Kirjasta:
Raikulipojan seikkailut ja toilailut jääkiekossa sekä omassa elämässä. Vähän tönkösti kirjoitettuna, mutta helposti luettavana. Muutamia fotoja välissä ja kirjaimia joista sanojen kautta muodostuu lauseita. Ehkä jopa kappaleita.
Mielipide:
Luultavasti eniten harmittaa se, kuinka mureni oman nuoruuden mielikuva Jere Karalahdesta. Äijästä joka lauko 1999 mm-kisoissa tasoituksen punakonetta vastaan ajassa 59.58. Jotenkin sitä ajatteli, että media myllytti kaveria syyttä ja keksi keksimällä huumehöyryisiä lööppejä lehden myyntiä varten. Mutta totuus olikin toinen, Jere veteli omaa elämäänsä omalla tavallaan, viiva kerrallaan.
On haastavaa määritellä mikä fiilis kirjasta jäi. Ensimmäisenä oli välinpitämättömyys, sitten tuli ärsytys ja ihmetys. Hetken mietin ja jäsentelin ajatuksiani jonka jälkeen jäin ihmettelemään lisää.
Miten Jeren sekoiluja on katsottu niin kauan sormien läpi? Kuinka paljon ja kuinka usea muukin "huippu-urheilija" vetää tollaisia övereitä ja sitten vaan taputellaan selkään? Miksi tuollaisen käytöksen annetaan jatkua, eikä kunnollisia sanktioita tai seurauksia oikeastaan ole? Miettikää jos voisitte itse sekoilla pöllyissä ja kännissä pitkin yötä firman rahoilla ja kömpiä sitten ihan paskana duuniin (jos muistaa) ja saada vielä jotain 8.000-15.000€ kk/palkkaa? Plus, että sua pidettäs vielä jonain kansallissankarina. Kovana äijänä, Suomalaisen sisun perikuvana.
Toisaalta, se mitä kirjassakin jo mainittiin, Jere ois varmaan sekoillu ittesä aikaiseen hautaan, ellei jääkiekkoa ois ollu. Kuinka moni meistä saa sellaisen mahdollisuudena? Kuinka moni meistä pystyisi vielä kaiken tuollaisen rälläilyn jälkeen ryhdistäytymään? Toki pieni pelko sisuskalujen pettämisestä voi avittaa asiaa, mutta kuitenkin.
En tiedä. Enkä ole varma vituttaako mua se, että elettyään tollaisen jakson elämässään, kaveri saa kirjoittamalla siitä luultavasti ihan kivan tilin. Paha poika saa palkkansa.
Mikä meitä ihmisiä vaivaa?
Silti, tää oli mielenkiintoinen luettava ja ihan piti ahmia pariin iltaan.
On haastavaa määritellä mikä fiilis kirjasta jäi. Ensimmäisenä oli välinpitämättömyys, sitten tuli ärsytys ja ihmetys. Hetken mietin ja jäsentelin ajatuksiani jonka jälkeen jäin ihmettelemään lisää.
Miten Jeren sekoiluja on katsottu niin kauan sormien läpi? Kuinka paljon ja kuinka usea muukin "huippu-urheilija" vetää tollaisia övereitä ja sitten vaan taputellaan selkään? Miksi tuollaisen käytöksen annetaan jatkua, eikä kunnollisia sanktioita tai seurauksia oikeastaan ole? Miettikää jos voisitte itse sekoilla pöllyissä ja kännissä pitkin yötä firman rahoilla ja kömpiä sitten ihan paskana duuniin (jos muistaa) ja saada vielä jotain 8.000-15.000€ kk/palkkaa? Plus, että sua pidettäs vielä jonain kansallissankarina. Kovana äijänä, Suomalaisen sisun perikuvana.
Toisaalta, se mitä kirjassakin jo mainittiin, Jere ois varmaan sekoillu ittesä aikaiseen hautaan, ellei jääkiekkoa ois ollu. Kuinka moni meistä saa sellaisen mahdollisuudena? Kuinka moni meistä pystyisi vielä kaiken tuollaisen rälläilyn jälkeen ryhdistäytymään? Toki pieni pelko sisuskalujen pettämisestä voi avittaa asiaa, mutta kuitenkin.
En tiedä. Enkä ole varma vituttaako mua se, että elettyään tollaisen jakson elämässään, kaveri saa kirjoittamalla siitä luultavasti ihan kivan tilin. Paha poika saa palkkansa.
Mikä meitä ihmisiä vaivaa?
Silti, tää oli mielenkiintoinen luettava ja ihan piti ahmia pariin iltaan.
Lukema ??????
Kirjailija: Aki Linnanahde
Teos: Jere
Kustantamo: WSOY
Sivut: 335
Julkaisuvuosi: 2017
Sivut: 335
Julkaisuvuosi: 2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti