Matka yli onnen esteiden. Laurent Gounelle

Bali, ärsyttävä guru ja itseriittoisan typerä länsimaalainen. Aluksi vastustellaan ja lopulta valaistutaan. Simple as that. Mun reppureissulla jäi tuo Bali välistä,  joten mä oon varmaan vaan pimentynyt. 

Kirjasta:

Kaveri ei oo onnellinen, lähtee Balille mestarin luokse ja pienen venkoilun jälkeen onnellistuu. Tai ainakin löytää tien onnellisuuteen. 

Mielipide:

Tämä oli hyvin helposti luettava, himpun yllätyksetön, mutta samalla ihan kelpo ajatuksia viljelevä kirja. Melko usein tulee annettua valta muille ihmisille omaan onnellisuuteen. Ja lähinnä se on kiinni omista ajatuksista. Mielenkiintoista on se, mistä meidän ajatukset ja tavat reagoida eri asioihin tulevat. Uskallan väittää, ettei meistä kovin moni tule edes ajatelleeksi syvälle juurtuneita käsityksiämme joka päiväisestä elämästä ja kuinka paljon siellä lymyää sellaista turhaa sontaa joka saan vaan ketutuksia aikaiseksi. 

Mun maailmankuvaan on kuulunut kaikenlainen hömppä ja hapatus pennusta asti, Kiitos mutsin. Metsissä poukkoilee keijuja ja sammalselkäisiä viettelijättäriä. Ulkohuussia ja saunaa vartioi omat tontut eikä lohikäärmeetkään ole välttämättä höpöhöpöä (ainakin Puff on olemassa, mä löydän sen vielä!). Samalla on tullut kahlattua erinäinen määrä esoteeristä ja muutenkin ei niin tieteellistä kirjallisuutta läpi. Niin ja X-files oli dokkari, ei fiktiivinen sarja. Joten, nämä tee-se-itse oppaat parempaan elämään ovat myös tuttuja ja ei näistä ole haittakaan vielä ollut. 

Mutta eihän nämä tällaiset hömpät läheskään kaikkia vakuuta. Höh, muka itse oltais vastuussa omasta onnesta..  :D Kyllä se on se naapurin kaiman vika kun suksi ei luista.


Lukema: 8/10 helposta teksistä

Arvostelukappale.

Kirjailija: Laurent Gounelle

Teos: Matka yli onnen esteiden

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 162
Julkaisuvuosi: 2018. 

Suomentaja: Lotta Toivanent 

Piispansormus, Milja Kaunisto

Mä en tiedä, mutta Milja tuntuu olevan melko huikea ihminen näiden kolmen kirjan perusteella! Törkeän suuri määrä työtä, ihanan rempseän irstasta tekstiä ja vauhti vain parani loppua kohden. Ja täytyy myöntää, tämä kirja oli näistä kolmesta paras ja parhaat osat tässä kirjassa alkoivat puolen välin jälkeen. 

Olavi Maununpojan tarina, kaikkine synteineen ja elämänkatsomuksineen, oli mielenkiintoista luettavaa. Joissain kohti (tarkoitan nyt koko trilogiaa) ehkä mässäiltiin liikaa Olavin pohdinnoilla synneistä ja varsinkin syyllisyyden riivamilla ajatuksilla. Saatoin hypätä pari riviä silloin tällöin yli. Mutta toisaalta nautin Olavin ja Miraclen keskusteluista ja ehkä eniten siitä miten raikkaan reippaalla tavalla Milja toi esiin Olavin ja muiden aikalaisten maailmankatsomuksen ja kuvan. Se miten silloin ajateltiin esimerkiksi rahvaasta, synneistä, noituudesta jne. Sekä alkoholista:

"Onneksi oli viini. Viini juhlisti niitä henkilökohtaisia voittoja, joista ei voinut puhua yhdellekään elävälle sielulle, ja soi lohtua niissä häviöissä, joista tuli ikuisesti vaieta. Viini ylevöitti saavutukset ja hälvensi tylsyyden."

En tunne tuon ajan (1400-luku) historiaa pintaraapaisua syvemmin, mutta trilogian tuomat mielikuvat eivät ainakaan romantisoineet enempää omia mielikuvia tuosta ajasta. Joskus muistan haaveilleeni pääseväni matkustamaan ajassa juuri tuolle vuosisadalla, mutta nyt en ehkä halua sieltä mitään muuta kuin pieniä maistiaisia viineistä, oluesta, ruoista ja olisi myös hienoa nähdä ja seurata tuon ajan metsästäjien arkea. Mutta en siis halua muuttaa asumaan tuohon aikaan. Nyt on ihan hyvä :)

Lyhyesti kirjasta (ja koko trilogiasta), ei pahempia paljastuksia:

Olavi Maununpoika lähtee Ranskaan opiskelemaan Sorbonnen yliopistoon papiksi, hairahtuu syntiseen elämään, rakastuu mieheen joka on nainen, kärsii synnintuskistaan, etenee urallaan, alenee urallaan, jämähtää urallaan, juonittelee, on juonittelun uhri ja lopulta on elettyyn elämäänsä tyytyväinen. Hyvä.

Trilogia oli mieluista luettavaa. Kaunisto kirjoittaa minun makuun rohkean värikkäästi eikä arkaile kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Henkilöhahmoista jäi tietysti parhaiten mieleen Olavi ja Miracle, mutta ei sivuosien hahmotkaan hengettömiä olleet. Jossain vaiheessa halusin motata piispa Cauchonia nokkaan, halata Beatrixea, juopotella Suuripään kanssa ja puristaa leikkisästi Sorbonnen taloudenhoitajatarta ahterista. Niin ja ehdottomasti haluan maistaa vesiviiniä, onko se vain viiniä johon on sotkettu vettä?

Piispansormus lopettaa hienosti trilogian! Saatoin ehkä yön hiljaisena tuntina vähän herkistyä ja nyyhkäistä lopulle, mutta en pelkästä surusta.

Kiitos Milja Kaunisto tästä trilogiasta :)

Lukema: 9/10

Trilogian muut osat Lukucornerissa:

1. Synnintekijä
2. Kalmantanssi


Kirjailija:Milja Kaunisto

Teos:  Piispansormus

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 468
Julkaisuvuosi: 2015

Pimeyden pyörä, Douglas Preston & Lincoln Child

Menin marraskuussa kirjakauppaan. Tarkoituksena oli etsiä matkalukemista Saksan reissulle. Halusin pokkarina Game of Thronesia, suomeksi, ei löytynyt. Nappasin tämän. Luin lentokoneessa lentopeloissani ehkä viisi sivua jotka menivät hiestä märäksi ja ryttyyn. Otin kirjan muutama päivä sitten lukuun, omassa kodissa, lukutuolilla/sängyllä. En pelännyt enää, luin kaiken. 

Kirjasta:

Aloysius Pendergast ja hänen "suojattinsa", Constance Greene, matkaavat Gsalrig chonggin luostariin vaipuakseen mietiskelyn saloihin. Luostarissa opetetaan chongg rania, jonka kerrotaan olevan tie korkeimman tietoisuuden tasolle. Ja vain harva ja valitut voivat sitä opiskella. 

Luostariin saapuessaan Pendergastille ja Contancelle selviää kuitenkin, että luostarista on varastettu jotain todella arvokasta, jotain sellaista mistä ei alkuun edes puhuta mitään. Kyseessä on mysteerinen asine/asia nimeltä Agozyen, jota luostarin vanhimmat ovat vartioineet vuosisatojen ajan. Suoraan suomennettuna Agozyen tarkoittaa "pimeyttä". Agozyen luovutettiin luostarille yli tuhat vuotta sitten ja kaikkia on kielletty koskemasta tai katsomasta sitä.  Vanhassa pikkuisessa käärössä, joka tuli sen mukana, lukee:

"Jos *Dharman tahdot pahuudelta säästää
etkä tuskaa loputonta sille sois
niin älä pimeyden pyörää päästä
sä sineteistään murtautumaan pois."

Ja nyt Agozyen on varastettu ja munkit pyytävät Pendergastilta apua saadakseen sen takaisin. Tästä käynnistyy leppoisan kiinnostavasti liikkuva salapoliisi/takaa-ajo/jännitys/kauhukertomus, jonka pääasiallisena näyttämönä toimii neitsytmatkalleen lähtevä loistoristeilijä Britannia.

Pöhinää:
Heti kärkeen voin sanoa, että tykkäsin!! Pendergastin hahmo on mielenkiintoinen ja sopivan kutkuttavan mysteerinen, jotta kiinnostus säilyy ja jopa kasvaa hahmoa kohtaan tekstin edetessä. Constance jää hiukan taka-alalle, eikä naisesta löydy niin syviä ja koukuttavia pintoja, mutta ei hänkään missään nimessä ole valju henkilö. Aika jännä juttu, mutta kuvitellessani Alosysius Pendergastia henkilönä, piirtyi mieleeni aina kuva Benedict Cumberbunista.. prkl siis Cumberbatchista..

Mutta Constancesta ei tule mielikuvia. Ehdottakaa!!

Eniten mua kuitenkin kiinnostaa tuo munkkien mietiskely, sen menetelmän, mandalat ja se mitä lopulta Agozyenista paljastuu, Taidan nyt seuraavat päivät istua lattialla naruun tehty solmu edessäni ja koitan avata sen ensiksi mielessäni ja lopulta ajatuksen voimalla oikeasti! Sitten siirryn ajatuksineni pankkiautomaatille, nostan miljardeja käteistä ja sukellan uima-altaaseen joka on täytetty pehmeillä vadelmakarkeilla. Luon ajatukseni voimalla törkeän hyvää kahvia ja siirryn hetkeksi lukemaan fantasianovelleja keskelle Atlanttia ja taidanpa vähän keskustella sen tyypin kanssa joka on vastuussa mahdollisesta luomisprosessista. Illalla voikin sitten chillailla keskellä Alaskan metsiä hirsisessä piilomajassa ja siemailla portviiniä.

Let the chongg ran begin!!!

Lukema: 9/10

Kirjailija: Preston ja Child

Teos: Pendergast, PImeyden Pyörä

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 535
Julkaisuvuosi: 2016. Englanninkielinen alkuteos, The Wheel of Darkness ilmestyi 2007

Suomentaja: Antti Autio ja Pekka Marjamäki

Teos kuuluu Pendergast sarjaan ja on oma itsenäinen osa. Muut kirjat löytyvät täältä kronologisessa järjestyksessä.

*maailma 

Kalmantanssi, Milja Kaunisto

Irstaat hengemiehet, tissit, kilju, voimakastahtoiset naiset, halvat ihmishenget, hurmaava riettailu, homous, noituus ja synnin helvetillisissä sfääreissä riutuva protagonistimme, Olavi Maununpoika. Uh, onhan siinä tavaraa vajaan neljänsadan sivun verran :D

Kalmantanssi jatkaa Kauniston kirjoittamaa trilogiaa Olavi Maununpojasta 1400-luvun euroopassa. Ja rokkaa vahvasti Lukucornin Markon sydämeen ;) Niin, siihen siis riittää yleensä kirja, jossa mainitaan tissit ja pieru.. Olen helppo, eikös miehet yleensä ole? :D 

No niin, nyt ryhtiä ja asiaan (hitto, käyn laittamassa pyykit eka, hetki..)

Mun mielipide:

Hyvää:
Miljan tyyli kirjoittaa ja tapa ottaa lukija mukaan riettaille matkoille iskee minuun! Ronskilla kädellä heitetään lukijan kasvoille vaikka mitä mätää ja visvaa, elostellaan synneillä ja ollaan ihanan ahdasmielisiä oman edun tavoittelijoita. Olen rakastunut. 

Mutta rakkaudessakin on joskus ryppyjä eikä aina jaksa toisen jaarituksia. 

Huonoa:
Jaarittelu ja turhat kuvailut. Milja osaa kertoa erittäin eloisasti miten perhanan sekaisin Olavi on, ja kuvailee myös hyvin yksityiskohtaisesti uskonmiehen sisäistä hyvän ja pahan vatvontaa. Mutta liikaa. Ymmärsin jo, että Olavi on kompleksinen luonne ja tappelee lihansa himoja vastaan. Hypin rivien yli muutaman kerran.

Mitä jäi mieleen/fiilikset:
Pidän pienen paussin Kaunistosta. Nyt kaipaan jotain muuta, ehkä hiukan lempeämpää tekstiä (Kafka?) :D Mutta tulen kyllä lukemaan Kauniston muutkin teokset, tarvitsen sitä ennen hetken hengähtää. 

Jotkin hahmot kirjassa jäi hiukan etäisiksi, ehkä tarkoituksella? Mutta en saanut otetta esimerkiksi piispa Cauchoniin, hirvee m..kku se on, mutta miksi? Jotain siitä jäi uupumaan. Hahmo olisi kyllä erinomainen lähempään tarkasteluun, ja siitä ehkä saisi ihan oman kirjansakin. 

Huomioitavaa:
- Kirjan sivut tässä painoksessa ovat jotenkin ohuita materiaaliltaan. 
- Olavi on kyllä ihan "messed up"
- Kenen tekemä on tuo kannen kuvitus, aika makee!!
- Lukujen pituudet juuri sopivia, eikä hypitty ärsyttävästi aiheesta toiseen

Lukema: 8/10

Kirjailija:Milja Kaunisto

Teos:  Kalmantanssi

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 399
Julkaisuvuosi: 2014

Synnintekijä, Milja Kaunisto

No perkula, tunsin ala-asteella tytön nimeljä Milja. Hän oli sellainen vaalea liehulettinen elovena tapaus. Kiltti, koulussa hyvä, hiljainen, söpö ja varmaankin vihasi sydämensä pohjasta minua. Ehkä johtui niistä muutamista lumipalloista ja satunnaisesta hiusten vetämisestä. Mene ja tiedä, naiset ovat vieläkin minulle arvoitus :D 

Mutta tämän kirjan kirjoittaja Milja ei ole hiljainen ja kiltti. Tämä Milja on rääväsuu, kertoo asioista niiden oikeilla nimillä eikä varmasti pelkää lumipallojen heittelijöitä. Enkä kyllä uskaltaisi niitä edes heitellä. Synnintekijä rokkaa, mekastaa, repii esiin ihmisen syvemmällä piileviä ajatuksia ja sai ainakin minut tarttumaan kirjaan innolla niinä kolmena kertana ennen kuin sain luettua sen loppuun.

Kirjasta:
Taannutaaan vuosisadalle 1400 jkr. Eurooppa kumartaa kristinuskon ja himon nimeen. Soppaan nakataan suomalainen Olavi Maununpoika joka on hauras kristitty ja vastavihitty pappi. Hän on saapumassa Pariisiin opiskelemaan hengen tietoa ja huomaa melko äkkiä voivansa myös opiskella myös muuta kuin pelkän kirkon doktriineja. Olavi hämmentyy ja punastelee, tekee ja oppii :D

"Oma kaluni kivisti kovana, tartuin siihen ja hetken halusin puristaa sitä niin lujasti kuin pystyisin, jotta se jättäisi minut rauhaan. Halusin hakea keittiöstä lihakirveen, jotta voisin leikata mokoman perkeleenpeukalon irti ja heittää sen Sainen mutakalojen ahmaistavaksi."

Huomioita: 
- Kirjassa on ihmisiä, joilla on vartalo ja erilaisia haluja
- Mikäli et tykkää synneistä, älä lue tätä
- Onneksemme emme elä enää tuolla aikakaudella
- Olisipa aika siistiä koppasta kävelysauva käteen ja tepastella täältä Kuopiosta Pariisiin.
- Nimi Milja ei enää kuvasta mielessäni kilttiä ja tottelevaista naapurintyttöä
- Pyydän anteeksi ala-asteella kanssani olleelta Miljalta
- Jos se Milja lukee tätä, niin saat heittää mua lumipallolla jos nähdään vielä

Kysymyksiä:
- Mitä on vesiviini?
- Miksi ranskankieliset nimet on niin perhanan vaikeita muistaa? Ja miten sellainen söhlysekamelska on oikein syntynyt?
- Jos opiskelen papiksi ja lähden kävelylle, majoittaako luostarit minut edelleen ilmaiseksi?
- Mikä on elämän tarkoitus?

Muuta:
Helposti seurattavaa, mielenkiintoista tekstiä. Haluan nähdä Beatrix de la Tour d´Auvergnen livenä.

Lukema: 9/10 

Kirjailija:Milja Kaunisto

Teos:  Synnintekijä

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 308
Julkaisuvuosi: 2014

Muukalainen, Diana Gabaldon, helkutan monta sivua, pienellä tekstillä

Mutsi suositteli alun alkaen tätä tv-sarjaa. Katoin sitten yhden ja sitten toisen ja sitten piti ahmia kaikki. Olin melko haltioitunut ja lumoutunut, varsinkin alkutunnari ja valkeissa hepeneissä tanssivat naiset vei mut jonnekin kauas.. Ja se viskin juominen, ah, tämän innoittamana parit pullot on tullut ostettua ;)

Ostin viime jouluna naiselle lahjaksi sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja mietin sitten itsekin pääseväni ne lukemaan jossain vaiheessa. Yleensä en lue kovin paljon sellaisia kirjoja, joista olen filmatisoinnut nähnyt. En oikein osaa perustella miksi, mutta yksi iso osa on yllätyksellisyyden puuttuminen. On tylsää jos tietää mitä tulee tapahtumaan.

Niinpä kävi myös tämän kirjan kanssa. Ehkä tällä tarinalla ei ole niin suurta lumovoimaa minuun kuin esimerkiksi Rothfussilla, Abercrombiella tai Tolkienilla on. Missään nimessä tämä ei ollut huono. Polveilevan kuvailevasti ja tunteita herättäen Gabaldon vie lukijaa mukaanaan. Ehkäpä välillä vähän liiankin tarkan kuvailevasti? Ja sen isommin paheksuntaa herättämättä, tää on mielestäni enemmän tyttöjen kirja.

Yli 800 sivua tuli kuitenkin luettua. Enkä kadu lukemaani. Ehkä joku päivä saatan lukea toisen osan. Mutta mielummin katson töllöstä. Se musiikki, ne valkohepeneiset naiset, viski.

Mutsi muuten ei voinu kattoo ykköskautta loppuun, sen mielestä Jamieta satutettiin liikaa...

Kelle ja milloin:
- Naiselle, sohvalla, kun mies haluaa omaa aikaa xboxin parissa
- Miehelle, sohvalla, kun mies haluaa todistaa naiselle osaavansa lukea

Lukema: 8/10

Gene Wolfe, Kiduttajan Varjo, 1980

Nyt hujahti tältä hattarapäältä yli Gene Wolfen  Kiduttajan Varjo. Teksti on maalailevaa, enkä kyllä itse päässyt alkusivelyjä syvemmällä tähän. Ei riitä kapasiteetti mun kovalevyssä (yhtenä iltana oli ehkä liikaa rommia huivissa..)

Luin jostain, että tämä kirja olisi allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte ja tieteiskirjallisuuden kiistaton klassikkoa. Niin, se tais olla takakannessa. Jep.

Itse tarinan aihio on kyllä erittäin mielenkiintoinen, päästään kiduttajan päähän ja seurataan nuoren miehen (taas, aika yleinen on tämä kasvutarina) kehittymistä oppipojasta ylös päin. Tarinassa vilahtaa myös tissit, mikä on aina itseäni viehättänyt kovinkin suuresti. Mutta sitä allegoriaa, siitä tuli jotenkin liian raskasta. Ei mitenkään huonosti kirjoitettu, mutta tyyli ei nyt sitten sattunut minun mieleen.

Ehkä olen kovin yksinkertainen, mutta jätän tämän sarjan lukemisen tähän. Katsotaan jos vuodet toisivat joskus lisää neuronisiltoja aivoihin, niin tämäkin saattais upota paremmin.

´En sanonut että ne ajatukset olisivat kauniita, vaan suuria ja jaloja, vaikka varmasti on se on eräänlaista kauneutta. Anna kun näytän sinulle`. Hän kohotti kättäni, sujautti sen ryysyjensä alle ja painoi oikeaa rintaansa vasten. Tunsin kirsikankiinteän nipukan ja sen alla kumpareen lempeän lämmön: se oli herkkää, untuvanpehmeää ja elossa niin, että veri kohisi kiihkeästi.  ´Entä nyt?` hän kysyi. `Tein ulkoisen maailman suloisemmaksi sinulle, tuliko ajatuksistasi jalompia vai alhaisempia?´

Miten lukea:
- Hyvin hyvin keskittyneesti
- En tiiä, en lue.
- Rommi oli parempaa.

Lukema: 6/10

Vaeltaja, Markku Turunen, 2012

Hitto, mie ehin jo palauttaa kirjastoon kirjan josta nyt olisi tarkoitus kertoa jotain. Jäikö kirjasta tarpeeksi syvä jälki muistiin, vai tuliko kirja luettua hutaisten? Myönnän olleeni parin sivun verran viineissäni, mutta vain parin sivun verran..