¨ Rossin lukucorneri

tiistai 22. elokuuta 2017

Havukka-ahon ajattelija, Veikko Huovinen



"Miksi toinen päivä tuottaa enemmän hankaluuksia kuin toinen? Mikä on se sääntö, että toisinaan kaikki menee haukan persieen ja toisinaan on niin mukava olla?"
Kirjailijasta ja kirjasta:

Vuonna 1952 ilmestyi Havukka-ahon ajattelija, joka oli myös samalla läpimurto Huoviselle  (vaikka tuskinpa hän sellaista havitteli?) Ennen Havukka-ahoa Huovinen oli kirjoittanut tarinoita ja kertomuksia lehtiin ja hän julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa `Hirri` vuonna 1950. Urallaan Huovinen saavutti useita palkintoja ja tunnustuksia ja hänen teoksistaan on tehty myös näytelmiä sekä elokuvasovituksia. Mutta ehkäpä kaikkein tunnetuin hänen teoksistaan on tämä, Havukka-ahon ajattelija.

Kirjassa tuumailee, irvii ja tupruttelee piippuaan meidän kaikkien tuntema Konsta Pylkkänen. Häntä pyydetään oppaaksi ja apumieheksi kahdelle Helsingistä saapunelle maisterille jotka haluavat tutkia Kainuun korpiluontoa. Omaperäisellä tyylillään ja mielenkiintoisella ajatuksenjuoksullaan Konstasta tulee korvaamaton apu maisteri Ojastolle ja maisteri Kronbergille.

Maisteri Ojasto ei tiennyt mitään siitä, että apuvoimat, joita hän oli monta päivää odotellut, olivat noinkin lähellä. ...hän otti tuon tuostakin esiin heinän, ruohon saran tai sammalen. Katseltuaan aina hetken suurennuslasilla kasvin tuntomerkkejä hän asetti sen harmaiden imupapereiden väliin puristumaan ja kirjoitti muistiin kasvin tieteellisen nimen, löytöpaikan ja muuta tarpeellista.... "Voi saakeli!" sanoi Konsta hyvin hiljaa, mutta sitä innostuneemmin, "Nyt kyllä heinän arvoitus ratkeaa."

Konsta miettii ja kääntelee omalla luovalla tavallaan ajan tapahtumia, niiden vaikutuksia ja sitä mikä teoria ja käsitys olisi missäkin aiheessa se lopullinen ja tosi. Myönnän, parissa kohtaa eksyin totaalisesti tuolta ajatusten poukkoilevalta kärrypolulta, mutta kipusin kuitenkin hetkessä takaisin kyytiin.

Haavikon käyttämä runsaasti kuvaileva kieli sai sydämen ikävöimään takaisin luontoon. Suoraan sanottuna häikäistyin ja lopulta häpesin itseäni sen suhteen miten vähän olen aikaani metsien suojissa ja järvien aalloilla viettänyt. Ja kuinka niin luonnollinen osa ihmisen arkea on rapissut pieniksi viipaleiksi puistoja, lähimetsiä ja prosessoitua ruokaa. En väitä, etteikö nyt olisi vaivattomampaa elää kaikessa yltäkylläisyydessä, mutta ainakin minä unohtelen kroonisesti sen mistä ja miten porsaanfile tai kananpojan rintaleike on lautaselleni tullut. Unohtelen päivittäin miten valtava voima puhtaalla luonnolla on, miten se elähdyttäisi asfalttipölyä niellyttä sisintäni ja miten minun tulisi sitä kunnioittaa.

Mutta ei Huovinen pelkästään luontoa ylistä, väliin hän piikittelee myös ihmisen olemista:

Kun joku näkee erilaisen ihmisen kuin itse on tai luulee olevansa, niin heti kohta hän on valmis kuvittelemaan toisesta kaikenlaista kummaa.. Niinpä pojatkin epäilivät, että Pylkkänen taisi olla vähän tärähtänyt pärekainalo...
Mutta huolimatta pienistä erilaisuuksista - hautuumaalla kerran tavataan. Siellä on ihmisen sukukokous, eikä ole kiertämistä kellään. 

Lempikohta:
Mustien metsien ympäröivä salojärvi oli mieliinpainuva näky. Oli usvaa, koleutta. Selittämätöntä yksinäisyyden tunnetta ja onttoutta rinnassa. Aurinko oli poissa. Ilmassa oli eriskummallisia hajuja. Kummallisin niistä oli rannan tuoksu, rannan jolle oli ajautunut kaisloja, mätäneviä ruohoja, kuolleita pikkukaloja, ja jola monet liekopuut tai harmaat, veden syömät juurakot lakosivat. Rantahietikolla näkyi ketun jälkiä ja suuren metson luuranko, jossa siivet olivat vielä kiinni. 

Jälkisanat:

Olipa hyvä, että kirja tuli luettua vasta nyt, eikä räkänokkaisena teininä pakonomaisesti äikän tehtävän muodossa. Kirjassa on paljon ajatonta viisautta, vinksahtanutta lempeyttä ja ajatuksia herätteleviä kohtia, joihin tulee varmasti palattua useamminkin. Toisaalta olen hieman pettynyt, etten ole Huovista aikaisemmin löytänyt..

Sanoja selvitettäväksi:

- Lisku
- Murrakko
- Syylingit
- Lynniskellä
- Huolainniekka
- Komo

Lukema: 10/10


Saaliiksi kelpasi toki vapauden tunne, jonka saattoi säilötä vaikka sydämen vasempaan eteiseen, siihen muistojen nelikkoon.

maanantai 14. elokuuta 2017

Novelli, Pastori Nenonen

Tähän väliin laitan tänne viimeisimmän novellin. Paljosta saan kiittää Roald Dahlia, jonka novellin pohjalta tämä tupsahti ilmoille.

Huom. Ei hirmuisen herkille :D

Joten, olkaa hyvä!

Pastori Nenonen


Kuva on lainattu internetin ihmeellisestä maailmasta.. 


keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Lukeminen ja bloggailu



Olen lukenut kesän aikana kaksi kokonaista kirjaa ja ainakin viisi on kesken. Luen, fiilistelen, unohtelen ja nautiskelen. Mutta en ole löytänyt fiilistä kirjoittaa noista luetuista kirjoista arvioita.

Luulin aluksi, että mun duunit (+50h/vk) ja erään toisen projektin viemä aika oli saanut oman henkisen kapasiteetin nollille luovan toiminnan osalta. Mutta ei se ehkä olekaan niin. Valokuvaan, kirjoitan toista blogia, rustailen omia fiktioita. Miksi en siis saa kirjoitettua arvioita kirjoista?

Käyn mielessäni seuraavan keskustelun kun olen lukenut kirjan ja aion kirjoittaa siitä tänne:

Kirja oli hyvä, nyt rustailen siitä arvion. Hmm... mitäs siinä tapahtu? Se yks meni sinne ja sitten ne toiset rakastu ja se kaveri heitti henkensä. Aika hyvä. Mitähän sitä söis, kohta vois mennä suihkuun. Hitto mikä sää. Pylly. Aika paska kesä on kyllä ollu. Parran vois ajaa. Tissit. Oispa se uima-altaallinen vadelmakarkkeja. Mitä siihen yhteen drinkkiin oikein tuli? Ahaa, facebook, onkos siellä mitään uutta?

Noin. Siinäpä se. Tuon enempää en saa itsestäni ulos, vaikka luetut kirjat ovat olleet todella mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Olen niihin uppotunut, elänyt hahmoissa ja niiden näkemissä maailmoissa, jännittänyt löysät pöksyyn ja nyyhkinyt typerälle rakkaudelle (tai hahmojen kuvittelemalle todellisuudelle rakkaudesta). Olen venyttänyt yön hiljaisia tunteja sarastukseen saakka ja nuokkunut duunissa kun mieli on edelleen kirjojen luomissa universumeissa.

Enkä perhana osaa sanoa niistä muuta kuin:

- Olipas hyviä kirjoja.

En ehkä jostain syystä jaksa kirjan lukemisen jälkeen uppotua analyyttisesti sen sisältämiin tapahtumiin ja henkilöhahmoihin. Tiedän jonkin kohdan olleen hyvä ja toisen paska, mutta en osaa määritellä miksi.

Joten, mä luulen etten edes koita pakottaa itseäni arviomaan luettuja kirjoja. Nautiskelen niistä, inhoan, rakastan ja suutun niille. Ja teen sen autuaassa tietämättömyydessä miksi niin reagoin :)

Palaan tänne arvioden kanssa heti kun mieleni analyytti nostaa päätään ja olen siten arvollinen kertomaan mielipiteeni luetuista. Kerrottakoon silti lyhyesti ja ytimekkäästi näiden kirjojen olevan hyviä:

- Linnavuoren Tuuli, Johanna Valkama
- Mahti, Siri Pettersen

-----------

Mietin kylläkin olisiko minulla jotain muutakin sanottavaa kirjoista/kirjallisuudesta kuin pelkät arviot.. Niin ja onhan tuo Kirjoittajaksi osio myös täällä! Siihen liittyen, saavutin yhden pienen virstanpylvään omalla "kirjoittajaksi, kohti tavoitetta" aikajanalla:

Tajuttoman bloggaus rafladuunarin arjesta keräsi yli 4t reagointia, 530 kommenttia ja 775 jakoa!!

Millonka lie tuo kesä muuten oikein alkaa?


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...