Juurihoito, Miika Nousiainen

Miika Nousiainen, tuo surumielinen, hassun elegantti hahmo telkkarista, jonka habituksen uskon sulattavan melko usean naisen sydämen (Suomen Rickhard Gere?), on kirjoittanut neljännen romaaninsa nimeltä Juurihoito. En tykkää hammashoidoista, joten välttelin tämän lukemista useamman viikon. Mutta hyvä kun tuli kuitenkin luettua, tuli parempi mieli ja ehkä vähän matkakuumetta ja uskoa hammaslääkäreihin. 

Kirjasta:

Pekka, sellainen perushyväihmismies joka ei osaa hoitaa hampaitaan tai parisuhdettaan, huomaa istuvansa mahdollisen veljensä Eskon käsittelyssä hammaslääkärituolissa.

Veljesten löydettyä toisensa he päättävät lähteä selvittämään isänsä kohtaloa ja matka vie niin Ruotsiin kuin Australiaankin asti.

Kirjassa veljekset pohtivat omia elettyjä elämiään ja samalla suhdetta toisiinsa, sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Tarinassa käydään läpi erilaisten ihmisten suhtautumista maailmanmenoon ja pumpuloidaan sekaan leppoisan lämmintä kielellistä huumoria.


Mitä mietin:

Melko iisiä tekstiä aluksi, mutta pinnan alta paljastuu syvällisiäkin oivalluksia aroista poliittisista ja tunnerikkaista aiheista.

"Tämä on spirituaalinen paikka. Aboriginaalit elivät täällä kuusikymmentätuhatta vuotta ja kokivat paikan hengen. Meille riittää kolme minuuttia ja somepäivitys. Ihminen kehittyy. Ehkä."

Miika näpäyttelee vähän väliä pieniä luunapsuja nykyajan hektiseen olemiseen ja välittää rivien välistä viestiä, että meillä on mahdollisuus myös pysähtyä ja nauttia olemisesta. Ei meidän aina tarvitse kaikille kiillottaa kiiltokuviamme, eikä meidän aina tarvitse pelkästään jurottaa tai keskittyä oman rakkaan kuplamme sisään. Maailma on olemassa kaikkine erilaisine ihmisineen joilla jokaisella on oma tapa kokea elämä.

Soljuvan Miikamaista tekstiä, jota on mukava lukea. Mielessä kuvittelin kirjan tapahtumat leffan muotoon ja en yllättynyt kun sain tietää, että siitä on oikeasti tekeillä elokuva.

Ei mikään sielua järisyttävä lukukokemus, mutta erittäin mukavaa illanviettoa enivei :) Suosittelen!


Lukema: 8/10 

Kirjailija:Miika Nousiainen

Teos:  Juurihoito

Kustantamo: Otava
Sivut: 332
Julkaisuvuosi: 2017

Havukka-ahon ajattelija, Veikko Huovinen

"Miksi toinen päivä tuottaa enemmän hankaluuksia kuin toinen? Mikä on se sääntö, että toisinaan kaikki menee haukan persieen ja toisinaan on niin mukava olla?"

Kirjailijasta ja kirjasta:

Vuonna 1952 ilmestyi Havukka-ahon ajattelija, joka oli myös samalla läpimurto Huoviselle  (vaikka tuskinpa hän sellaista havitteli?) Ennen Havukka-ahoa Huovinen oli kirjoittanut tarinoita ja kertomuksia lehtiin ja hän julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa `Hirri` vuonna 1950. Urallaan Huovinen saavutti useita palkintoja ja tunnustuksia ja hänen teoksistaan on tehty myös näytelmiä sekä elokuvasovituksia. Mutta ehkäpä kaikkein tunnetuin hänen teoksistaan on tämä, Havukka-ahon ajattelija.

Kirjassa tuumailee, irvii ja tupruttelee piippuaan meidän kaikkien tuntema Konsta Pylkkänen. Häntä pyydetään oppaaksi ja apumieheksi kahdelle Helsingistä saapunelle maisterille jotka haluavat tutkia Kainuun korpiluontoa. Omaperäisellä tyylillään ja mielenkiintoisella ajatuksenjuoksullaan Konstasta tulee korvaamaton apu maisteri Ojastolle ja maisteri Kronbergille.

Maisteri Ojasto ei tiennyt mitään siitä, että apuvoimat, joita hän oli monta päivää odotellut, olivat noinkin lähellä. ...hän otti tuon tuostakin esiin heinän, ruohon saran tai sammalen. Katseltuaan aina hetken suurennuslasilla kasvin tuntomerkkejä hän asetti sen harmaiden imupapereiden väliin puristumaan ja kirjoitti muistiin kasvin tieteellisen nimen, löytöpaikan ja muuta tarpeellista.... "Voi saakeli!" sanoi Konsta hyvin hiljaa, mutta sitä innostuneemmin, "Nyt kyllä heinän arvoitus ratkeaa."

Konsta miettii ja kääntelee omalla luovalla tavallaan ajan tapahtumia, niiden vaikutuksia ja sitä mikä teoria ja käsitys olisi missäkin aiheessa se lopullinen ja tosi. Myönnän, parissa kohtaa eksyin totaalisesti tuolta ajatusten poukkoilevalta kärrypolulta, mutta kipusin kuitenkin hetkessä takaisin kyytiin.

Haavikon käyttämä runsaasti kuvaileva kieli sai sydämen ikävöimään takaisin luontoon. Suoraan sanottuna häikäistyin ja lopulta häpesin itseäni sen suhteen miten vähän olen aikaani metsien suojissa ja järvien aalloilla viettänyt. Ja kuinka niin luonnollinen osa ihmisen arkea on rapissut pieniksi viipaleiksi puistoja, lähimetsiä ja prosessoitua ruokaa. En väitä, etteikö nyt olisi vaivattomampaa elää kaikessa yltäkylläisyydessä, mutta ainakin minä unohtelen kroonisesti sen mistä ja miten porsaanfile tai kananpojan rintaleike on lautaselleni tullut. Unohtelen päivittäin miten valtava voima puhtaalla luonnolla on, miten se elähdyttäisi asfalttipölyä niellyttä sisintäni ja miten minun tulisi sitä kunnioittaa.

Mutta ei Huovinen pelkästään luontoa ylistä, väliin hän piikittelee myös ihmisen olemista:

Kun joku näkee erilaisen ihmisen kuin itse on tai luulee olevansa, niin heti kohta hän on valmis kuvittelemaan toisesta kaikenlaista kummaa.. Niinpä pojatkin epäilivät, että Pylkkänen taisi olla vähän tärähtänyt pärekainalo...

Mutta huolimatta pienistä erilaisuuksista - hautuumaalla kerran tavataan. Siellä on ihmisen sukukokous, eikä ole kiertämistä kellään. 

Lempikohta:

Mustien metsien ympäröivä salojärvi oli mieliinpainuva näky. Oli usvaa, koleutta. Selittämätöntä yksinäisyyden tunnetta ja onttoutta rinnassa. Aurinko oli poissa. Ilmassa oli eriskummallisia hajuja. Kummallisin niistä oli rannan tuoksu, rannan jolle oli ajautunut kaisloja, mätäneviä ruohoja, kuolleita pikkukaloja, ja jola monet liekopuut tai harmaat, veden syömät juurakot lakosivat. Rantahietikolla näkyi ketun jälkiä ja suuren metson luuranko, jossa siivet olivat vielä kiinni. 

Jälkisanat:

Olipa hyvä, että kirja tuli luettua vasta nyt, eikä räkänokkaisena teininä pakonomaisesti äikän tehtävän muodossa. Kirjassa on paljon ajatonta viisautta, vinksahtanutta lempeyttä ja ajatuksia herätteleviä kohtia, joihin tulee varmasti palattua useamminkin. Toisaalta olen hieman pettynyt, etten ole Huovista aikaisemmin löytänyt..

Sanoja selvitettäväksi:

- Lisku
- Murrakko
- Syylingit
- Lynniskellä
- Huolainniekka
- Komo

Lukema: 10/10

Saaliiksi kelpasi toki vapauden tunne, jonka saattoi säilötä vaikka sydämen vasempaan eteiseen, siihen muistojen nelikkoon.

Pimeyden pyörä, Douglas Preston & Lincoln Child

Menin marraskuussa kirjakauppaan. Tarkoituksena oli etsiä matkalukemista Saksan reissulle. Halusin pokkarina Game of Thronesia, suomeksi, ei löytynyt. Nappasin tämän. Luin lentokoneessa lentopeloissani ehkä viisi sivua jotka menivät hiestä märäksi ja ryttyyn. Otin kirjan muutama päivä sitten lukuun, omassa kodissa, lukutuolilla/sängyllä. En pelännyt enää, luin kaiken. 

Kirjasta:

Aloysius Pendergast ja hänen "suojattinsa", Constance Greene, matkaavat Gsalrig chonggin luostariin vaipuakseen mietiskelyn saloihin. Luostarissa opetetaan chongg rania, jonka kerrotaan olevan tie korkeimman tietoisuuden tasolle. Ja vain harva ja valitut voivat sitä opiskella. 

Luostariin saapuessaan Pendergastille ja Contancelle selviää kuitenkin, että luostarista on varastettu jotain todella arvokasta, jotain sellaista mistä ei alkuun edes puhuta mitään. Kyseessä on mysteerinen asine/asia nimeltä Agozyen, jota luostarin vanhimmat ovat vartioineet vuosisatojen ajan. Suoraan suomennettuna Agozyen tarkoittaa "pimeyttä". Agozyen luovutettiin luostarille yli tuhat vuotta sitten ja kaikkia on kielletty koskemasta tai katsomasta sitä.  Vanhassa pikkuisessa käärössä, joka tuli sen mukana, lukee:

"Jos *Dharman tahdot pahuudelta säästää
etkä tuskaa loputonta sille sois
niin älä pimeyden pyörää päästä
sä sineteistään murtautumaan pois."

Ja nyt Agozyen on varastettu ja munkit pyytävät Pendergastilta apua saadakseen sen takaisin. Tästä käynnistyy leppoisan kiinnostavasti liikkuva salapoliisi/takaa-ajo/jännitys/kauhukertomus, jonka pääasiallisena näyttämönä toimii neitsytmatkalleen lähtevä loistoristeilijä Britannia.

Pöhinää:
Heti kärkeen voin sanoa, että tykkäsin!! Pendergastin hahmo on mielenkiintoinen ja sopivan kutkuttavan mysteerinen, jotta kiinnostus säilyy ja jopa kasvaa hahmoa kohtaan tekstin edetessä. Constance jää hiukan taka-alalle, eikä naisesta löydy niin syviä ja koukuttavia pintoja, mutta ei hänkään missään nimessä ole valju henkilö. Aika jännä juttu, mutta kuvitellessani Alosysius Pendergastia henkilönä, piirtyi mieleeni aina kuva Benedict Cumberbunista.. prkl siis Cumberbatchista..

Mutta Constancesta ei tule mielikuvia. Ehdottakaa!!

Eniten mua kuitenkin kiinnostaa tuo munkkien mietiskely, sen menetelmän, mandalat ja se mitä lopulta Agozyenista paljastuu, Taidan nyt seuraavat päivät istua lattialla naruun tehty solmu edessäni ja koitan avata sen ensiksi mielessäni ja lopulta ajatuksen voimalla oikeasti! Sitten siirryn ajatuksineni pankkiautomaatille, nostan miljardeja käteistä ja sukellan uima-altaaseen joka on täytetty pehmeillä vadelmakarkeilla. Luon ajatukseni voimalla törkeän hyvää kahvia ja siirryn hetkeksi lukemaan fantasianovelleja keskelle Atlanttia ja taidanpa vähän keskustella sen tyypin kanssa joka on vastuussa mahdollisesta luomisprosessista. Illalla voikin sitten chillailla keskellä Alaskan metsiä hirsisessä piilomajassa ja siemailla portviiniä.

Let the chongg ran begin!!!

Lukema: 9/10

Kirjailija: Preston ja Child

Teos: Pendergast, PImeyden Pyörä

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 535
Julkaisuvuosi: 2016. Englanninkielinen alkuteos, The Wheel of Darkness ilmestyi 2007

Suomentaja: Antti Autio ja Pekka Marjamäki

Teos kuuluu Pendergast sarjaan ja on oma itsenäinen osa. Muut kirjat löytyvät täältä kronologisessa järjestyksessä.

*maailma 

Leffoja, kirja ja tarinoiden opettelua ;)

Viime viikon sunnuntaista asti on vedetty lonkkaa, laiskoteltu, hyggeilty ja rentoiltu. Ja katsottu läjäpäin tv-sarjoja, leffoja ja luettu yksi kirja. 

Joku vois sanoa mua nyt laiskaksi paskaksi, mikä ehkä on totta. Mutta itse mieltäisin tämän kuluneen viikon enemmänkin tarinalliseksi mielen sivistämiseksi. Vai mitä :D 

Kirja

Ihanan viihdyttävää, paperisia hahmoja, läjäpäin sivujuonia ja hetkittäin tuhatta ja sataa kulkeva juoni! Antarktiksen jään alta löytyy meteoriitti, joka on erittäin merkityksellinen jenkkien presidentinvaalien kannalta. Samalla isot pojat pelaa isoilla panoksilla ja vähän pienemmät pelinappulat siitä luonnollisesti kärsii. Jes! En lue toiste, mutta kuinka upottava kirja olikaan :)

Lukema: 8/10

Kirjailija: Dan Brown
Teos: Meteoriitti
Kustantamo: WSOY
Sivut: 540
Julkaisuvuosi: Kahdeksas painos 2008
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen

------------------------------------------

Leffat

The Siege of Jadotville

Leffa sijoittuu 1961 Kongon kriisiin, jonne pieni Irlantilaisten rauhanturvaajien joukkue lähetetään. Vastaanotto ei ole mikään lämpimin vaan melko pian Irlantilaiset huomaavat puolustavansa henkensä edestä tukikohtaansa Katangalaisia palkkasotilaita vastaan.  

Pat Quinlan, irlantilaisten komentaja (jota muuten esittää Jamie Dornan, mm Fifty Shades of Grey) on kovan paikan edessä. Hänen joukkonsa eivät ole koskaan olleet oikeassa kontaktissa vihollista vastaan ja nyt heitä vastaan asettuu 3000 palkkasotilaan armeija. 

Suosittelen vahvasti, ihan jo sotahistoriallisen arvon takia. Elokuva on viihdyttävä, ja irlantilaisten olemus on aina saanut minulta sympatiapisteet :D 

Leffa perustuu Declan Powersin kirjaan The siege of Jadotville: The Irish army´s forgotten battle, joka on julkaistu 2005. 

Ohjaaja: Richie Smyth

Käsikirjoittajat: Kevin Brodbin

Näyttelijät: Jamie Dornan, Guillaume Canet, Mark Strong, Jason O´Mara, Michael McElhatton

Vuosi: 2016

------------------------------------------

Act of Valor

Jenkkien navy sealsit rymistelee ja ovat voittamattomia omissa tehtävissään. Kuka tykkää jenkkien propagandasta, äijäilystä, pamauksista ja jonkin tason aivopesusta, niin tässä on se on!!! Myönnän, viihdyin hetkittäin erittäin hyvin tämän parissa, mutta kokonaisuuden omalta kohdalta pilasi "jenkkiäijäläisyys" ja kauas lemuava propaganda. Krapulassa ihan jees. 

Ohjaaja: Mike Mccoy, Scott Waughn 

Käsikirjoittajat: Kurt Johnstad

Näyttelijät: Rorke Denver, Alex Veadov, Nestor Serrano, Rocelyn Sanchez

Vuosi: 2012

------------------------------------------

Ironclad

Eletään vuotta 1215 ja kapinallisparonit ovat saaneet kuningas Johnin allekirjoittamaan Magna Chartan, millä kuninkaan oikeuksia vähennettiin ja "vapaiden" miesten oikeuksia laajennettiin. Kuningas katsoi silti olevansa lain yläpuolella ja ajautui uudestaan sotaan paroneita vastaan. 

James Purefoyn esittämä temppeliritari Thomas Marshall ajautuu Rochesterin linnaan ja päätyy puolustamaan sitä matkalla saatujen ystäviensä kera. Linnan neito, Kate Maran näyttelemä Leidi Isabel rakastuu tuohon karskiin ja miehiseen temppeliritariin. Ugh. Ja sitten kohta lentää verta, suolenpätkiä ja ihmisiä. Kunniamaininnan saa ehdottomasti Kuningas Johnia esittävä Paul Giamatti, joka vetää omasta mielestäni elokuvan parhaimman roolin, sellainen ihqu kusipää kunkku :)

Ohjaaja: Jonathan English

Käsikirjoittajat: Jonathan English, Eric Castel, Stephen Mcdool 

Näyttelijät: James Purefoy, Kate Mara, Paul Giamatti, Brian Cox

Vuosi: 2011

------------------------------------------

Stardust, Tähtisumua

Satua ja fantasiaa hehkeimmillään! Sitä leppoisaa, seikkailevaa ja romanttista. Unohtamatta kauniita naisia ja komeita miehiä, hyvää ja pahaa!! 

Elokuvan sankari, nuorio herra Tristan (Charlie Cox), saa alkunsa kun hänen isänsä käy kiksauttamassa muurin takaisessa haltiamaassa vankkureihin vangittua neitoa. Tristanin hormoonit jylläävät ja hän on päätä pahkaa ihastunut kylän sexyyn blondiin, Victoriaan (Sienna Miller), joka käyttääkin Tristania häikäilemättä hyväksi. Tristan ja Victoria näkevät tähden putoavan muurin takaiseen maahan ja Tristan lupautuu hakemaan tähden jos Victoria suostuu hänelle vaimoksi. Diili syntyy ja Tristanin seikkailu alkaa. 

Tähteä hamuavat myös muutkin tahot, Myrskynpesän kruununperijät ja vanhat, ryppyiset noidat joiden nuoruus palautuisi tähden loiston myötä. Ah, nuo noidat ja varsinkin Michelle Pfeifferin esittämä Lamia noita, uh!!  

Tähti paljastuu nopeasti nuoreksi ja viattoman viehkeäksi tähdeksi nimeltä Yvaine (Claire Danes). Tristan suorastaan lentää typyn syliin ja saatuaan tietää tämän tähdeksi, hän vangitsee muikkelin ja sitten lähdetään matkaan. 

Matkalla tavataan kaikenlaista ja ehkä mieleenpainuvin on Kapteeni Shakespearen hahmo (Robert De Niro). Kovaa ulkokuorta esittävä salamia metsästävän aluksen kippari paljastuu pehmoksi homoksi pinkkeine vaatehuoneineen, että mitä?! :D 

Seikkaillaan ja joudutaan kiipeleihin. Tutustutaan matkakumppaneihin lähemmin ja vedetään kunnon kliseillä koko elokuva! 

Mulle jäi tästä oikein hyvä mieli :)

Ohjaaja: Matthew Vaughn

Käsikirjoittajat: Jane Goldman, Matthew Vaughn, Neil Gaiman

Näyttelijät: Charlie Cox, Sienna Miller, Claire Danes, Robert De Niro, Mark Strong

Vuosi: 2007

Seuraavaan kertaan jäi sarjat, on se Netflixin maailma ihmeellinen paikka :D 

Synkkä niin kuin sydämeni, Antti Tuomainen

Kaveri on nyt vähän ajan sisään sen verran useasti pompannut jostain mediasta esiin, niin olihan se jo aika Lukucornerinkin tutustua Tuomaiseen. Eikä ollut pettymys, laisinkaan. Kirjassa oli esim. silikonitissit. Peukku.

Kirjan tarina kertoo Aleksi Kivestä ja siitä miten hän aikoo selvittää äitinsä murhaajan ja mitä hän aikoo tälle tehdä. Kiven äiti murhattiin Aleksin ollessa kolmetoista ja teko jäi poliiseilta selvittämättä. Nyt Aleksi on päässyt jäljille (33v) ja haluaa saada viimeisenkin todisteen siitä, että rikas mies nimeltä Henrik Saarinen on tempun tekijä. Ja sitten menoksi!

Kirjan aloittaa ensimmäinen säe Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, mikä on minulle hämärästi tuttu jostain kyläkoulussa pidetyltä Leino päivältä. Mutta tähän kirjaan nakattu runonsäe oli kyllä melko mahtava avaus:

Niin lauloin ma kuolleelle äidillein

ja äiti mun ymmärsi heti.

Hän painoi suukkosen otsallein

ja sylihinsä mun veti:

"Ken uskovi toteen, ken unelmaan-

sama se, kun täysin uskot vaan!

Sun uskos se juuri on totuutes.

Usko poikani unehes!"

Ja sitten seuraavaksi lukijaa otetaan niskasta kiinni ja mennään katsomaan miten se kuolema äidille oikein tulee. Huh. Melko rytinää heti alkuun. Hienoa!

Kirja on kirjoitettu minäkertojan näkökulmasta. Mikä sai minut pohtimaan kirjoittajan ja antagonistin läheistä suhdetta toisiinsa. Enkä tarkoita nyt kirjailijan heijastumia päähenkilönsä luonteesta tai fyysisestä olemuksesta, vaan siitä miten päähenkilö hahmottaa kirjassa esitellyn maailman. Tuomainen kirjoittaa väliin todella kuvailevasti, ja tämä kuvailu tulee esiin useasti siinä miten Aleksi kokee maailman, miten hän näkee, mitä hän näkee. Esimerkkinä:

Meri ja taivas olivat täynnä sävyjä ja hypnoottista liikettä. Pivimassoissa kulki vaaleampia repeämiä, jotka virtasivat taivaalla kuin joet, mutkitellen ja paikoin kuohuen. Meri näytti lähes mustalta ja seuraavassa hetkessä epätodellisen siniseltä. Se muutti täplitystään kuin elävä olento, joka kulki vuoroin vasempaan, vuoroin oikeaan.

Olen rehellisesti sanottuna kateellinen Aleksille. En huomaa tuollaisia asioita, tai kiinnitä niihin huomiota. Saati sitten keksisi miten ne toistaisin muille ymmärrettävästi. Jään kyllä paikoilleni ihailemaan, fiilistelemään ja hengaamaan. Mutta tuo sanoiksi pukeminen, sen taidon haluan oppia. Niin, siis tämä suhde kirjoittajan ja hahmon välillä, onko Aleksi opettanut Tuomaiselle sen miten maailmaa voi kuvailla vai onko Tuomainen vienytt oman katsantonsa Aleksin silmien taakse?

Tuomio:

Luin kirjan yhdeltä istumalta, se veti mukaansa, väliin hellemmin ja alun kuvotuksen ympärille kietoen. Tykkäsin, hyvin paljon. En tiedä oliko pienellä väsymyksellä osansa mutta ympäristön kuvailu oli paikoin krumeruulimaista, himpun liikaa, ja se tökki joissain kohti. Ne eivät täysin tuntuneet liittyvän tarinaan, vaikka sillä varmaan haluttiin avata Aleksin mielenmaisemia, mutta minä olin enemmän aktien perään. Toimintaa ja ryminää, kiitos.

Viihdyin tarinan parissa, ei ollut liian vaikeaa ja ei kuitenkaan liian helppoakaan. Koitin arvailla lopputulemaa, mutten onnistunut siinä kovin hyvin. Mutta sain omista arvailuista idean toisenlaiseen tarinaan :)

Tuomainen sai oman paikkansa kirjahyllystä, ja kunhan kirjastoissa jonot lyhenevät, aion käydä lainaamassa Antin uusimman teoksen. Sitä ennen koitan metsästää aikaisempia kirjoituksia.

Lukema: 9/10

Kirjailija:Antti Tuomainen

Teos:  Synkkä niin kuin sydämeni

Kustantamo: Like
Sivut: 302
Julkaisuvuosi: 2013

Ps. sain sellaisen kuvan ettei Antti Tuomainen tykkää kahvista. Pariin otteeseen tuota tummista jumalista vuodatettua nektaria kutsuttiin likaiseksi jäteöljylätäköksi tai haalenneeksi kuravedeksi. Vai onko Antti tottunut johonkin parempaan?

Rakkaani, kyyhkyläiseni. Roald Dahl

(Ei oo omat kynnet, lainasin naistelta.. siis en kynsiä, vaan kättä.
 Perhana, nainen piti kirjaa kun otin kuvan.)

Dahlin tuotanto on minulle ollut aina hieman vierasta. Siinä kun muut olivat Jalin ja suklaatehtaan perään, niin minä luin Tolkienia ja salaa ukin aikuistenlehtiä. Sitten joskus vuosia sitten luin vahingossa kirjan Oswald-eno ja olin tukehtua useaan otteeseen välipala suklaaseen naurun takia.

Nyt laskin käsistäni novellikokoelman "Rakkaani, kyyhkyläiseni", jonka tarinat heiluivat milloin mihinkin. Niin tapahtumapaikoilta kuin henkilöhahmoiltaan. Tarinat saivat minut joka kerta yllätettyä lopuillaan. Mikä on hyvä.

Kuusitoista oudosti vinksahtanutta, mutta kuitenkin todellisuuden mahdollistavaa tarinaa. Käydään vilkaisemassa muutamia:

Suuri automaattinen kielikone (okei, myönnän, ajattelin jotain muuta mitä novelli piti oikeasti sisällään...)

Insinööri keksii koneen, mikä kirjoittaa lyhyitä kertomuksia ja koittaa saada pomonsa ymmärtämään koneen arvon.

"Kuka hullu ostaisi tavallisia juttuja enää jos he saavat näitä toisia puolella hinnalla?" 

Novellista tuli mieleen nettipalstojen trollit. Ja osin poliitikot.

"On sellainen pikku trikki jota melkein kaikki kirjailijat käyttävät, että he nimittäin sijoittavat jokaiseen juttuun jonkin pitkän, käsittämättöän sanan.

Pastorin huvi.
Pastori Cyril Winnington Boggis, harvinaisten huonekalujen suojelemisyhdistyksen puheenjohtaja. Siinä on varsinainen käyntikortti, mikä on kylläkin väärennetty. Kaveri ajelee pitkin maaseutuja ja puhuu itselleen harvinaisia huonekaluja suojelukseen, halvalla, voittoa havitellen.

Lampaalla teurastettu.
Mary Malone, nainen jolla saattaa olla pieniä patoutumia miestään ja elämäänsä kohtaan, päättää käyttää jäistä lampaan jalkaa vapahtajanaan. Ihana nainen. Tuli ihan mummi mieleen :)

Kuningatarhyytelö.
Tiedän pari mehiläistarhuria, ja kyllä, he ovat juuri niin outoja kuin Albert Taylorkin on. Mutta luultavasti eivät ole menneet yhtä pitkälle harrastuksissaan/töissään. Luultavasti.. tai mistä minä tiedän? Eli, mitä tapahtuu kun melkein vastasyntyneelle lapselle aletaan syöttämään kuningatarhyytelöä?

Knoppeja:
- Roald Dahl oli hävittäjälentäjä toisessa maailmansodassa
- Dahlin kirjat ovat myyneet yli 250miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti
- Dahlin mukaan on nimetty asteroidi, 6223 Dahl
- Dahl nettosi 1000usd ensimmäisestä julkaistustaan novellista, `A piece of cake`

Lukema: 9/10

Kirjailija: Roald Dhal
Teos: Rakkaani, kyyhkyläiseni
Kustantamo: Otava
Sivut: 277
Julkaisuvuosi: 2001

Kääntäjä: Pentti Saarikoski

Auringonlaskun jälkeen, Stephen King

Mister King, mitä tämä oikein oli? 

Neljätoista novellia, ja mun mielipiteen mukaan mentiin kirjoittamisen tason suhteen laidasta toiseen. Joihinkin tarinoihin meni yli puolenvälin ennen kuin pääsi juoneen kiinni. Niissä tarinoissa alut oli melko kylmää tervaa ja pieni pilkahdus helpotuksesta alkoi valjeta vasta viime metreillä. Kun taas sitten osaan pääsi heti mukaan; King sieppasi ja pyöritteli lukijan pikkurillinsä ympärille ja viskoi miten tahtoi, ja lukija nautti kaikin siemauksin.

Esimerkkinä kokoelman ensimmäinen novelli, Willa. Heti pusketaan läjä hahmoja kehiin, eikä näin yksinkertaisen lukijan prosessori ehdi jäsennellä niin useaa tekijää loogiseen ja hahmotettavaan muotoon. Mutta tarina muuttui onneksi hetki hetkeltä helpommaksi lukea ja oli lopulta todella viihdyttävä pläjäys.

Levähdyspaikka oli myös alkuun sekava, liian paljon nimiä. Perhana, ei novelleihin liikaa nimiä, oli ne sitten paikkojen tai ihmisten. En halua tutustua niin moneen. Mutta tämäkin tarina selkeni loppua kohden.

Kokoelman helmi on ehdottomasti N. Siinä liikutaan minulle mieleisessä fantasian ja kauhun sävytteisessä maailmassa. Mukaan vähän pakko-oireita ja jännitys piti kivasti pihdeissään.

Muut tarinat eivät jättäneet mitään syvempiä muistijälkiä, ihan meneviä tekstejä ja tarinoita kylläkin, mutta ei mitään huiman järisyttävää. Viihdettä syksyisiin iltoihin ennen nukahtamista. Eikä tullut edes painajaisia, vielä ainakaan.

Mietelmä
Luin ensimmäiset sivut tästä kirjasta pitkän duunipäivän jälkeen. Aivot ja muut hoksottimet eivät ehkä olleet ihan parhaassa terässään, joten se voi osin selittää kankean alun. Mutta siitä jäi kuitenkin takaraivoon fiilis, että nyt King ei ole ollut parhaimmillaan näitä rustaillessa. Joten pieni epäilyksen suodatin oli joka hetki lukemisessa mukana.

On siis hyvin paljon mahdollista, että olen väsyneiden aivojeni takia lytännyt suotta kirjailijan ihan kelpojakin tuotoksia. Mutta mitäpä sitten. Minä olen lukija, ja jos minua ei miellytä teksti, niin sitten ei. Tämä on vain yksi ääni bloggaajien universaalissa mekkaloinnissa.

Huomioitavaa:
- Saatteena on jokaiseen novelliin taustat, mistä tykkään todella paljon!
- En perhana keksi muuta huomioitavaa.

Lukema: 7/10

Kirjailija:Stephen King

Teos: Auringonlaskun jälkeen

Kustantamo: Tammi
Sivut: 392
Julkaisuvuosi: 2010, 

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Näkymätön lapsi, Tove Jansson

Jostain kaukaa, suurten vuorten takaa, vihreän huolettomasta laaksosta kantautui viesti. LUE MINUT!!! Ja minä luin. Kahdelta istumalta. Ja onnellistuin :)

Edellinen kosketus muumeihin on ollut hiljainen tyrmistys nettikirppareilla tapahtuvien muumimukeista johtuvien sotien takia. Herranen aika sentään.. Ja ne hinnat?! Viidellä tonnilla mukeja kaapissa, eikä niihin saa koskea. Niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on unohdettu ja rahalle annettu valta sanella ettei perhana siitä kupista ainakaan juoda mitään! 

Kiitos, oli pakko päästää tuo ulos. Itse kyllä haluaisin sellaisen emalisen mukin missä Nuuskamuikkunen hyräilee kevätlauluaan: 

"Tämä ilta on laulun aika, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä huumaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa."

Skidinä muumit oli kyllä melko ykkönen, hyvänä kakkosena tuli Koiramäen tarinat. Koiramäen tarinoita luki iskän puolen mummi, mutta en nyt perhana muista kuka mulle muumeja luki? Noh, ainakin niitä tuli ala-asteikäisenä toljotettua telkasta. "Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muumit!!" 

Ja nyt sitten iski hirvittävä tarve etsiä jostain tämä kirja. Melkein kuin hattivatit ois kaapannu mut ja vieneet merelle sähköistymään (tai kirjastoon). Niinpä lainasin kirjan ja menin kotiin lukutuoliin ja luin kirjan kahden kahvin välissä. 

Kirjasta:

Kahdeksan pientä suurta satua. Olen todella hämilläni. Ihan tajutonta, Toven taito kirjoittaa simppelin monikerroksista tekstiä, joka saa lämpimästi hymyilemään, miksi tämä vasta nyt minulle aukeaa? 

En ala jokaista satua erikseen ruotimaan, mutta laitan pari lainausta tähän. Niitä, joissa mielestäni piilee paljon pintaa syvempää kauneutta.

Kevätlaulu: 

"Eivätkö he käsitä, että jos minun on pakko ruveta kertomaan niistä, lörpöttelen kaiken säpäleiksi. Sitten se on mennyttä, kuulen vain oman kertomukseni, kun yritän muistella millaista oli." 

"Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa."

Kertomus näkymättömästä lapsesta:  

"Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi."

Hattivattien salaisuus: 

"He olivat päättäneet, etteivät olisi koskaan levottomia toistensa takia; Siten he antoivat toisilleen hyvän omantunnon ja niin paljon vapautta kuin mahdollista." 

Vinkkejä lukemiseen:

- Pidä vieressä kynää ja vihkoa
- Nautiskele Toven tyylistä kirjoittaa
- Unohda välillä kaksoismerkitykset, ole lapsi
- Lue näitä lapsillesi ja pakota naapurin lapset myös kuuntelemaan
- Mansikkakakkua
- Punssia
- Minä olen Haisuli

Lukema: 10/10

Kirjailija:Tove Jansson

Teos: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Kustantamo: WSOY
Sivut: 145
Julkaisuvuosi: 2010, 

Kääntäjä: Laila Järvinen

Valkea kuin lumi, Salla Simukka

Praha kummittelee vieläkin. Käytiin siellä kuun alussa ja nyt se puskee läpi kirjastakin. Ehkä siinä oli yksi syy miksi luin teoksen loppuun asti (toinen oli se, että osaan lukea..)

Tölväsen tähän heti oman mielipiteen:

Salla osaa kirjoitta. Salla osaa luoda tarinan. Salla osaa kuvailla nuoren tytön tunteita. Minä en osaa lukea nuoren tytön tunteista.

Mulle lepsu ja helppo. Vaikka tykkäänkin helposta, niin tämä veti silti huti. Luulen kylläkin, etten kuulu tämän kirjan segmentoituun lukijakuntaan.

Henkilöhahmot jäi hiukan etäisiksi, saattoi myös johtua siitä etten ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa. Oikeastaan ainut minua kiinnostava tyyppi oli Liekki. Joka oli mukana pelkästään muistoissa. Ja ehkä vähän hassua, mutta Liekistä teki kiinnostavan Lumikin tunteiden skaala (just sanoin ettei mua kiinnosta nuoren tytön tunteiden kuvailu :D).

Tapahtumapaikkana Praha osui, koska kävimme juuri siellä ja suurin osa kirjan paikoista oli itsellä tuoreessa muistissa. Jopa se enkeli sieltä hautausmaalta. Niin ja Kaarlen sillan patsaat ei taida olla enää aitoja, ne on siirretty Vysehradin linnoituksen puistoon.. (Miksi Lumikki ei muuten maistellut kirjassa olutta? Maukasta ja niin halpaa :D)

Ja sitten vielä oman mielen aiheuttama pettymys. Olin saanut jostain päähäni kirjassa olevan aineksia saduista ja fantasioista?!? Sekoittiko nimi Lumikki minut, ehkä..
-----
Mutta vaikkei tämä kirja tehnyt minuun vaikutusta, niin olen enemmän kuin iloinen Sallalle suodusta ihan mahtavasta mahdollisuudesta!! Trilogian käännösoikeudet on myyty 46 maahan!! Aika huikeeta :) Plus tästä trilogiasta tulee vielä leffa, ihan mahtavaa! :D

Kirjasta:
Parikymppinen tyttö, Lumikki, on lähtenyt Prahaan selvittämään päätän ja huokaisemaan ennen syksyn tuloa. Hän haluaa olla yksin, nauttia kauniin kaupungin nähtävyyksistä ilman muiden hänelle asettamia painolasteja. Lumikin hengaillessa Prahan linnoituksessa, tulee hänen luokseen vähän vanhempi tyttö joka paukauttaa olevansa Lumikin sisko. Zelenka kertoo olevan puoliksi tsekki ja puoliksi suomalainen. Hänen mukaansa Lumikin isä olisi vierillut Prahassa yli 20 vuotta sitten ja silloin Zelenka olisi saanut alkunsa.

Tuosta kohtauksesta lähtee tapahtumaketju, joka vie Lumikin agnttimaiselle seikkailulle suuren televisioyhtiön ja pienen uskonlahkon väliseen solkkaukseen. Niin ja mukana on pieniä epäilyn elementtejä sukulaisuuksista.

Havaintoja:
- Tosi kevyt kirja, Bon-pokkari ei ole huono kädessä
- Lukujen välillä mustia sivuja, hyvä!
- Piti laitaa Garbage soimaan, en muistanutkaan koko bädiä :)
- Pokkarissa ei ollut mitään viitettä monesko osa tämä kirja oli.. Bon, nyt ryhtiä!!
- Jäikö minulta joitan ymmärtämättä, onko kirjassa miten selviä viittauksia vanhoihin tarinoihin?

Lukema: 6/10

Kirjailija:Salla Simukka

Teos:  Valkea kuin lumi

Kustantamo: Tammi
Sivut: 237
Julkaisuvuosi: 2013

22.11.63, Stephen King

Perkules, olipas kirjalla pituutta ja kokoa, mutta se ei menoa haitannut!!

Kingi koukutti hellävaraisesti jatkamaan lukemista ja muutama yö taisi mennäkin melkein aamun saakka :)

Kirjasta:

Opettaja, Jake Eppings lähtee elämänsä matkalle koulun lähellä sijaitsevasta kuppilasta. Kuppilan pitäjä, Al Templeton jakaa Jakelle salaisuuden, hänen ravintolan varastosta pääsee aikamatkalle 1950-lukuun.   

Hiukan emmittyään ja kokeiltuaan portaalia, hän lopulta uskoo siihen. Mutta Alilla on Jakelle tehtävä, hän ei itse kykene sitä suorittamaan ja ketkuttelee Jaken ottamaan sen vastaan. Estä John. F. Kennedyn murha. Ai, no se onkin helppo keissi. Ja mikä ettei. 

Mutta menneisyys ei aina halua muuttua, se hakee uriaan ja laittaa esteitä tielle. Ja muuttamalla jotain, tulet mitä tödennäköisesti törmäämääm perhosefektiin. Ole varuillasi!

----

Kirja ei ole pelkkää scifimäistä aikamatkailua vaan siihen nitoutuu hyvin selkeät ja samaistuttavat henkilöhahmot. Jaken silmin katsottuun maailmaan on helppo uppoutua ja Jaken tekemät valinnat on helppo hyväksyä. Kaveri tuntuu oikealta ihmiseltä. 

Ympäristö on mukavasti elossa. Erilaisuudet aikakausien välillä tuo mukavasti kontrasteja ja se lataa myös pienesti jännitettä tarinaan, vaikkakin jännite onkin enemmän ihmisten välisissä kontakteissa. Kirjan "hengähdystauot" ovat näennäisiä, ne kuljettavat tarinaa eteenpäin samalla kun luulet olevasi suvannossa.  

Ihmettelen, ellei tästä olla jossain välissä vääntämässä leffaan käsikirjoitusta.  

Lukemisesta:

Luin kirjaa vain ja ainostaan mennessäni nukkumaan. Yllättävää, en saanut yhtään mustelmaa kasvoilleni :D  Aluksi pelkäsin miten jaksan lukea eepoksen loppuun, ja puolenvälin jälkeen pelkäsin, että se loppuu liian aikaisin. 

Kirja hujahti, se meni ja upposi. Kasvatti käsilihaksiani ja jätti ihmettelemään miten itselle ei niin kiinnostava aihe muuttuikin maailman mielekkäimmäksi asiaksi :D Hurja mies tuo King. 

Huomioita:

- Painaa, älä nukahda jos luet tätä selälläsi

- On kuulema huono sänkykirja, vie tilaa vierestä eikä pääse kohnöttämään (naisen suusta..)

- Voi tätä lukea myös päivällä, mulla oli nyt vaan tuollainen fiksaatio tähän ja sänkyyn

- Takakannen kysymykseen "Millainen maailma olisi jos J.F. Kennedyä ei olisi murhattu" saadaan vastaus, mutta sitä ennen on paljon kirjaimia

Lukema: 9/10

Kirjailija:Stephen King

Teos:  22.11.63

Kustantamo: Tammi
Sivut: 869
Julkaisuvuosi: 2011

Suomentaja: Ilkka Rekiaro

Synnintekijä, Milja Kaunisto

No perkula, tunsin ala-asteella tytön nimeljä Milja. Hän oli sellainen vaalea liehulettinen elovena tapaus. Kiltti, koulussa hyvä, hiljainen, söpö ja varmaankin vihasi sydämensä pohjasta minua. Ehkä johtui niistä muutamista lumipalloista ja satunnaisesta hiusten vetämisestä. Mene ja tiedä, naiset ovat vieläkin minulle arvoitus :D 

Mutta tämän kirjan kirjoittaja Milja ei ole hiljainen ja kiltti. Tämä Milja on rääväsuu, kertoo asioista niiden oikeilla nimillä eikä varmasti pelkää lumipallojen heittelijöitä. Enkä kyllä uskaltaisi niitä edes heitellä. Synnintekijä rokkaa, mekastaa, repii esiin ihmisen syvemmällä piileviä ajatuksia ja sai ainakin minut tarttumaan kirjaan innolla niinä kolmena kertana ennen kuin sain luettua sen loppuun.

Kirjasta:
Taannutaaan vuosisadalle 1400 jkr. Eurooppa kumartaa kristinuskon ja himon nimeen. Soppaan nakataan suomalainen Olavi Maununpoika joka on hauras kristitty ja vastavihitty pappi. Hän on saapumassa Pariisiin opiskelemaan hengen tietoa ja huomaa melko äkkiä voivansa myös opiskella myös muuta kuin pelkän kirkon doktriineja. Olavi hämmentyy ja punastelee, tekee ja oppii :D

"Oma kaluni kivisti kovana, tartuin siihen ja hetken halusin puristaa sitä niin lujasti kuin pystyisin, jotta se jättäisi minut rauhaan. Halusin hakea keittiöstä lihakirveen, jotta voisin leikata mokoman perkeleenpeukalon irti ja heittää sen Sainen mutakalojen ahmaistavaksi."

Huomioita: 
- Kirjassa on ihmisiä, joilla on vartalo ja erilaisia haluja
- Mikäli et tykkää synneistä, älä lue tätä
- Onneksemme emme elä enää tuolla aikakaudella
- Olisipa aika siistiä koppasta kävelysauva käteen ja tepastella täältä Kuopiosta Pariisiin.
- Nimi Milja ei enää kuvasta mielessäni kilttiä ja tottelevaista naapurintyttöä
- Pyydän anteeksi ala-asteella kanssani olleelta Miljalta
- Jos se Milja lukee tätä, niin saat heittää mua lumipallolla jos nähdään vielä

Kysymyksiä:
- Mitä on vesiviini?
- Miksi ranskankieliset nimet on niin perhanan vaikeita muistaa? Ja miten sellainen söhlysekamelska on oikein syntynyt?
- Jos opiskelen papiksi ja lähden kävelylle, majoittaako luostarit minut edelleen ilmaiseksi?
- Mikä on elämän tarkoitus?

Muuta:
Helposti seurattavaa, mielenkiintoista tekstiä. Haluan nähdä Beatrix de la Tour d´Auvergnen livenä.

Lukema: 9/10 

Kirjailija:Milja Kaunisto

Teos:  Synnintekijä

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 308
Julkaisuvuosi: 2014

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven, Romain Puértolais

Mitä hemmettiä Romain tekee Ranskan rajavartiostossa poliisina, erikoistuneena laittomaan maahanmuutton? Kertoo satuja kiinni jäänneille muuttajille? Auttaa heitä omaksumaan toisen todellisuuden?

Kirjasta:

Kirjan tarina vie miedät Providencen ja Zaheran väliseen rakkauteen ja siihen mitä kaikkea rakkaus voi saada aikaan. Providence on siro, about 30v, posteljooni, jonka umpisuoli puksahtaa Marokossa ja sairaalaan jouduttua hän tutustuu siellä pieneen Zaheera nimiseen tyttöön joka ei ole ikinä käynyt sairaalan ulkopuolella. Heidän välilleen syntyy erityisen vahva tunneside ja Providence päättää adoptoida Zaheeran ja on nyt lähdössä hakemaan häntä Marokosta Ranskaan. Mutta joitain pieniä esteitä tulee matkan varrelle.

Kirjailijasta:

Tämä jätkä kirjoittaa kyllä ihan höpöjä tarinoita. Ihmeellisia, lapsenomaisen mielikuvituksen kaltaisia satuja. Välillä lähdetään korkealle lentoon ja sitten mätkähdetään tökerön kerronnan takia maahan. Hetki menee päätä puistellessa ja sitten liidellään taas uusissa sfääreissä. Ja noista pudotuksista jää miellyttävän karkkimaisen hiekkainen maku suuhun. Very strange.

Luulen, että Romainen mieli on röhelöinen hattara, johon on tarttunut matkojen varrelta kaikenlaista roinaa ja härpäkettä. Roinat ja härpäkkeet kietoutuvat syvemmälle sokeriseen vankilaan ja litistyvät toisiaan vasten muodostaen lisää röyhelöisiä hattaroita joissa niistä vähitellen hioutuu oudon kiehtovia helmiä.

"Siitä lähtien Zahera oli ollut täysin vakuuttunut siitä, että kiinalaiset valmistavat tonneittain tähtiä ja ampuivat ne taivaalle valaisemaan Marokon autiomaan yötä, ja joka ilta nukkumaan käydessään hän kiitti heitä itse sepittämissään rukouksissa siitä, että he olivat niin hyviä hänen kansalleen."    

Kirjassa vilistää myös paljon mielenkiintoisia "faktoja";

- Ranskan kielen sana orava, écureuil, on muinaiskreikkaa ja tarkoittaa varjoa ja häntää.
- Sana mafia on peräisi ajalta, jolloin sisilialaiset nousivat kapinaan ranskalaisia miehittäjiä vastaan vuonna 1282, ja että se oli lyhenne heidän tunnuslauseestaan Morte alla Francia Italia anela (Italia haluaa kuolemaa Ranskalle).
- Ensimmäiset bikinit myytiin tulitikkuaskeissa
- Tähdet eivät tulekaan Kiinasta

Miksi lukea?

- Jotta tietäisit mitä on nielaista Eiffel-tornin kokoinen pilvi
- On helppo ihastua neiti Providenceen, varsinkin bikineissä
- Opit sydänetäisyyden merkityksen
- Pääset näkemään mitä patonkipurijapoliisin mielessä liikkuu :D
- Ilahdutat itseäsi

Lukema: ?/10.. tämä kirja jää tuonne eetteeriin heilumaan, enkä halua sen illuusiota rikkoa antamalla sille numeroa. Tykkäsin.

Kirjailija: Romain Puértolas

Teos: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven

Kustantamo: Otava
Sivut: 224
Julkaisuvuosi: 2016

Kääntäjä: Taina Helkamo

Pimeä yö, tähdetön taivas, Stephen King

Jatketaan herra Kingillä. Nyt oli käsissä laivalla ja kotona teos joka sisälsi neljä pienoisromaania (vaiko novellia?). Ja hyvinhän se meni, sutjakkaasti lukien vaikka välillä meinasi pitkien päivien jälkeen silmät lupsaa. 

Yleisesti, muutamassa kohdassa jännitin ja huomasin miten lukeminen nopeutui. Hyppäilin rivien yli ja kotin etsiä fiilikselle vapauttavaa loppua. Silloin tiedän lukevani kirjaa jonka parissa viihdyn :D Niin ja lukeminen oli vaivatonta, tarpeeksi selkeää ja simppeliä yksinkertaiselle miehelle :)

1922

"Nimeni on Wilfred Leland James, ja tämä on tunnustukseni. Vuoden 1922 kesäkuussa murhasin eukkoni Arlette Chritina Winters Jamesin ja tuuppasin ruumiin vanhaan kaivoon."

Setti alkaa heti vetävästi. Murha, ja oman vaimon vieläpä. Tästä on hyvä lähteä uppoutumaan kirjaimiin. Eikä pettymystä tule vastaan tämän kertomuksen aikana. Jossain vaiheessa vaan mietin, miten turvassa herra Kingin vaimo oikein mahtaa olla?

Iso kuski 

"Mitäs jos en vaihdakaan rengasta", mies sanoi sävyisästi, "vaan panen sinua? Mitäs sanot? 

Tykkään kovasti Kingin tyylistä kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Välillä ehkä joidenkin korvaan kuultuna brutaalilla tavalla, mutta minusta oikein virkistävällä tavalla. Ihmettelen miten King pääsee kuvailemaan jonkin traumaattisen kokemuksen jälkeistä tilaa niin elävästi, aivan kuin hän olisi itse ollut joskus kokevana osapuolena?!

Kahden kauppa

"Streeter nousi autosta, käveli roskalaatikon luo ja pudotti siihen rapistuvan kehonsa tuoreimman purkauksen. Kesäaurinko laski punaisena lentoaseman alavalle (ja sillä hetkellä autiolle) tontille, ja hänen kantapäihinsä tarttunut varjo oli pitkä ja irvokkaan laiha."

Tämä oli ehkä valjuin näistä neljästä tarinasta, kauhullisesti siis. Ja samalla tämä oli myös mielenkiintoisin ja vetävin. Outoa. Tarinan kaveri sairastaa syöpää ja saa sitten tehtyä kaupat jatkajan kanssa. Hinta onkin sitten toinen juttu. Jäin miettimään valitsisinko itse samoin kuin Streeter? Jos sinä vihaat jotain, antaako se sinulle oikeuden satuttaa sitä?

Onnistunut avioliitto

Tiesikö Darcy kaiken miehestään? Ei suinkaan. Eikä Bob tiennyt kaikkea hänestä - esimerkiksi siitä, että hän joskus (lähinnä sadepäivinä ja niinä öinä, jolloin unettomuus vaivasi) ahmi suklaapatukoita. söi niitä senkin jälkeen, kun ne olivat lakanneet maistumasta, kun hänellä oli suorastaan paha olo. Tai että hänen mielestään uusi posteljooni oli kivan näköinen."

Mitä kaikkea pitkään naimisissa ollut pariskunta voikaan salata toisiltaan? Suklaapatukoita ja pieniä ihastuksia. Ehkä jotain muuta? Kyllä, ja paljonkin. Tämän stoorin takana on Kingin mukaan tositapahtuma.. "Kirjoitin tämän novellin tarkastellakseni tilannetta, jossa vaimo yllättäen saisi selville miehensä hirvittävän harrastuksen." 
Tässäkin jäin miettimään, miten itse suhtautuisin ja mitä itse tekisin jos saisin yllättäen tietää jotain tuollaista puolisostani..

Miksi lukea?

- Koska nyt on kesä ja täällä ainakin tulee vettä ja on kylmä
- Sohvan tyynyt ovat lempeän pehmeät ja pako kylmästä kesästä voi olla näinkin edullista!!
- Hyvin viihdyttävä, haukotuksia karkoittava kokoelma
- Saat hyvän tekosyyn olla jahtaamatta Pokemoneja

Lukema: 8/10, mua ärsytti parasetamoolin rooli kahdessa tarinassa :D 

Kirjailija: Stephen King

Teos: Pimeä yö, tähdetön taivas/ Full dark, no stars

Kustantamo: Tammi
Sivut: 354
Julkaisuvuosi: 2012

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Vaskinainen, Anne Leinonen

Tämänkin kirjan ympärillä olen kierrellyt ja kaarrellut muutamaan otteeseen kirjastossa. Hipaissut sitä välillä, fiilistellyt sen tuoksua, tuntoa ja koreaa kantta. Kunnes muutama päivä sitten, Vaskinainen heläytti siipiään ja otti minut mahtinsa alle.

"Tao minut uudestaan! Olen rikkonut sinua ja konettasi vastaan. Tao minusta jotain kaunista."

Tähän lauseeseen pysähdyin, hetkeksi ja kuuntelin mitä pääni sisällä kuului.. Säveliä, kauempaa, nykien hämärästi tuttujen muistojen haaleita nyöriä. Viileät, loppumaisillaan olevan kesän ohkaiset illat. Arat huulet ja oluen kuplittamat vinksahtaneet ajatukset joita kokematon sydän vei kuin tuuli sulavaa jäätä. Minä ja muut, ranta, bisset ja CMX- Ainomieli

Uuh, sitä nuoruutta ja Yrjänän ihannointia. Se rikkoi rajat, se teki minusta rohkeamman. Uskalsin puhua tytöille, niille jotka heiluivat noiden rujojen sävelten ja outojen sanoitusten tahtiin. Minusta oli tulossa mies :D

Vaskinainen veti minut mukanaan manan maille ja toi sieltä takaisin. Se heitti päälleni muistot, riepotteli niitä miten sattui eikä antanut analyyttiselle mielelle valtaa selittää kirjan tapahtumia. Jäin kiinni, fiilistelin, ahmin ja kirosin kirjan loppua. Halusin sen kertovan lisää minusta, miten ne muistot oikein menivät, veivätkö ne lopulta tähän hetkeen vai oliko niissä muita polkuja, polkuja jotka elivät haalenneita, ennen niin väkeviä tunteitaan muissa maailmoissa?

Onneksi tämä on kirjastosta lainattu, se täytyy siis palauttaa. Säästyn kiusaukselta kirota itseni menneisiin, ajaltaan kuluneiden tahtojen taistelukentille. Se oli silloin, ei nyt.

"Puiden oksat ojentuivat meitä kohden kuin kysellen mihin olimme menossa ja miksemme pysähtyneet kuulemaan mitä sanottavaa niillä oli."

Milloin lukea:

- Silloin vuonna 1996 kun soitettiin poikien kannsa hurjasti soittimia ja kuunneltiin miten Rautakantele soi. "Lävistä minut tässä, opeta minulle nöyryys."  

- Ennen unta, annat Vaskinaisen tulla viereesi. 

- Jos satut syömään hassun sienen

- ?

Kenen tulee lukea:

- Helposti erilaisempien kirjainten ystävien

- Minun

- Kaikkien

Lukema: ?/10, numerointi ei toimi tämän kirjan suhteen, ei minun kohdalla ainakaan.

Kirjailija: Anne Leinonen
Teos: Vaskinainen
Kustantamo: Osuuskumma
Sivut: 222
Julkaisuvuosi:.2015

Itämeren Auri, Johanna Valkama

Hankalahko nainen, tuo Itämeren Auri.. :D No ei kai nyt sentäään. No on se kyllä vähän. Toisaalta, ei haittaa yhtään. Ei pyöritä samoilla mestoilla :D :D

Itämeren Aurissa liikutaan about 800-1000 luvun aikaan pohjoismaissa. Päähenkilönä liihottaa nuori Auri, josta olisi tarkoitus tulla Hämeen parantaja. Mutta sittenpä tulee mutkia matkaan. Miehet, nuo raakalaiset. Auri kiepsautetaan hänen tahtomattaan seikkailuun ja lukija viedään typyn mukana ihmettelemään myöhäisrautaista aikakautta.

Johanna kuljettaa tarinaa oikein mukavasti ja joissain kohti väkisin tuli mieleen Gabaldonin rustailut:

• Molempien kirjoittajien päähenkilöt osaavat parantaa, tuntevat kasvit ja ovat vahvoja naishahmoja 
• Molemmat hahmot omaavat kipakat luonteet ja usein miehet ovat helisemässä heidän kanssaan 
• Kummatkin ihmettelevät omia tunteitaan
• Kummatkin ovat luontaisella tavalla oikein kauniita, vaikkeivat ehkä sitä itsestään usko

Eikä nuo yhtymät haittaa ollenkaan. Gabaldonia en oikein jaksanut lukea, mutta Valkaman tarina rullasi oikein mukavasti ja sain ehkä hiukan paremmin hahmosta kiinni. Gabaldoni jaaritteli liikaa, Valkama ei. Hyvä! Jään odottamaan jatkoa!!

Miksi lukea Itämeren Auri?

1. Tapahtumat ajoittuvat mielikuvitusta kutkuttavalle aikakaudelle, myöhäiselle rautakaudelle

2. Kirjan tapahtumat sivuavat meidän omaa perintöämme 

3. Kirjoissa hankalat naiset ovat ihan jees, in real life ei niinkään

4. Tiesittekö, että koivunlehdillä voi pestä itsensä?

5. Nyt on pakko päästä temuamaan vanhoille linnavuorille, Hakoisiin vaikka!

Missä lukea:

- Aamulla silmät ristissä kahvikupin kanssa sohvalla

- Päivällä ulkona auringon korventaessa selkää satamassa

- Hammaslääkärin vuoroa odotellessa (lohkes hammas, piti mennä akuuttiin..)

Lukema: 9/10, joskus meni hetki hahmottaessa että missäs nyt mennään. 

Kirjailija:Johanna Valkama
Teos: Itämeren Auri
Kustantamo: Otava
Sivut: 443
Julkaisuvuosi:.2016

Muualla bloggailtu: 

Evarian kirjahylly