¨ Rossin lukucorneri: elokuuta 2015

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vaeltaja, Markku Turunen, 2012


Hitto, mie ehin jo palauttaa kirjastoon kirjan josta nyt olisi tarkoitus kertoa jotain. Jäikö kirjasta tarpeeksi syvä jälki muistiin, vai tuliko kirja luettua hutaisten? Myönnän olleeni parin sivun verran viineissäni, mutta vain parin sivun verran..

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mitä menestyminen vaatii? Mika Poutala, 2015


Suomalainen menestyjä, saako siitä edes puhua, saako itse menestyjä kertoa omasta taipaleestaan? Ei kai, hyi, sehän olisi itsensä kehumista, tuo synneistä kamalin!!

Myönnän, en heti tiennyt kuka Mika Poutala on, nimi oli kyllä hämärästi tuttu, mutta miehestä ei ollut muuta havaintoa. Mutta suomalainen kirjoittaa kirjan menestymisestä, kuka toi häiskä oikein on? Mielenkiinto heräsi ja kirja lähti kirjastosta matkaan. Osaavatko suomalaiset menestyä tai edes puhua menestymisestä?

maanantai 10. elokuuta 2015

Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin, Romain Puertolas 2013

Jos joku joskus miettii, ettei ole aikaa tai paikkaa kirjoittaa omaa opusta, ottakaa mallia Romain Puertolasista. Häiskä otti ja kirjoitti kirjaa kun oli Ranskan rajalla tutkimassa laitonta maahanmuuttoa, kännykällä, työvuorojen välissä. Eikä tullut huono, ei ollenkaan!!

perjantai 7. elokuuta 2015

G.I. Gurdjieff, kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa, 2013

Kun menet Kuopion kirjaston, maasta laskettuna toisen kerroksen, saliin, niin suoraan edessäsi, parinkymmenen askeleen päässä, on hyllykkö, johon suosittelen erittäin painavasti tutustumaan. Olet saapunut henkilöhistorioista kertovien kirjojen tyrkkyhyllylle. Täällä tapasin myös herra Gurdjieffin.

maanantai 3. elokuuta 2015

Pitkä sota, Terry Pratchett ja Stephen Baxter, 2014


Terryn ja Stephenin jatko-osa Pitkälle Maalle. Luin sarjan ensimmäisen osan vähän nikotellen, mutta päätin antaa sarjan toiselle osalle mahdollisuuden.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...