¨ Rossin lukucorneri

perjantai 16. helmikuuta 2018

Ronja Ryövärintytär. Kuopion kaupunginteatteri


HUITUN TUUTTIIN!!! Sinne pitää kaikkien paskahousujen mennä. Eritoten Borkan klaanin ryöväreiden ja luulisin sinne joutavan myös syöjätärten ja menniäistenkin. Mutta ei kakkiaisten.  

Mun ensimmäinen ensi-ilta teatterissa! Laitoin vähän parempaa päälle, suihkautin suihkun jälkeen tuoksua ja siistin vähän partaa. Astelin teatterin sisään ja olin joutua pienen viuhahtelijan kampatuksi. Hitto, teatteri täynnä lapsia :D Ihan hemmetin siistiä! Tunsin kuuluvani joukkoon.

Heti esityksen alussa katsoja vedetään synkkään ja dramaattiseen alkunäytökseen missä Ronja syntyy myrskyisenä yönä. Ukkonen paukkuu, sudet ulvovat linnan muurien päällä ja kylmät väreet kimpoilevat väkisin selkää pitkin. Ihan pienempiä katsojia saattoi tässä vaiheessa pelottaa. Mutta äkkiä homma lähti käyntiin ja hermostuneita tirskahduksia kuului sieltä täältä.


Näytelmästä:

Juoni eteni suurimman osan aikaa jouhevasti ja näyttelijät näyttelivät ammattinsa mukaisesti. Mutta
oli siellä muutamia hetkiä kun en ihan pysynyt kärryillä. Jotkut kohtaukset loppuivat kuin seinään ja sitten hypättiin ihan toiseen tapahtumaan. Ei se sinänsä haitannut kirjan ollessa tuttu, mutta jätti hivenen yllättyneen fiiliksen.

Anna Kuusamo oli Ronjan rooliin enemmän kuin passeli, siro ja omapäinen tyttö. Vaikka omissa lapsuuden ajan mielikuvissa Ronjalla olikin ruskeanpunaiset ja takkuiset hiukset. Birk (Eino Heiskanen) sai vanhan mustasukkaisuuden möykyn heräämään  sisällä. Ei Ronjalla saa olla veljeä tai poikaystävää, Ronja odottaa minua metsässä ja me asutaan karhuluolassa koko kesä. Minä ja Ronja, Birka ei kuulu siihen kuvioon millään muotoa!!

Matiaksen (Ilkka Pentti) rosvojoukko oli monen kirjava ja ehkä omaan makuun osa hahmoista hieman ylinäytelty. Borkan ryöstelyjengi oli hillitympää sakkia ja itse Borka katu-uskottavampi kuin Matias. Mulla on kyllä pieni epäilys, että Borkalla on jokun superjuoni takana, eikä lopun kaksintaistelun häviö ollut mikään vahinko. Perhana, Borka taitaa olla sellainen laskelmoiva paskahousu...

Mulle näytelmästä nousi esiin kaksi ehdotonta suosikkia, Kakkiaiset ja Menniäiset! Ai että! Kakkiaiset piereskeli ja Menniäiset olivat vaan niin cool! Mä haluan niitä molempia mun tuleviin häihin syksyllä!!


Fiilikset:

Viihdyin, hymyilin ja suruilin. Näytös herätti tunteita, nostatti pintaan niitä lapsuuden monivivahteisia ja vahvoja fiiliksiä (jotka ovat iän karttumisen myötä jonnekin hävinneet, haluan ne takaisin!!!!) ja piti penkissä alusta loppuun saakka. Ja minä niin kovasti odoton sitä keväthuutoa tämän kylmän ja lumisen talven jälkeen!

Jos mulla ois skidejä, niin olisin ehdottomasti vienyt heidät katsomaan Ronjaa ja antanut luvan pieneen sokerikänään. Kotona oisin voinu pelotella heidät Menniäisillä ja Syöjättärillä unten maille ja mennä sitten pelaamaan pleikkaa (riippun siitä oisko vaimo hereillä tai kotona. Kertokaas, mennäänkö lasten teatteriesityksiin koko perheen voimalla vai onko siinä tsänssi jomman kumman vapaailtaan?)

Ei mutta, hyvä tämä oli!!!

Kirjablogaajien yhteistyö Kuopion kaupunginteatterin kanssa.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Matka yli onnen esteiden. Laurent Gounelle



Bali, ärsyttävä guru ja itseriittoisan typerä länsimaalainen. Aluksi vastustellaan ja lopulta valaistutaan. Simple as that. Mun reppureissulla jäi tuo Bali välistä,  joten mä oon varmaan vaan pimentynyt. 

Kirjasta:

Kaveri ei oo onnellinen, lähtee Balille mestarin luokse ja pienen venkoilun jälkeen onnellistuu. Tai ainakin löytää tien onnellisuuteen. 

Mielipide:

Tämä oli hyvin helposti luettava, himpun yllätyksetön, mutta samalla ihan kelpo ajatuksia viljelevä kirja. Melko usein tulee annettua valta muille ihmisille omaan onnellisuuteen. Ja lähinnä se on kiinni omista ajatuksista. Mielenkiintoista on se, mistä meidän ajatukset ja tavat reagoida eri asioihin tulevat. Uskallan väittää, ettei meistä kovin moni tule edes ajatelleeksi syvälle juurtuneita käsityksiämme joka päiväisestä elämästä ja kuinka paljon siellä lymyää sellaista turhaa sontaa joka saan vaan ketutuksia aikaiseksi. 

Mun maailmankuvaan on kuulunut kaikenlainen hömppä ja hapatus pennusta asti, Kiitos mutsin. Metsissä poukkoilee keijuja ja sammalselkäisiä viettelijättäriä. Ulkohuussia ja saunaa vartioi omat tontut eikä lohikäärmeetkään ole välttämättä höpöhöpöä (ainakin Puff on olemassa, mä löydän sen vielä!). Samalla on tullut kahlattua erinäinen määrä esoteeristä ja muutenkin ei niin tieteellistä kirjallisuutta läpi. Niin ja X-files oli dokkari, ei fiktiivinen sarja. Joten, nämä tee-se-itse oppaat parempaan elämään ovat myös tuttuja ja ei näistä ole haittakaan vielä ollut. 

Mutta eihän nämä tällaiset hömpät läheskään kaikkia vakuuta. Höh, muka itse oltais vastuussa omasta onnesta..  :D Kyllä se on se naapurin kaiman vika kun suksi ei luista.


Lukema: 8/10 helposta teksistä

Arvostelukappale.

Kirjailija: Laurent Gounelle
Teos: Matka yli onnen esteiden
Kustantamo: Gummerus
Sivut: 162
Julkaisuvuosi: 2018. 
Suomentaja: Lotta Toivanent 

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Jere, Aki Linnanahde





Mitähän tästä nyt sanois? Ärsyttävä itseriittoinen urvelo, kirja on paskasti kirjoitettu ja sitä ei ois pitänyt lukea. Toisaalta, Jere on vetäny melkoisen tripin näihin vuosiin mennessä, noussut useasti kuopasta ja osoittanut kuitenkin osittaista selkärankaa ja rohkeutta kertoessaan örveltämisistään. Kirja on kirjoitettu suurta yleisöä ajatellen, selkeän simppelisti ja Jeremäisen luolamaisesti. Ihanan törkeää repostelua ja ääliömäisyyksissä kieriskelyä yhdistettynä suuria tunteita herättävään kansallislajiin, jääkiekkoon. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan?


Kirjasta:

Raikulipojan seikkailut ja toilailut jääkiekossa sekä omassa elämässä. Vähän tönkösti kirjoitettuna, mutta helposti luettavana.  Muutamia fotoja välissä ja kirjaimia joista sanojen kautta muodostuu lauseita. Ehkä jopa kappaleita. 

Mielipide:

Luultavasti eniten harmittaa se, kuinka mureni oman nuoruuden mielikuva Jere Karalahdesta. Äijästä joka lauko 1999 mm-kisoissa tasoituksen punakonetta vastaan ajassa 59.58. Jotenkin sitä ajatteli, että media myllytti kaveria syyttä ja keksi keksimällä huumehöyryisiä lööppejä lehden myyntiä varten. Mutta totuus olikin toinen, Jere veteli omaa elämäänsä omalla tavallaan, viiva kerrallaan.

On haastavaa määritellä mikä fiilis kirjasta jäi. Ensimmäisenä oli välinpitämättömyys, sitten tuli ärsytys ja ihmetys. Hetken mietin ja jäsentelin ajatuksiani jonka jälkeen jäin ihmettelemään lisää.

Miten Jeren sekoiluja on katsottu niin kauan sormien läpi? Kuinka paljon ja kuinka usea muukin "huippu-urheilija" vetää tollaisia övereitä ja sitten vaan taputellaan selkään? Miksi tuollaisen käytöksen annetaan jatkua, eikä kunnollisia sanktioita tai seurauksia oikeastaan ole? Miettikää jos voisitte itse sekoilla pöllyissä ja kännissä pitkin yötä firman rahoilla ja kömpiä sitten ihan paskana duuniin (jos muistaa) ja saada vielä jotain 8.000-15.000€ kk/palkkaa? Plus, että sua pidettäs vielä jonain kansallissankarina. Kovana äijänä, Suomalaisen sisun perikuvana.

Toisaalta, se mitä kirjassakin jo mainittiin, Jere ois varmaan sekoillu ittesä aikaiseen hautaan, ellei jääkiekkoa ois ollu. Kuinka moni meistä saa sellaisen mahdollisuudena? Kuinka moni meistä pystyisi vielä kaiken tuollaisen rälläilyn jälkeen ryhdistäytymään? Toki pieni pelko sisuskalujen pettämisestä voi avittaa asiaa, mutta kuitenkin.

En tiedä. Enkä ole varma vituttaako mua se, että elettyään tollaisen jakson elämässään, kaveri saa kirjoittamalla siitä luultavasti ihan kivan tilin. Paha poika saa palkkansa.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa?

Silti, tää oli mielenkiintoinen luettava ja ihan piti ahmia pariin iltaan. 

Lukema ??????

Kirjailija: Aki Linnanahde 
Teos: Jere
Kustantamo: WSOY
Sivut: 335
Julkaisuvuosi: 2017
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...