Jere, Aki Linnanahde

Mitähän tästä nyt sanois? Ärsyttävä itseriittoinen urvelo, kirja on paskasti kirjoitettu ja sitä ei ois pitänyt lukea. Toisaalta, Jere on vetäny melkoisen tripin näihin vuosiin mennessä, noussut useasti kuopasta ja osoittanut kuitenkin osittaista selkärankaa ja rohkeutta kertoessaan örveltämisistään. Kirja on kirjoitettu suurta yleisöä ajatellen, selkeän simppelisti ja Jeremäisen luolamaisesti. Ihanan törkeää repostelua ja ääliömäisyyksissä kieriskelyä yhdistettynä suuria tunteita herättävään kansallislajiin, jääkiekkoon. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan?

Kirjasta:

Raikulipojan seikkailut ja toilailut jääkiekossa sekä omassa elämässä. Vähän tönkösti kirjoitettuna, mutta helposti luettavana.  Muutamia fotoja välissä ja kirjaimia joista sanojen kautta muodostuu lauseita. Ehkä jopa kappaleita. 

Mielipide:

Luultavasti eniten harmittaa se, kuinka mureni oman nuoruuden mielikuva Jere Karalahdesta. Äijästä joka lauko 1999 mm-kisoissa tasoituksen punakonetta vastaan ajassa 59.58. Jotenkin sitä ajatteli, että media myllytti kaveria syyttä ja keksi keksimällä huumehöyryisiä lööppejä lehden myyntiä varten. Mutta totuus olikin toinen, Jere veteli omaa elämäänsä omalla tavallaan, viiva kerrallaan.

On haastavaa määritellä mikä fiilis kirjasta jäi. Ensimmäisenä oli välinpitämättömyys, sitten tuli ärsytys ja ihmetys. Hetken mietin ja jäsentelin ajatuksiani jonka jälkeen jäin ihmettelemään lisää.

Miten Jeren sekoiluja on katsottu niin kauan sormien läpi? Kuinka paljon ja kuinka usea muukin "huippu-urheilija" vetää tollaisia övereitä ja sitten vaan taputellaan selkään? Miksi tuollaisen käytöksen annetaan jatkua, eikä kunnollisia sanktioita tai seurauksia oikeastaan ole? Miettikää jos voisitte itse sekoilla pöllyissä ja kännissä pitkin yötä firman rahoilla ja kömpiä sitten ihan paskana duuniin (jos muistaa) ja saada vielä jotain 8.000-15.000€ kk/palkkaa? Plus, että sua pidettäs vielä jonain kansallissankarina. Kovana äijänä, Suomalaisen sisun perikuvana.

Toisaalta, se mitä kirjassakin jo mainittiin, Jere ois varmaan sekoillu ittesä aikaiseen hautaan, ellei jääkiekkoa ois ollu. Kuinka moni meistä saa sellaisen mahdollisuudena? Kuinka moni meistä pystyisi vielä kaiken tuollaisen rälläilyn jälkeen ryhdistäytymään? Toki pieni pelko sisuskalujen pettämisestä voi avittaa asiaa, mutta kuitenkin.

En tiedä. Enkä ole varma vituttaako mua se, että elettyään tollaisen jakson elämässään, kaveri saa kirjoittamalla siitä luultavasti ihan kivan tilin. Paha poika saa palkkansa.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa?

Silti, tää oli mielenkiintoinen luettava ja ihan piti ahmia pariin iltaan. 

Lukema ??????

Kirjailija: Aki Linnanahde 

Teos: Jere

Kustantamo: WSOY
Sivut: 335
Julkaisuvuosi: 2017

Havukka-ahon ajattelija, Veikko Huovinen

"Miksi toinen päivä tuottaa enemmän hankaluuksia kuin toinen? Mikä on se sääntö, että toisinaan kaikki menee haukan persieen ja toisinaan on niin mukava olla?"

Kirjailijasta ja kirjasta:

Vuonna 1952 ilmestyi Havukka-ahon ajattelija, joka oli myös samalla läpimurto Huoviselle  (vaikka tuskinpa hän sellaista havitteli?) Ennen Havukka-ahoa Huovinen oli kirjoittanut tarinoita ja kertomuksia lehtiin ja hän julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa `Hirri` vuonna 1950. Urallaan Huovinen saavutti useita palkintoja ja tunnustuksia ja hänen teoksistaan on tehty myös näytelmiä sekä elokuvasovituksia. Mutta ehkäpä kaikkein tunnetuin hänen teoksistaan on tämä, Havukka-ahon ajattelija.

Kirjassa tuumailee, irvii ja tupruttelee piippuaan meidän kaikkien tuntema Konsta Pylkkänen. Häntä pyydetään oppaaksi ja apumieheksi kahdelle Helsingistä saapunelle maisterille jotka haluavat tutkia Kainuun korpiluontoa. Omaperäisellä tyylillään ja mielenkiintoisella ajatuksenjuoksullaan Konstasta tulee korvaamaton apu maisteri Ojastolle ja maisteri Kronbergille.

Maisteri Ojasto ei tiennyt mitään siitä, että apuvoimat, joita hän oli monta päivää odotellut, olivat noinkin lähellä. ...hän otti tuon tuostakin esiin heinän, ruohon saran tai sammalen. Katseltuaan aina hetken suurennuslasilla kasvin tuntomerkkejä hän asetti sen harmaiden imupapereiden väliin puristumaan ja kirjoitti muistiin kasvin tieteellisen nimen, löytöpaikan ja muuta tarpeellista.... "Voi saakeli!" sanoi Konsta hyvin hiljaa, mutta sitä innostuneemmin, "Nyt kyllä heinän arvoitus ratkeaa."

Konsta miettii ja kääntelee omalla luovalla tavallaan ajan tapahtumia, niiden vaikutuksia ja sitä mikä teoria ja käsitys olisi missäkin aiheessa se lopullinen ja tosi. Myönnän, parissa kohtaa eksyin totaalisesti tuolta ajatusten poukkoilevalta kärrypolulta, mutta kipusin kuitenkin hetkessä takaisin kyytiin.

Haavikon käyttämä runsaasti kuvaileva kieli sai sydämen ikävöimään takaisin luontoon. Suoraan sanottuna häikäistyin ja lopulta häpesin itseäni sen suhteen miten vähän olen aikaani metsien suojissa ja järvien aalloilla viettänyt. Ja kuinka niin luonnollinen osa ihmisen arkea on rapissut pieniksi viipaleiksi puistoja, lähimetsiä ja prosessoitua ruokaa. En väitä, etteikö nyt olisi vaivattomampaa elää kaikessa yltäkylläisyydessä, mutta ainakin minä unohtelen kroonisesti sen mistä ja miten porsaanfile tai kananpojan rintaleike on lautaselleni tullut. Unohtelen päivittäin miten valtava voima puhtaalla luonnolla on, miten se elähdyttäisi asfalttipölyä niellyttä sisintäni ja miten minun tulisi sitä kunnioittaa.

Mutta ei Huovinen pelkästään luontoa ylistä, väliin hän piikittelee myös ihmisen olemista:

Kun joku näkee erilaisen ihmisen kuin itse on tai luulee olevansa, niin heti kohta hän on valmis kuvittelemaan toisesta kaikenlaista kummaa.. Niinpä pojatkin epäilivät, että Pylkkänen taisi olla vähän tärähtänyt pärekainalo...

Mutta huolimatta pienistä erilaisuuksista - hautuumaalla kerran tavataan. Siellä on ihmisen sukukokous, eikä ole kiertämistä kellään. 

Lempikohta:

Mustien metsien ympäröivä salojärvi oli mieliinpainuva näky. Oli usvaa, koleutta. Selittämätöntä yksinäisyyden tunnetta ja onttoutta rinnassa. Aurinko oli poissa. Ilmassa oli eriskummallisia hajuja. Kummallisin niistä oli rannan tuoksu, rannan jolle oli ajautunut kaisloja, mätäneviä ruohoja, kuolleita pikkukaloja, ja jola monet liekopuut tai harmaat, veden syömät juurakot lakosivat. Rantahietikolla näkyi ketun jälkiä ja suuren metson luuranko, jossa siivet olivat vielä kiinni. 

Jälkisanat:

Olipa hyvä, että kirja tuli luettua vasta nyt, eikä räkänokkaisena teininä pakonomaisesti äikän tehtävän muodossa. Kirjassa on paljon ajatonta viisautta, vinksahtanutta lempeyttä ja ajatuksia herätteleviä kohtia, joihin tulee varmasti palattua useamminkin. Toisaalta olen hieman pettynyt, etten ole Huovista aikaisemmin löytänyt..

Sanoja selvitettäväksi:

- Lisku
- Murrakko
- Syylingit
- Lynniskellä
- Huolainniekka
- Komo

Lukema: 10/10

Saaliiksi kelpasi toki vapauden tunne, jonka saattoi säilötä vaikka sydämen vasempaan eteiseen, siihen muistojen nelikkoon.

Review: Postitoimisto

Kaverin suosituksesta nappasin Bukowskin esikoisromaanin mukaan kirjastosta.. Ja ahmaisin pötkylän yhdessä illassa :D Nyt useita päiviä myohemmin mulla on blogin editori auki, punaviinilasi kädessä ja pieruverkkarit jalassa. Luulen, ehkä, Bukowskin hyväksyneen tämän, kippis vaan sinne pilven hopeiselle reunalle!

Mun täytyy myöntää, mulla on useita aukkoja sivistyksessä kun puhutaan kirjallisuudesta. En ole lukenut Eino Leinoa, Waltaria, Tsehovia, Hemingwayta, Homerosta, Aristoteleä, Milleria, Utriota jne jne. Mutta nyt luin Bukowskia!!! Ja heti tunnen miten yksi kulttuurilisäke napsahti egooni kiinni. Lisää punaviiniä kiitos. Taidan ostaa myös liian pitkän kaulaliinan ja rakastaa krapuloita.

Kirjasta ja arvio:

Henry Chinaski on nätisti sanottuna ihmisenä melko persreikä. Paha poika. Kaveri juo minkä ehtii, käy töissä ja vittuilee pomoilleen, tekee vaaditun minimin palkkansa eteen jos sitäkään ja tahkoaa rahaa laukkaradoilla. Naisistakaan ei puutetta tunnu olevan, mutta sitoutuminen on melko haasteellista. Niin kelpaa oman vaimon lisäksi naapuri kuin postikierroksella itseään tyrkyttävä nymfokin.

Jossain kohti kyllä arvelin kirjailijan itsekin vetäneen pienet perseet ja latelevan omia päiväkirjamerkintöjä kirjan sivuille. Sen verran vauhdikkaita tapauksia oli, etteivät ne voi olla pelkästään hatusta revittyjä juttuja. Se kuinka paljon teos pohjautuu todellisuuteen, säilynee arvoituksena.

Jos olen täysin rehellinen, niin en ihan hirveästi haltioitunut kirjasta. Saati sitten sanoisi tätä mestarilliseksi, lukijan mieltä ja sielua ruokkivaksi täydeksi maljaksi. Teos on helppo, nopea ja hauska lukea. Se kertoo elämän hiukan "nurjemmasta" puolesta ja tarjoaa hymyn jos toisenkin lukemisen aikana. Mutta that´s it. Ihan jees ja voin suositella seuraaviin tilanteisiin:

- Kepeässä darrassa
- Hetkinä kun tulet duunista kotiin ja halaut haistattaa pomollesi paskat
- Junassa matkalla töihin
- Junassa matkalla töistä
- Sairaslomalla

Tykkään silti kovasti omistuskirjoituksesta:

Tämä on silkkaa mielikuvituksen tuotetta, eikä tätä omisteta kenellekään

Lukema: 7/10

Kirjailija:Charles Bukowski

Teos:  Postitoimisto

Kustantamo: WSOY
Sivut: 219
Julkaisuvuosi: 1986

Leffoja, kirja ja tarinoiden opettelua ;)

Viime viikon sunnuntaista asti on vedetty lonkkaa, laiskoteltu, hyggeilty ja rentoiltu. Ja katsottu läjäpäin tv-sarjoja, leffoja ja luettu yksi kirja. 

Joku vois sanoa mua nyt laiskaksi paskaksi, mikä ehkä on totta. Mutta itse mieltäisin tämän kuluneen viikon enemmänkin tarinalliseksi mielen sivistämiseksi. Vai mitä :D 

Kirja

Ihanan viihdyttävää, paperisia hahmoja, läjäpäin sivujuonia ja hetkittäin tuhatta ja sataa kulkeva juoni! Antarktiksen jään alta löytyy meteoriitti, joka on erittäin merkityksellinen jenkkien presidentinvaalien kannalta. Samalla isot pojat pelaa isoilla panoksilla ja vähän pienemmät pelinappulat siitä luonnollisesti kärsii. Jes! En lue toiste, mutta kuinka upottava kirja olikaan :)

Lukema: 8/10

Kirjailija: Dan Brown
Teos: Meteoriitti
Kustantamo: WSOY
Sivut: 540
Julkaisuvuosi: Kahdeksas painos 2008
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen

------------------------------------------

Leffat

The Siege of Jadotville

Leffa sijoittuu 1961 Kongon kriisiin, jonne pieni Irlantilaisten rauhanturvaajien joukkue lähetetään. Vastaanotto ei ole mikään lämpimin vaan melko pian Irlantilaiset huomaavat puolustavansa henkensä edestä tukikohtaansa Katangalaisia palkkasotilaita vastaan.  

Pat Quinlan, irlantilaisten komentaja (jota muuten esittää Jamie Dornan, mm Fifty Shades of Grey) on kovan paikan edessä. Hänen joukkonsa eivät ole koskaan olleet oikeassa kontaktissa vihollista vastaan ja nyt heitä vastaan asettuu 3000 palkkasotilaan armeija. 

Suosittelen vahvasti, ihan jo sotahistoriallisen arvon takia. Elokuva on viihdyttävä, ja irlantilaisten olemus on aina saanut minulta sympatiapisteet :D 

Leffa perustuu Declan Powersin kirjaan The siege of Jadotville: The Irish army´s forgotten battle, joka on julkaistu 2005. 

Ohjaaja: Richie Smyth

Käsikirjoittajat: Kevin Brodbin

Näyttelijät: Jamie Dornan, Guillaume Canet, Mark Strong, Jason O´Mara, Michael McElhatton

Vuosi: 2016

------------------------------------------

Act of Valor

Jenkkien navy sealsit rymistelee ja ovat voittamattomia omissa tehtävissään. Kuka tykkää jenkkien propagandasta, äijäilystä, pamauksista ja jonkin tason aivopesusta, niin tässä on se on!!! Myönnän, viihdyin hetkittäin erittäin hyvin tämän parissa, mutta kokonaisuuden omalta kohdalta pilasi "jenkkiäijäläisyys" ja kauas lemuava propaganda. Krapulassa ihan jees. 

Ohjaaja: Mike Mccoy, Scott Waughn 

Käsikirjoittajat: Kurt Johnstad

Näyttelijät: Rorke Denver, Alex Veadov, Nestor Serrano, Rocelyn Sanchez

Vuosi: 2012

------------------------------------------

Ironclad

Eletään vuotta 1215 ja kapinallisparonit ovat saaneet kuningas Johnin allekirjoittamaan Magna Chartan, millä kuninkaan oikeuksia vähennettiin ja "vapaiden" miesten oikeuksia laajennettiin. Kuningas katsoi silti olevansa lain yläpuolella ja ajautui uudestaan sotaan paroneita vastaan. 

James Purefoyn esittämä temppeliritari Thomas Marshall ajautuu Rochesterin linnaan ja päätyy puolustamaan sitä matkalla saatujen ystäviensä kera. Linnan neito, Kate Maran näyttelemä Leidi Isabel rakastuu tuohon karskiin ja miehiseen temppeliritariin. Ugh. Ja sitten kohta lentää verta, suolenpätkiä ja ihmisiä. Kunniamaininnan saa ehdottomasti Kuningas Johnia esittävä Paul Giamatti, joka vetää omasta mielestäni elokuvan parhaimman roolin, sellainen ihqu kusipää kunkku :)

Ohjaaja: Jonathan English

Käsikirjoittajat: Jonathan English, Eric Castel, Stephen Mcdool 

Näyttelijät: James Purefoy, Kate Mara, Paul Giamatti, Brian Cox

Vuosi: 2011

------------------------------------------

Stardust, Tähtisumua

Satua ja fantasiaa hehkeimmillään! Sitä leppoisaa, seikkailevaa ja romanttista. Unohtamatta kauniita naisia ja komeita miehiä, hyvää ja pahaa!! 

Elokuvan sankari, nuorio herra Tristan (Charlie Cox), saa alkunsa kun hänen isänsä käy kiksauttamassa muurin takaisessa haltiamaassa vankkureihin vangittua neitoa. Tristanin hormoonit jylläävät ja hän on päätä pahkaa ihastunut kylän sexyyn blondiin, Victoriaan (Sienna Miller), joka käyttääkin Tristania häikäilemättä hyväksi. Tristan ja Victoria näkevät tähden putoavan muurin takaiseen maahan ja Tristan lupautuu hakemaan tähden jos Victoria suostuu hänelle vaimoksi. Diili syntyy ja Tristanin seikkailu alkaa. 

Tähteä hamuavat myös muutkin tahot, Myrskynpesän kruununperijät ja vanhat, ryppyiset noidat joiden nuoruus palautuisi tähden loiston myötä. Ah, nuo noidat ja varsinkin Michelle Pfeifferin esittämä Lamia noita, uh!!  

Tähti paljastuu nopeasti nuoreksi ja viattoman viehkeäksi tähdeksi nimeltä Yvaine (Claire Danes). Tristan suorastaan lentää typyn syliin ja saatuaan tietää tämän tähdeksi, hän vangitsee muikkelin ja sitten lähdetään matkaan. 

Matkalla tavataan kaikenlaista ja ehkä mieleenpainuvin on Kapteeni Shakespearen hahmo (Robert De Niro). Kovaa ulkokuorta esittävä salamia metsästävän aluksen kippari paljastuu pehmoksi homoksi pinkkeine vaatehuoneineen, että mitä?! :D 

Seikkaillaan ja joudutaan kiipeleihin. Tutustutaan matkakumppaneihin lähemmin ja vedetään kunnon kliseillä koko elokuva! 

Mulle jäi tästä oikein hyvä mieli :)

Ohjaaja: Matthew Vaughn

Käsikirjoittajat: Jane Goldman, Matthew Vaughn, Neil Gaiman

Näyttelijät: Charlie Cox, Sienna Miller, Claire Danes, Robert De Niro, Mark Strong

Vuosi: 2007

Seuraavaan kertaan jäi sarjat, on se Netflixin maailma ihmeellinen paikka :D 

Näkymätön lapsi, Tove Jansson

Jostain kaukaa, suurten vuorten takaa, vihreän huolettomasta laaksosta kantautui viesti. LUE MINUT!!! Ja minä luin. Kahdelta istumalta. Ja onnellistuin :)

Edellinen kosketus muumeihin on ollut hiljainen tyrmistys nettikirppareilla tapahtuvien muumimukeista johtuvien sotien takia. Herranen aika sentään.. Ja ne hinnat?! Viidellä tonnilla mukeja kaapissa, eikä niihin saa koskea. Niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on unohdettu ja rahalle annettu valta sanella ettei perhana siitä kupista ainakaan juoda mitään! 

Kiitos, oli pakko päästää tuo ulos. Itse kyllä haluaisin sellaisen emalisen mukin missä Nuuskamuikkunen hyräilee kevätlauluaan: 

"Tämä ilta on laulun aika, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä huumaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa."

Skidinä muumit oli kyllä melko ykkönen, hyvänä kakkosena tuli Koiramäen tarinat. Koiramäen tarinoita luki iskän puolen mummi, mutta en nyt perhana muista kuka mulle muumeja luki? Noh, ainakin niitä tuli ala-asteikäisenä toljotettua telkasta. "Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muumit!!" 

Ja nyt sitten iski hirvittävä tarve etsiä jostain tämä kirja. Melkein kuin hattivatit ois kaapannu mut ja vieneet merelle sähköistymään (tai kirjastoon). Niinpä lainasin kirjan ja menin kotiin lukutuoliin ja luin kirjan kahden kahvin välissä. 

Kirjasta:

Kahdeksan pientä suurta satua. Olen todella hämilläni. Ihan tajutonta, Toven taito kirjoittaa simppelin monikerroksista tekstiä, joka saa lämpimästi hymyilemään, miksi tämä vasta nyt minulle aukeaa? 

En ala jokaista satua erikseen ruotimaan, mutta laitan pari lainausta tähän. Niitä, joissa mielestäni piilee paljon pintaa syvempää kauneutta.

Kevätlaulu: 

"Eivätkö he käsitä, että jos minun on pakko ruveta kertomaan niistä, lörpöttelen kaiken säpäleiksi. Sitten se on mennyttä, kuulen vain oman kertomukseni, kun yritän muistella millaista oli." 

"Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa."

Kertomus näkymättömästä lapsesta:  

"Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi."

Hattivattien salaisuus: 

"He olivat päättäneet, etteivät olisi koskaan levottomia toistensa takia; Siten he antoivat toisilleen hyvän omantunnon ja niin paljon vapautta kuin mahdollista." 

Vinkkejä lukemiseen:

- Pidä vieressä kynää ja vihkoa
- Nautiskele Toven tyylistä kirjoittaa
- Unohda välillä kaksoismerkitykset, ole lapsi
- Lue näitä lapsillesi ja pakota naapurin lapset myös kuuntelemaan
- Mansikkakakkua
- Punssia
- Minä olen Haisuli

Lukema: 10/10

Kirjailija:Tove Jansson

Teos: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Kustantamo: WSOY
Sivut: 145
Julkaisuvuosi: 2010, 

Kääntäjä: Laila Järvinen

Pääskytorni, Andrzej Sapkowski, 2015

No niin, noituri Geralt pääsi taas vauhtiin ja huitoi matkallaan minut pyörryksiin. 

Olen lukenut kaikki suomennetut noiturit ja tätäkin odotin kuin kuuta nousevaa (mistä on tuo sanonta muuten?) Ah, nuo kaikki ihanat ja kauniit noidat, Yennefer, Merigold ja kumppanit uhkeine rintoineen ja läpinäkyvine asusteineen. Geraltin huimat miekkailut ja bardi Valvatin luritelmat. Ihmeelliset hirviöt ja Sapkowskin mielikuvituksen sekä kansantarujen löyheä sekamelska. Sitä odotin, sitä kaipasin ja sitä halusin.

Mutta ei, perhana. Tajuton määrä paikkojen ja ihmisten nimiä, historiaa, karttoja jne jne. Minne hävisivät tissit, noituus, tappelut ja Geraltin jäyhä olemus? Nyt oli Ciri, teiniprinsessa ja pieni hekuma rottajoukoissa.

Petyin, vaikka Sapkowski kirjoittaa hyvin. Mutta jäin todella kaipaamaan ensimmäisiä noitureita. Kirjat ovat kasvaneet sisällöllisesti paljon ja se varmaan onkin useiden mieleen, mutta minä, yksinkertainen ja sexyistä noidista tykkäävä mies, menin kaiken sälän keskellä pyörryksiin.

Mihin hetkiin:
- Ennen unta
- Ajatusten ollessa selkeät

Miten lukea:
- Kaihoisasti noidista ja miekoista haaveillen
- Hiukan pettyen

Lukema: 7/10