Mätä, Siri Pettersen

Ihan ensiksi, tämän kirjan kansitaide menee mun top10-listalle melko kärkeen! Törkeen siisti :D Mätä on siis jatko-osa Odinlapselle, joten jos et ole sitä lukenut ja aiot sen tehdä, älä lue tätä postausta. Tai saat lukea, mutta omapahan on sitten itku. Paljasteluja siis luvassa.

Kirjasta ja hahmoista:

Hirkan retki on nakannut hänet meidän maailmaan, ihmisten keskelle. Eikä Hirka osaa puhua kieltä, tiedä tapoja tai ole esimerkiksi nähnyt milloinkaan ennen kännykkää, saati sitten facebookia (siinä ois ehkä ollu pienen sivukirjan paikka, miten Hirka opettelisi somen ja kuoriutuisiko hänestä Instan kuningatar?)

Hirkan korppi, Kuro, seurasi mukana, ja ah, siitä mustasta sulkakasasta kuoriutuikin kirjan yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Naiell, jota voisin kuvailla supernarsistiseksi ja erakoituvaksi Donald Trumpiksi nuoren David Beckhamin kropalla. Jumalaksi itsensä korottanut heppu on kuitenkin välillä ärsyttävän tyhmä. Ehkä se tuhat vuotta korppina hengailu on tehnyt osansa.

Täällä meidän maailmassa on ollut karkoitettuna Naiellin veli, Graal, viimeisen tuhannen vuoden ajan. Graal on luonut itsensä ympärille sellaisen vampyyrimaisen hohdon ja habituksen. Tyyppi on saanut ihmisiä itselleen kavereiksi lupaamalla verensä kautta pidemmän elämän. Mutta hommassa on pieni juju, Graalin veri addiktoi ja siinäpä sitä sitten ollaan kun vieroitusoireet nykii päälle.

Mukana on myös Stefan, ihminen, joka metsästää Graalin veren saastuttamia homo sapieneita, unohdettuja. Stefan jäi hahmona ehkä hiukan valjuksi.. Sellainen viskiä juovan, elämänsä yhdelle asialla omistaneen,  surkuttelevan sänkipartaisen miehen muotokuva. Joka pärjää kuitenkin tiukan paikan tullen. Stefanista ei otettu ihan kaikkea irti..

Rime jäi Ymilään ja kaveria ketuttaa niin perhanasti muikkelin lähtö ja typerät neuvoston kokoukset. Koko ajan pitää olla varpaillaan, että kuka niistä ketkuista oikein hänet haluaa tappaa/syöstä tuolilta pois. Rime, kolkagga ja oman kansansa ylin johtaja jo parikymppisenä. Aika hyvin saavutettu siihen ikään. Ja silti on valmis uhraamaan kaiken typykän takia. Noh, nuoruus teetättää kaikenlaista, hyväksytään.

Oliko se hyvä?

Kyllä, ehdottomasti! Kolmatta osaa odotellessa pokkarimuotoon. 

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Mätä, Korpinkehät trilogian toinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 501
Julkaisuvuosi: 2017. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist

Odininlapsi, Siri Pettersen

Otetaan pohjoisia taruja ja käännetään yleiset asetelmat päälaelleen. 

Ihmiset ovat myyttejä, kaukaisia taruja. Ymin lapset, peikot, ovat todellisia. Tai itse heidät peikoiksi päässäni kuvittelin. 

Kirjasta:

Hirka on syntynyt ilman häntää, mutta hänen ottoisänsä on lavastanut arvet hänen alaselkäänsä ja kertonut tarinaa suden hyökkäyksestä sekä hännän menetyksestä lapsena. Hirka on vain kuvitellut olleensa epäonninen. Mutta hänelle kuitenkin selviää, ettei asiat menneetkään niin. Hirka onkin Odinin lapsi, mädän kantaja, olento toisesta maailmasta ja hänen isänsä ei olekaan oikeasti isä, vaan ottoisä. Ja sitten alkaa tapahtua, vanhat tarinat heräävät henkiin, Hirkalle paukahtaa teini-iän angsti omasta identiteetistä (mutta ei näppylöitä) ja nuori sydän alkaa ihmettelemään kummallista elämää.

Tuohon tarinan pohjaan nakataan säkillinen ystävyyttä yhteisön tärkeimmän henkilön lapsen lapsen kanssa, kunnon kulhollinen väen epäluuloista erilaisuutta kohtaan, litra kaupalla satojen vuosien aikana iskostetuttuja uskomuksia, kottikärryllinen valtapeliä ja hopealusikallinen pirskahtelevia hyppysellisiä toiveita katkeran suloisesta kasvutarinasta, niin kasassa on makkeet aineet useammalle pitkäksi venähtäneelle lukuillalle. Eikä pidä unohtaa keitoksen keittäjää, Siri Petterseniä!! On siinä kokki :D

Oliko se hyvä?

Oli se, kyllä! Mua kiehtoi tarinassa korpit ja kivikehät. Sekä ehdottomasti sokeat!! Myös mielikuvat Damayannin tanssista jä kutkuttamaan mieltä. (Damayanti on muuten vanhan hindulaisen tarun prinsessa, jonka kauneutta jumalatkin ihailivat.)

Ehkä ainoa mitä jäin ihmettelemään, oli Hirkan nopea kasvaminen ihmisenä. Kirjan aikajana on kuitenkin vain pari kuukautta ja siinä ajassa teini-ikäisen typyn sydän ja mieli kehittyvät aika hurjalla tavalla. Ei minusta sellaiseen olisi, tai no, enhän olekaan teini-ikäinen typy ja toisaalta aivan todistettavasti naispuoliset ihmiset kykynevät melko hurjiin suorituksiin.

Kirjasta jäi kivan kutkuttava fiilis. Näin useat tapahtumat mielen valkokankaalla ja perhana miten visuaalisen hieno tästä voisi tulla leffana! Ehdottomasti tartun sarjan toiseen osaan ja hyvin varmasti luen kolmannenkin.

Muistaakseni jostain arviosta luin, että kirjan tarinaa olisi ollut haastellista seurata. Paljon henkilöitä, mystiikkaa ja tapahtumia. Hmm.. kyllä mun mielestä haasteellisempaa on välillä lukea cosmopolitania, siellä sitä mystiikkaa vasta onkin (siis ihan jossain olen vahingossa kyseistä lehteä selannut kun luulin sitä sudokuksi..)

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Odininlapsi, Korpinkehät trilogian ensimmäinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 614
Julkaisuvuosi: 2016. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist
 

Tuonen Tahto, Hanna Morre

Mä haluaisin nähdä tämän leffana, sellaisena jossa suomalaista mytologiaa ripoteltaisiin kivoina rippeinä pitkin elokuvaa. Sellaisena missä on välillä pimeää ja Aino osaisi säikyttää minulta p...t housuun! Ja lopusta tulisi tylyn kaunis, juuri sellainen miltä se Tytin silmissä näytti. 

Myönnän, hetken emmin kirjaan tarttumista. En ole lukenut tästä arvosteluja, ehkä jonkun hyvin lyhyen jossain, mutta mielikuva tästä kirjasta oli hiven skeptinen. Mutta niin kuin aina, älä tuomitse ennen kuin itse olet sen lukenut :) Jostain ja jotenkin, en tiedä miten tai miksi, olin saanut päähäni tässä olevan jotain samaa kuin Kuutamosonaatissa tai Painajaisessa (kotimaista televisiokauhua 1980-luvulta). Ja ehkä se saikin minut lopulta tarttumaan kirjaan, koska en ikinä saanut pentuna katsoa noita edellä mainittuja leffoja :D

Kirjasta:

Asetelmana on Tytin ja Timon selvityminen arjesta lapsen menettämisen jälkeen. Aino menehtyy tapaturmaisesti ja siitä teos oikeastaan ponkaisee käyntiin. Miten pariskunta käsittelee kuoleman, miten Tytti ja Timo sen kokevat yhdessä ja erikseen. Mukaan ripotellaan suomalaista mytologiaa, johon heidän naapuri Ulpu tuo osansa ja vähän lorautetaan kauhullisia elementtejä metsästä ja kotoa.
Morre on kirjoittanut luvut Tytin ja Timon vuorotellessa kokijoina. Mikä minusta toimii tässä helkutin hyvin! Ehkä ihan vähän toivoin Morren myös tuovan Ainon näkökulman, mutta se olisi muuttanut itse kirjan luontoa ehkä liiankin radikaalisti.

En kuitenkaan laittaisi kirjaa kategoriaan kauhu, ainakaan omassa hyllyssäni. Itse miellän kauhun sellaiseksi mikä saa karvat nousemaan, kylmän hien valumaan, sydämen jättämänä lyöntejä väliin ja mahakaasujen poistumista edistämään. Noita asioita ei Tuonen tahto tehnyt, eikä se haitannut. Kirjassa on kyllä elementtejä kauhusta ja sellaisina ne pysyvätkin. Mutta en näe kauhun olevan tässä se kantava tekijä, vaan se piilee enemmän päähenkilöiden hahmoissa ja suomalaisen mytologian railoissa.

Hyvin mukavaa luettavaa. Näppärän pituinen, semisti seko ja ihanasti välillä julma.

Lukema: 9/10

Kirjailija:Hanna Morre

Teos:  Tuonen Tahto

Kustantamo: Osuuskumma
Sivut: 131
Julkaisuvuosi: 2016

Piispansormus, Milja Kaunisto

Mä en tiedä, mutta Milja tuntuu olevan melko huikea ihminen näiden kolmen kirjan perusteella! Törkeän suuri määrä työtä, ihanan rempseän irstasta tekstiä ja vauhti vain parani loppua kohden. Ja täytyy myöntää, tämä kirja oli näistä kolmesta paras ja parhaat osat tässä kirjassa alkoivat puolen välin jälkeen. 

Olavi Maununpojan tarina, kaikkine synteineen ja elämänkatsomuksineen, oli mielenkiintoista luettavaa. Joissain kohti (tarkoitan nyt koko trilogiaa) ehkä mässäiltiin liikaa Olavin pohdinnoilla synneistä ja varsinkin syyllisyyden riivamilla ajatuksilla. Saatoin hypätä pari riviä silloin tällöin yli. Mutta toisaalta nautin Olavin ja Miraclen keskusteluista ja ehkä eniten siitä miten raikkaan reippaalla tavalla Milja toi esiin Olavin ja muiden aikalaisten maailmankatsomuksen ja kuvan. Se miten silloin ajateltiin esimerkiksi rahvaasta, synneistä, noituudesta jne. Sekä alkoholista:

"Onneksi oli viini. Viini juhlisti niitä henkilökohtaisia voittoja, joista ei voinut puhua yhdellekään elävälle sielulle, ja soi lohtua niissä häviöissä, joista tuli ikuisesti vaieta. Viini ylevöitti saavutukset ja hälvensi tylsyyden."

En tunne tuon ajan (1400-luku) historiaa pintaraapaisua syvemmin, mutta trilogian tuomat mielikuvat eivät ainakaan romantisoineet enempää omia mielikuvia tuosta ajasta. Joskus muistan haaveilleeni pääseväni matkustamaan ajassa juuri tuolle vuosisadalla, mutta nyt en ehkä halua sieltä mitään muuta kuin pieniä maistiaisia viineistä, oluesta, ruoista ja olisi myös hienoa nähdä ja seurata tuon ajan metsästäjien arkea. Mutta en siis halua muuttaa asumaan tuohon aikaan. Nyt on ihan hyvä :)

Lyhyesti kirjasta (ja koko trilogiasta), ei pahempia paljastuksia:

Olavi Maununpoika lähtee Ranskaan opiskelemaan Sorbonnen yliopistoon papiksi, hairahtuu syntiseen elämään, rakastuu mieheen joka on nainen, kärsii synnintuskistaan, etenee urallaan, alenee urallaan, jämähtää urallaan, juonittelee, on juonittelun uhri ja lopulta on elettyyn elämäänsä tyytyväinen. Hyvä.

Trilogia oli mieluista luettavaa. Kaunisto kirjoittaa minun makuun rohkean värikkäästi eikä arkaile kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Henkilöhahmoista jäi tietysti parhaiten mieleen Olavi ja Miracle, mutta ei sivuosien hahmotkaan hengettömiä olleet. Jossain vaiheessa halusin motata piispa Cauchonia nokkaan, halata Beatrixea, juopotella Suuripään kanssa ja puristaa leikkisästi Sorbonnen taloudenhoitajatarta ahterista. Niin ja ehdottomasti haluan maistaa vesiviiniä, onko se vain viiniä johon on sotkettu vettä?

Piispansormus lopettaa hienosti trilogian! Saatoin ehkä yön hiljaisena tuntina vähän herkistyä ja nyyhkäistä lopulle, mutta en pelkästä surusta.

Kiitos Milja Kaunisto tästä trilogiasta :)

Lukema: 9/10

Trilogian muut osat Lukucornerissa:

1. Synnintekijä
2. Kalmantanssi


Kirjailija:Milja Kaunisto

Teos:  Piispansormus

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 468
Julkaisuvuosi: 2015

Pimeyden pyörä, Douglas Preston & Lincoln Child

Menin marraskuussa kirjakauppaan. Tarkoituksena oli etsiä matkalukemista Saksan reissulle. Halusin pokkarina Game of Thronesia, suomeksi, ei löytynyt. Nappasin tämän. Luin lentokoneessa lentopeloissani ehkä viisi sivua jotka menivät hiestä märäksi ja ryttyyn. Otin kirjan muutama päivä sitten lukuun, omassa kodissa, lukutuolilla/sängyllä. En pelännyt enää, luin kaiken. 

Kirjasta:

Aloysius Pendergast ja hänen "suojattinsa", Constance Greene, matkaavat Gsalrig chonggin luostariin vaipuakseen mietiskelyn saloihin. Luostarissa opetetaan chongg rania, jonka kerrotaan olevan tie korkeimman tietoisuuden tasolle. Ja vain harva ja valitut voivat sitä opiskella. 

Luostariin saapuessaan Pendergastille ja Contancelle selviää kuitenkin, että luostarista on varastettu jotain todella arvokasta, jotain sellaista mistä ei alkuun edes puhuta mitään. Kyseessä on mysteerinen asine/asia nimeltä Agozyen, jota luostarin vanhimmat ovat vartioineet vuosisatojen ajan. Suoraan suomennettuna Agozyen tarkoittaa "pimeyttä". Agozyen luovutettiin luostarille yli tuhat vuotta sitten ja kaikkia on kielletty koskemasta tai katsomasta sitä.  Vanhassa pikkuisessa käärössä, joka tuli sen mukana, lukee:

"Jos *Dharman tahdot pahuudelta säästää
etkä tuskaa loputonta sille sois
niin älä pimeyden pyörää päästä
sä sineteistään murtautumaan pois."

Ja nyt Agozyen on varastettu ja munkit pyytävät Pendergastilta apua saadakseen sen takaisin. Tästä käynnistyy leppoisan kiinnostavasti liikkuva salapoliisi/takaa-ajo/jännitys/kauhukertomus, jonka pääasiallisena näyttämönä toimii neitsytmatkalleen lähtevä loistoristeilijä Britannia.

Pöhinää:
Heti kärkeen voin sanoa, että tykkäsin!! Pendergastin hahmo on mielenkiintoinen ja sopivan kutkuttavan mysteerinen, jotta kiinnostus säilyy ja jopa kasvaa hahmoa kohtaan tekstin edetessä. Constance jää hiukan taka-alalle, eikä naisesta löydy niin syviä ja koukuttavia pintoja, mutta ei hänkään missään nimessä ole valju henkilö. Aika jännä juttu, mutta kuvitellessani Alosysius Pendergastia henkilönä, piirtyi mieleeni aina kuva Benedict Cumberbunista.. prkl siis Cumberbatchista..

Mutta Constancesta ei tule mielikuvia. Ehdottakaa!!

Eniten mua kuitenkin kiinnostaa tuo munkkien mietiskely, sen menetelmän, mandalat ja se mitä lopulta Agozyenista paljastuu, Taidan nyt seuraavat päivät istua lattialla naruun tehty solmu edessäni ja koitan avata sen ensiksi mielessäni ja lopulta ajatuksen voimalla oikeasti! Sitten siirryn ajatuksineni pankkiautomaatille, nostan miljardeja käteistä ja sukellan uima-altaaseen joka on täytetty pehmeillä vadelmakarkeilla. Luon ajatukseni voimalla törkeän hyvää kahvia ja siirryn hetkeksi lukemaan fantasianovelleja keskelle Atlanttia ja taidanpa vähän keskustella sen tyypin kanssa joka on vastuussa mahdollisesta luomisprosessista. Illalla voikin sitten chillailla keskellä Alaskan metsiä hirsisessä piilomajassa ja siemailla portviiniä.

Let the chongg ran begin!!!

Lukema: 9/10

Kirjailija: Preston ja Child

Teos: Pendergast, PImeyden Pyörä

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 535
Julkaisuvuosi: 2016. Englanninkielinen alkuteos, The Wheel of Darkness ilmestyi 2007

Suomentaja: Antti Autio ja Pekka Marjamäki

Teos kuuluu Pendergast sarjaan ja on oma itsenäinen osa. Muut kirjat löytyvät täältä kronologisessa järjestyksessä.

*maailma 

Synkkä niin kuin sydämeni, Antti Tuomainen

Kaveri on nyt vähän ajan sisään sen verran useasti pompannut jostain mediasta esiin, niin olihan se jo aika Lukucornerinkin tutustua Tuomaiseen. Eikä ollut pettymys, laisinkaan. Kirjassa oli esim. silikonitissit. Peukku.

Kirjan tarina kertoo Aleksi Kivestä ja siitä miten hän aikoo selvittää äitinsä murhaajan ja mitä hän aikoo tälle tehdä. Kiven äiti murhattiin Aleksin ollessa kolmetoista ja teko jäi poliiseilta selvittämättä. Nyt Aleksi on päässyt jäljille (33v) ja haluaa saada viimeisenkin todisteen siitä, että rikas mies nimeltä Henrik Saarinen on tempun tekijä. Ja sitten menoksi!

Kirjan aloittaa ensimmäinen säe Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, mikä on minulle hämärästi tuttu jostain kyläkoulussa pidetyltä Leino päivältä. Mutta tähän kirjaan nakattu runonsäe oli kyllä melko mahtava avaus:

Niin lauloin ma kuolleelle äidillein

ja äiti mun ymmärsi heti.

Hän painoi suukkosen otsallein

ja sylihinsä mun veti:

"Ken uskovi toteen, ken unelmaan-

sama se, kun täysin uskot vaan!

Sun uskos se juuri on totuutes.

Usko poikani unehes!"

Ja sitten seuraavaksi lukijaa otetaan niskasta kiinni ja mennään katsomaan miten se kuolema äidille oikein tulee. Huh. Melko rytinää heti alkuun. Hienoa!

Kirja on kirjoitettu minäkertojan näkökulmasta. Mikä sai minut pohtimaan kirjoittajan ja antagonistin läheistä suhdetta toisiinsa. Enkä tarkoita nyt kirjailijan heijastumia päähenkilönsä luonteesta tai fyysisestä olemuksesta, vaan siitä miten päähenkilö hahmottaa kirjassa esitellyn maailman. Tuomainen kirjoittaa väliin todella kuvailevasti, ja tämä kuvailu tulee esiin useasti siinä miten Aleksi kokee maailman, miten hän näkee, mitä hän näkee. Esimerkkinä:

Meri ja taivas olivat täynnä sävyjä ja hypnoottista liikettä. Pivimassoissa kulki vaaleampia repeämiä, jotka virtasivat taivaalla kuin joet, mutkitellen ja paikoin kuohuen. Meri näytti lähes mustalta ja seuraavassa hetkessä epätodellisen siniseltä. Se muutti täplitystään kuin elävä olento, joka kulki vuoroin vasempaan, vuoroin oikeaan.

Olen rehellisesti sanottuna kateellinen Aleksille. En huomaa tuollaisia asioita, tai kiinnitä niihin huomiota. Saati sitten keksisi miten ne toistaisin muille ymmärrettävästi. Jään kyllä paikoilleni ihailemaan, fiilistelemään ja hengaamaan. Mutta tuo sanoiksi pukeminen, sen taidon haluan oppia. Niin, siis tämä suhde kirjoittajan ja hahmon välillä, onko Aleksi opettanut Tuomaiselle sen miten maailmaa voi kuvailla vai onko Tuomainen vienytt oman katsantonsa Aleksin silmien taakse?

Tuomio:

Luin kirjan yhdeltä istumalta, se veti mukaansa, väliin hellemmin ja alun kuvotuksen ympärille kietoen. Tykkäsin, hyvin paljon. En tiedä oliko pienellä väsymyksellä osansa mutta ympäristön kuvailu oli paikoin krumeruulimaista, himpun liikaa, ja se tökki joissain kohti. Ne eivät täysin tuntuneet liittyvän tarinaan, vaikka sillä varmaan haluttiin avata Aleksin mielenmaisemia, mutta minä olin enemmän aktien perään. Toimintaa ja ryminää, kiitos.

Viihdyin tarinan parissa, ei ollut liian vaikeaa ja ei kuitenkaan liian helppoakaan. Koitin arvailla lopputulemaa, mutten onnistunut siinä kovin hyvin. Mutta sain omista arvailuista idean toisenlaiseen tarinaan :)

Tuomainen sai oman paikkansa kirjahyllystä, ja kunhan kirjastoissa jonot lyhenevät, aion käydä lainaamassa Antin uusimman teoksen. Sitä ennen koitan metsästää aikaisempia kirjoituksia.

Lukema: 9/10

Kirjailija:Antti Tuomainen

Teos:  Synkkä niin kuin sydämeni

Kustantamo: Like
Sivut: 302
Julkaisuvuosi: 2013

Ps. sain sellaisen kuvan ettei Antti Tuomainen tykkää kahvista. Pariin otteeseen tuota tummista jumalista vuodatettua nektaria kutsuttiin likaiseksi jäteöljylätäköksi tai haalenneeksi kuravedeksi. Vai onko Antti tottunut johonkin parempaan?

Rakkaani, kyyhkyläiseni. Roald Dahl

(Ei oo omat kynnet, lainasin naistelta.. siis en kynsiä, vaan kättä.
 Perhana, nainen piti kirjaa kun otin kuvan.)

Dahlin tuotanto on minulle ollut aina hieman vierasta. Siinä kun muut olivat Jalin ja suklaatehtaan perään, niin minä luin Tolkienia ja salaa ukin aikuistenlehtiä. Sitten joskus vuosia sitten luin vahingossa kirjan Oswald-eno ja olin tukehtua useaan otteeseen välipala suklaaseen naurun takia.

Nyt laskin käsistäni novellikokoelman "Rakkaani, kyyhkyläiseni", jonka tarinat heiluivat milloin mihinkin. Niin tapahtumapaikoilta kuin henkilöhahmoiltaan. Tarinat saivat minut joka kerta yllätettyä lopuillaan. Mikä on hyvä.

Kuusitoista oudosti vinksahtanutta, mutta kuitenkin todellisuuden mahdollistavaa tarinaa. Käydään vilkaisemassa muutamia:

Suuri automaattinen kielikone (okei, myönnän, ajattelin jotain muuta mitä novelli piti oikeasti sisällään...)

Insinööri keksii koneen, mikä kirjoittaa lyhyitä kertomuksia ja koittaa saada pomonsa ymmärtämään koneen arvon.

"Kuka hullu ostaisi tavallisia juttuja enää jos he saavat näitä toisia puolella hinnalla?" 

Novellista tuli mieleen nettipalstojen trollit. Ja osin poliitikot.

"On sellainen pikku trikki jota melkein kaikki kirjailijat käyttävät, että he nimittäin sijoittavat jokaiseen juttuun jonkin pitkän, käsittämättöän sanan.

Pastorin huvi.
Pastori Cyril Winnington Boggis, harvinaisten huonekalujen suojelemisyhdistyksen puheenjohtaja. Siinä on varsinainen käyntikortti, mikä on kylläkin väärennetty. Kaveri ajelee pitkin maaseutuja ja puhuu itselleen harvinaisia huonekaluja suojelukseen, halvalla, voittoa havitellen.

Lampaalla teurastettu.
Mary Malone, nainen jolla saattaa olla pieniä patoutumia miestään ja elämäänsä kohtaan, päättää käyttää jäistä lampaan jalkaa vapahtajanaan. Ihana nainen. Tuli ihan mummi mieleen :)

Kuningatarhyytelö.
Tiedän pari mehiläistarhuria, ja kyllä, he ovat juuri niin outoja kuin Albert Taylorkin on. Mutta luultavasti eivät ole menneet yhtä pitkälle harrastuksissaan/töissään. Luultavasti.. tai mistä minä tiedän? Eli, mitä tapahtuu kun melkein vastasyntyneelle lapselle aletaan syöttämään kuningatarhyytelöä?

Knoppeja:
- Roald Dahl oli hävittäjälentäjä toisessa maailmansodassa
- Dahlin kirjat ovat myyneet yli 250miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti
- Dahlin mukaan on nimetty asteroidi, 6223 Dahl
- Dahl nettosi 1000usd ensimmäisestä julkaistustaan novellista, `A piece of cake`

Lukema: 9/10

Kirjailija: Roald Dhal
Teos: Rakkaani, kyyhkyläiseni
Kustantamo: Otava
Sivut: 277
Julkaisuvuosi: 2001

Kääntäjä: Pentti Saarikoski

22.11.63, Stephen King

Perkules, olipas kirjalla pituutta ja kokoa, mutta se ei menoa haitannut!!

Kingi koukutti hellävaraisesti jatkamaan lukemista ja muutama yö taisi mennäkin melkein aamun saakka :)

Kirjasta:

Opettaja, Jake Eppings lähtee elämänsä matkalle koulun lähellä sijaitsevasta kuppilasta. Kuppilan pitäjä, Al Templeton jakaa Jakelle salaisuuden, hänen ravintolan varastosta pääsee aikamatkalle 1950-lukuun.   

Hiukan emmittyään ja kokeiltuaan portaalia, hän lopulta uskoo siihen. Mutta Alilla on Jakelle tehtävä, hän ei itse kykene sitä suorittamaan ja ketkuttelee Jaken ottamaan sen vastaan. Estä John. F. Kennedyn murha. Ai, no se onkin helppo keissi. Ja mikä ettei. 

Mutta menneisyys ei aina halua muuttua, se hakee uriaan ja laittaa esteitä tielle. Ja muuttamalla jotain, tulet mitä tödennäköisesti törmäämääm perhosefektiin. Ole varuillasi!

----

Kirja ei ole pelkkää scifimäistä aikamatkailua vaan siihen nitoutuu hyvin selkeät ja samaistuttavat henkilöhahmot. Jaken silmin katsottuun maailmaan on helppo uppoutua ja Jaken tekemät valinnat on helppo hyväksyä. Kaveri tuntuu oikealta ihmiseltä. 

Ympäristö on mukavasti elossa. Erilaisuudet aikakausien välillä tuo mukavasti kontrasteja ja se lataa myös pienesti jännitettä tarinaan, vaikkakin jännite onkin enemmän ihmisten välisissä kontakteissa. Kirjan "hengähdystauot" ovat näennäisiä, ne kuljettavat tarinaa eteenpäin samalla kun luulet olevasi suvannossa.  

Ihmettelen, ellei tästä olla jossain välissä vääntämässä leffaan käsikirjoitusta.  

Lukemisesta:

Luin kirjaa vain ja ainostaan mennessäni nukkumaan. Yllättävää, en saanut yhtään mustelmaa kasvoilleni :D  Aluksi pelkäsin miten jaksan lukea eepoksen loppuun, ja puolenvälin jälkeen pelkäsin, että se loppuu liian aikaisin. 

Kirja hujahti, se meni ja upposi. Kasvatti käsilihaksiani ja jätti ihmettelemään miten itselle ei niin kiinnostava aihe muuttuikin maailman mielekkäimmäksi asiaksi :D Hurja mies tuo King. 

Huomioita:

- Painaa, älä nukahda jos luet tätä selälläsi

- On kuulema huono sänkykirja, vie tilaa vierestä eikä pääse kohnöttämään (naisen suusta..)

- Voi tätä lukea myös päivällä, mulla oli nyt vaan tuollainen fiksaatio tähän ja sänkyyn

- Takakannen kysymykseen "Millainen maailma olisi jos J.F. Kennedyä ei olisi murhattu" saadaan vastaus, mutta sitä ennen on paljon kirjaimia

Lukema: 9/10

Kirjailija:Stephen King

Teos:  22.11.63

Kustantamo: Tammi
Sivut: 869
Julkaisuvuosi: 2011

Suomentaja: Ilkka Rekiaro

Synnintekijä, Milja Kaunisto

No perkula, tunsin ala-asteella tytön nimeljä Milja. Hän oli sellainen vaalea liehulettinen elovena tapaus. Kiltti, koulussa hyvä, hiljainen, söpö ja varmaankin vihasi sydämensä pohjasta minua. Ehkä johtui niistä muutamista lumipalloista ja satunnaisesta hiusten vetämisestä. Mene ja tiedä, naiset ovat vieläkin minulle arvoitus :D 

Mutta tämän kirjan kirjoittaja Milja ei ole hiljainen ja kiltti. Tämä Milja on rääväsuu, kertoo asioista niiden oikeilla nimillä eikä varmasti pelkää lumipallojen heittelijöitä. Enkä kyllä uskaltaisi niitä edes heitellä. Synnintekijä rokkaa, mekastaa, repii esiin ihmisen syvemmällä piileviä ajatuksia ja sai ainakin minut tarttumaan kirjaan innolla niinä kolmena kertana ennen kuin sain luettua sen loppuun.

Kirjasta:
Taannutaaan vuosisadalle 1400 jkr. Eurooppa kumartaa kristinuskon ja himon nimeen. Soppaan nakataan suomalainen Olavi Maununpoika joka on hauras kristitty ja vastavihitty pappi. Hän on saapumassa Pariisiin opiskelemaan hengen tietoa ja huomaa melko äkkiä voivansa myös opiskella myös muuta kuin pelkän kirkon doktriineja. Olavi hämmentyy ja punastelee, tekee ja oppii :D

"Oma kaluni kivisti kovana, tartuin siihen ja hetken halusin puristaa sitä niin lujasti kuin pystyisin, jotta se jättäisi minut rauhaan. Halusin hakea keittiöstä lihakirveen, jotta voisin leikata mokoman perkeleenpeukalon irti ja heittää sen Sainen mutakalojen ahmaistavaksi."

Huomioita: 
- Kirjassa on ihmisiä, joilla on vartalo ja erilaisia haluja
- Mikäli et tykkää synneistä, älä lue tätä
- Onneksemme emme elä enää tuolla aikakaudella
- Olisipa aika siistiä koppasta kävelysauva käteen ja tepastella täältä Kuopiosta Pariisiin.
- Nimi Milja ei enää kuvasta mielessäni kilttiä ja tottelevaista naapurintyttöä
- Pyydän anteeksi ala-asteella kanssani olleelta Miljalta
- Jos se Milja lukee tätä, niin saat heittää mua lumipallolla jos nähdään vielä

Kysymyksiä:
- Mitä on vesiviini?
- Miksi ranskankieliset nimet on niin perhanan vaikeita muistaa? Ja miten sellainen söhlysekamelska on oikein syntynyt?
- Jos opiskelen papiksi ja lähden kävelylle, majoittaako luostarit minut edelleen ilmaiseksi?
- Mikä on elämän tarkoitus?

Muuta:
Helposti seurattavaa, mielenkiintoista tekstiä. Haluan nähdä Beatrix de la Tour d´Auvergnen livenä.

Lukema: 9/10 

Kirjailija:Milja Kaunisto

Teos:  Synnintekijä

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 308
Julkaisuvuosi: 2014

Kirjoittamisesta, Stephen King

Toiset vapaat tälle kesää ja toinen kirja tälle kesää :) Tämä oli itselle muutakin kuin pelkkä lukukokemus, ajattelin myös sivistää itseäni kirjoittamisen saloista (ei siitä metsästä, vaan salaisuuksista..)

Kirjassa on  kolme osaa. kansi, sisältö ja takakansi.. hahaha... olipas huono juttu. No niin. Ryhtiä nuori mies, aloitetaan. 

"Tämä kirja on lyhyt, koska suurin osa kirjoittamista käsittelevistä kirjoista on täynnä soopaa. Kaunokirjailijat, allekirjoittanut mukaan lukien, eivät kovin hyvin ymmärrä työtään - sitä, miksi se sujuu kun sujuu ja miksei se suju kun ei suju. Minä tuumin, että mitä lyhyempi kirja, sitä vähemmän soopaa."

Kirja jakaantuu kolmeen osaan;

- Ansioluettelo

- Työkalupakki

- Kirjoittamisesta

Jokainen osa käsittelee omaa aihettaan, välillä teknisesti ja välillä tarinoiden avulla. Missään vaiheessa teksi ei ole puisevaa tai tylsää, vaan herra Kingi on saanut tuotua omaa kirjailijan sieluaan hyvin elävästi esiin. Ei siis mennä liikaa analyyseihin ja rakastella välimerkkejä, vaan King käy läpi omaa kirjoittamisen prosessia ja kertoo käyttämistään työkaluistaan. 

Ensimmäisessä osassa sukelletaan Stevenin lapsuuteen ja nuoruuteen. Siinä kerrotaan miten hänestä alkoi kehkeytyä kirjoittaja, kirjailija. Miten hän eteni koululehdestä playboyhin ja lopulta isompaan kustannussopimukseen. 

Toinen osa valottaa hänen käyttämiä työkaluja kirjoittamisessa. Kingin työkalupakissa on useita kerroksia, ja niin pitäisi olla muidenkin kirjailijoiden tai sellaisiksi aikovien. 

- Sanavarasto

- Kielioppi

- Adverbien liiallisen viljelyn välttäminen

- Passiivin välttäminen

- Näytä, älä selitä

Kolmas osa käsittelee itse kirjoittamista. 

"Saanen toistaa perusneuvoni; jos olet huono kirjailija, kukaan ei pysty auttamaan kehittymään sinua hyväksi eikä edes päteväksi. Jos olet hyvä kirjailija ja haluat kehittyä suureksi... fuhgeddaboudit!" 

"Jos haluat kirjailijaksi, sinun on ennen kaikkea luettava paljon ja kirjoitettava paljon. Sikäli kuin tiedän, näitä kahta ei voimitenkään kiertää eikä niiden läpi oikaista." 

Kaikkinensa kirja oli itselle sen verran silmiä avaava ja ohjeita vilisevä, että se piti tilata itselle. Maksoin 7e pehmeäkantisesta pokkariversiosta. Ei huono sijoitus, toki sillä olisi voinut ostaa Ale-baarista yhen Budon, mutta käytän jonkun toisen 7e siihen.. 

Miksi lukea tämä kirja:

1. Jos ikinä harkitset omien kirjoitettujen sanojen väkisin lukemista edes ystäville, lue ensiksi tämä.
2. Saat tietää Stephenin olleen Steven.
3. Olet taas hitusen viisaampi, toki itsestä riippuu hyödynnätkö sen.
4. Haluat tietää Kingistä enemmän, sukeltaa osittain hänen sieluunsa, pettyä ja innostua :)

Lukema: 9/10. Tai 10/10.. tai 0/10. Ihan kuinka tärkeäksi itse tämän kirjan koet. 

Kirjailija: Stephen King
Teos: Kirjoittamisesta / On Writing
Kustantamo: Tammi
Sivut: 272
Julkaisuvuosi: 2000

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro, runot Riku Juti

Yksin Marsissa, Andy Weir

Uh, pitkästä aikaa täällä :) Onpas mukavaa!!

Luin Andy Weirin Yksin Marsissa yllättävän pitkässä ajassa. Iltaisin kun sain kirjan käteen, niin 3-5 sivun jälkeen huomasin liiteleväni unien atmosfääreissä. Kirjan syy se ei ollut, vaan lähinnä yli 12 tuntisten työpäivien. 

Katsoin leffan ensiksi, sitten luin kirjan. Ja tällä kertaa tykkäsin molemmista todella paljon. Kirjan kautta ehkä välittyi paremmin Watneyn fiilikset kun hän jäi yksin Marsiin. Itselle iski muutaman kerran pieni pakokauhu (tai saattoi olla vaan ihan perus paniikkihäiriöitä) kun mietin miten yksinäinen olo herra Watneylla on tuolla kuolleella planeetalla ollut. 

Kirjassa siis kerrotaan botanisti Mark Watneyn selviytymistaistelusta marsin pinnalla. Ja tuo tarina on kirjoitettu hyvin onnistuneesti. Tarpeeksi selkeästi ja osin hyvin nörttimäisesti. Mutta nörtteily ei kuitenkaan mene liian pitkälle. Epäilen vahvasti kirjailija Andy Weirin kyllä olleen muutakin kuin pelkkä kiltti silmälasipäinen hikipinko startrekin fanittaja nuorempana (on siis varmaan ainakin melkein kokenut naisen lämpöä kouluaikoina..). Ja jos silloin ei ole flaksi käynyt, niin nyt ainakin käy. 

Miksi lukea tämä kirja?

1. Jos sulla on taipumusta panikoida ja podet aukeiden paikkojen fobiaa, niin tästa kirjasta saat kyllä oikein kunnon pelkotilat aikaiseksi, nam!

2. Saat selville miten tehdään vettä virtsaa hyödyntäen.

3. Opit selviämään Marsissa kuunnellen 70-luvun discohumppaa.

4. Jos podet ikävää ja yksinäisyyttä kerrostalossa, niin tästä saat vähän perspektiiviä elämään.

5. Tulet arvostamaan perunoita aivan uudella tavalla.

Lukema: kirja 9/10, leffa 9/10

Kirjailija: Andy Weir
Teos: Yksin Marsissa / Martian
Kustantamo: Into-Kustannus / omakustanne, sähköinen
Sivut: 387
Julkaisuvuosi: 2015 / 2011

Kääntäjä: Kaj Lipponen

Itämeren Auri, Johanna Valkama

Hankalahko nainen, tuo Itämeren Auri.. :D No ei kai nyt sentäään. No on se kyllä vähän. Toisaalta, ei haittaa yhtään. Ei pyöritä samoilla mestoilla :D :D

Itämeren Aurissa liikutaan about 800-1000 luvun aikaan pohjoismaissa. Päähenkilönä liihottaa nuori Auri, josta olisi tarkoitus tulla Hämeen parantaja. Mutta sittenpä tulee mutkia matkaan. Miehet, nuo raakalaiset. Auri kiepsautetaan hänen tahtomattaan seikkailuun ja lukija viedään typyn mukana ihmettelemään myöhäisrautaista aikakautta.

Johanna kuljettaa tarinaa oikein mukavasti ja joissain kohti väkisin tuli mieleen Gabaldonin rustailut:

• Molempien kirjoittajien päähenkilöt osaavat parantaa, tuntevat kasvit ja ovat vahvoja naishahmoja 
• Molemmat hahmot omaavat kipakat luonteet ja usein miehet ovat helisemässä heidän kanssaan 
• Kummatkin ihmettelevät omia tunteitaan
• Kummatkin ovat luontaisella tavalla oikein kauniita, vaikkeivat ehkä sitä itsestään usko

Eikä nuo yhtymät haittaa ollenkaan. Gabaldonia en oikein jaksanut lukea, mutta Valkaman tarina rullasi oikein mukavasti ja sain ehkä hiukan paremmin hahmosta kiinni. Gabaldoni jaaritteli liikaa, Valkama ei. Hyvä! Jään odottamaan jatkoa!!

Miksi lukea Itämeren Auri?

1. Tapahtumat ajoittuvat mielikuvitusta kutkuttavalle aikakaudelle, myöhäiselle rautakaudelle

2. Kirjan tapahtumat sivuavat meidän omaa perintöämme 

3. Kirjoissa hankalat naiset ovat ihan jees, in real life ei niinkään

4. Tiesittekö, että koivunlehdillä voi pestä itsensä?

5. Nyt on pakko päästä temuamaan vanhoille linnavuorille, Hakoisiin vaikka!

Missä lukea:

- Aamulla silmät ristissä kahvikupin kanssa sohvalla

- Päivällä ulkona auringon korventaessa selkää satamassa

- Hammaslääkärin vuoroa odotellessa (lohkes hammas, piti mennä akuuttiin..)

Lukema: 9/10, joskus meni hetki hahmottaessa että missäs nyt mennään. 

Kirjailija:Johanna Valkama
Teos: Itämeren Auri
Kustantamo: Otava
Sivut: 443
Julkaisuvuosi:.2016

Muualla bloggailtu: 

Evarian kirjahylly

Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin, Romain Puertolas 2013

Jos joku joskus miettii, ettei ole aikaa tai paikkaa kirjoittaa omaa opusta, ottakaa mallia Romain Puertolasista. Häiskä otti ja kirjoitti kirjaa kun oli Ranskan rajalla tutkimassa laitonta maahanmuuttoa, kännykällä, työvuorojen välissä. Eikä tullut huono, ei ollenkaan!!