa siivet olivat vielä kiinni.
Jälkisanat:
Olipa hyvä, että kirja tuli luettua vasta nyt, eikä räkänokkaisena teininä pakonomaisesti äikän tehtävän muodossa. Kirjassa on paljon ajatonta viisautta, vinksahtanutta lempeyttä ja ajatuksia herätteleviä kohtia, joihin tulee varmasti palattua useamminkin. Toisaalta olen hieman pettynyt, etten ole Huovista aikaisemmin löytänyt..
Sanoja selvitettäväksi:
- Lisku
- Murrakko
- Syylingit
- Lynniskellä
- Huolainniekka
- Komo
Lukema: 10/10
Saaliiksi kelpasi toki vapauden tunne, jonka saattoi säilötä vaikka sydämen vasempaan eteiseen, siihen muistojen nelikkoon.
