Taru Väyrysen mukaan kirjabloggaaja ei ehkä ole aina täysin pätevä kirjoittamaan negatiivista arviota lukemastaan kirjasta. Positiiviset leijumiset taas saavat hänet tuntemaan pientä hellyyttää bloggaajaa kohtaan, vaikka tämä ei olisikaan kykenevä perustelemaan positiivisuuttaan. Taru antaa myös melkoisen krediitin kirjabloggaajille sanomalla:
"On tavallaan myönteistä, että kritiikin kenttä on laajentunut, ja kuka hyvänsä voi perustaa kirjablogin, jossa esittää mielipiteitään lukemistaan kirjoista. Mutta jos blogi on suosittu ja laajalevikkinen, kielteinen arvostelu voi olla kirjailijan kannalta kohtalokas. Se saattaa vähentää lukijoita, mikä taas voi vaikuttaa kustantajan halukkuuteen ottaa kirjailijalta seuraava teos julkaistavaksi."
Kirjasfäärin Taika Dahlbom on vastannut mielestäni hyvin Tarun kirjoitukseen blogissaan. Hänen mielestä Taru on väärässä ja käyttää perusteluidensa tukena seuraavaa:
"Väyrynen on väärässä, arvostelen tässä nyt näin ihan suoraan. Arvosteluni perustan Suomen lakiin, Journalistin ohjeisiin ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeisiin bloggaajille.
Meillä on täällä Suomessa olemassa sellainen ihana perustuslain pykälä kuin sananvapaus. Myös kirjabloggaaja saa käyttää sananvapauttaan valitsemallaan tavalla. Sananvapauteen on kuitenkin muilla laeilla asetettu rajoituksia, jotka kirjabloggaajan tulee huomioida. Lisäksi rajoituksia asettavat hyvät lehtimiestavat sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeet."
Hän myös komppaa Tarua:
"Arvostelu tulee perustella.
Tässä asiassa olen Väyrysen kanssa samaa mieltä, ja suhtaudun jopa Väyrystä tiukemmin perusteluiden tarpeellisuuteen.
Mielestäni sekä negatiivinen että positiivinen arvio täytyy perustella. Arvio ilman perustelua on näkemykseni mukaan tyhjää sanahelinää, jolla ei ole viihdearvoa kummempaa arvoa lukijalle. Tämä on henkilökohtainen kokemukseni lukijana ja kirjabloggaajana."
Tämä on ihan henkilökohtaisesti asettamani rajoite omaan sananvapauteeni kirjabloggaajana, mikään virallinen toimija ei vaadi negatiivisen tai positiivisen arvostelun perustelua.
------
Mun mielestä lukemastaan kirjasta voi ihan hyvin sanoa sen olevan täysi kakka, ilman sen enempiä perusteluita, jos niin haluaa. Miksi kirjabloggaajan tulisi olla kirja-alan rautainen ammattilainen? Kyseessä on kuitenkin harrastus, ei ammatti. Mielipide on mielipide ja sen voi mielestäni halutessaan jättää superpinnalliseksi.
Osaako joku teistä kertoa perusteet mielipiteelleen miksi ei tykkää jostakin rakennuksesta? Käytäisiinkö siinä keskustelussa läpi rakenteiden kannattavuudet, rakennuksen edustaman tyylisuunnan kohtaaminen itäisen ja läntisen perspektiivin rajapintojen valossa tai miten valoisuuden ja pintarakenteen keskinäinen vuorovaikutus on otettu huomioon ympäristön kannalta?
Tai jos viinilasillisen kera syöt juustoja ja joku juustoista maistuu pahalle, niin miten perustelet sen? Käydäänkö heti läpi juuston alkuperämaa, lehmän/vuohen/kanan/peuran/hiiren (tai minkä tahansa juuston alkuperäismuodon lähteen) elinolot, lypsäjän ammattitaidon pohjana oleva koulutus tai pakkaajan apupojan epäpätevyys?
Jos et ole alan ammattilainen, tai ihan perhanan intohimoinen alan harrastaja, niin mielipide ja oma arvio jäävät hyvin pinnallisiksi ammattilaisen näkökulmasta katsottuna. Ja heidän on mielestäni se vain kestettävä. Perkele, muutenhan omaa mielipidettä ei voisi tuoda mistään mitenkään esiin ilman useiden vuosien alan koulutusta ja työkokemusta. Se, että jotain ei itse täysin ymmärrä, ei tarkoita, etteikö siitä voisi omata mielipidettä. Joku tykkää Iphonesta, toinen Samsungista ja molempien tietämys sen alan tekniikasta voi olla täysi nolla ja silti keskustelua käydään tunteista kuumana.
Itse en näe pinnallisuudessa mitään pahaa. Ihanan kevyttä, leijuvaa, rosoista, makeaa ja suolaista pinnallisuutta, joka herättää syviä, alkukantaisia tunnereaktioita :)
Olkaa ihmiset asioista omaa mieltänne, pahassa tai hyvässä. Se teille kaikille suotakoon.
Ps. Jos kirjabloggaamiseen tultaisiin jossain vaiheessa vaatimaan pätevyys, niin mielestäni se olisi täyttä skeidaa. Ilman sen enempiä perusteluita.
