Matka yli onnen esteiden. Laurent Gounelle

Bali, ärsyttävä guru ja itseriittoisan typerä länsimaalainen. Aluksi vastustellaan ja lopulta valaistutaan. Simple as that. Mun reppureissulla jäi tuo Bali välistä,  joten mä oon varmaan vaan pimentynyt. 

Kirjasta:

Kaveri ei oo onnellinen, lähtee Balille mestarin luokse ja pienen venkoilun jälkeen onnellistuu. Tai ainakin löytää tien onnellisuuteen. 

Mielipide:

Tämä oli hyvin helposti luettava, himpun yllätyksetön, mutta samalla ihan kelpo ajatuksia viljelevä kirja. Melko usein tulee annettua valta muille ihmisille omaan onnellisuuteen. Ja lähinnä se on kiinni omista ajatuksista. Mielenkiintoista on se, mistä meidän ajatukset ja tavat reagoida eri asioihin tulevat. Uskallan väittää, ettei meistä kovin moni tule edes ajatelleeksi syvälle juurtuneita käsityksiämme joka päiväisestä elämästä ja kuinka paljon siellä lymyää sellaista turhaa sontaa joka saan vaan ketutuksia aikaiseksi. 

Mun maailmankuvaan on kuulunut kaikenlainen hömppä ja hapatus pennusta asti, Kiitos mutsin. Metsissä poukkoilee keijuja ja sammalselkäisiä viettelijättäriä. Ulkohuussia ja saunaa vartioi omat tontut eikä lohikäärmeetkään ole välttämättä höpöhöpöä (ainakin Puff on olemassa, mä löydän sen vielä!). Samalla on tullut kahlattua erinäinen määrä esoteeristä ja muutenkin ei niin tieteellistä kirjallisuutta läpi. Niin ja X-files oli dokkari, ei fiktiivinen sarja. Joten, nämä tee-se-itse oppaat parempaan elämään ovat myös tuttuja ja ei näistä ole haittakaan vielä ollut. 

Mutta eihän nämä tällaiset hömpät läheskään kaikkia vakuuta. Höh, muka itse oltais vastuussa omasta onnesta..  :D Kyllä se on se naapurin kaiman vika kun suksi ei luista.


Lukema: 8/10 helposta teksistä

Arvostelukappale.

Kirjailija: Laurent Gounelle

Teos: Matka yli onnen esteiden

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 162
Julkaisuvuosi: 2018. 

Suomentaja: Lotta Toivanent 

Mätä, Siri Pettersen

Ihan ensiksi, tämän kirjan kansitaide menee mun top10-listalle melko kärkeen! Törkeen siisti :D Mätä on siis jatko-osa Odinlapselle, joten jos et ole sitä lukenut ja aiot sen tehdä, älä lue tätä postausta. Tai saat lukea, mutta omapahan on sitten itku. Paljasteluja siis luvassa.

Kirjasta ja hahmoista:

Hirkan retki on nakannut hänet meidän maailmaan, ihmisten keskelle. Eikä Hirka osaa puhua kieltä, tiedä tapoja tai ole esimerkiksi nähnyt milloinkaan ennen kännykkää, saati sitten facebookia (siinä ois ehkä ollu pienen sivukirjan paikka, miten Hirka opettelisi somen ja kuoriutuisiko hänestä Instan kuningatar?)

Hirkan korppi, Kuro, seurasi mukana, ja ah, siitä mustasta sulkakasasta kuoriutuikin kirjan yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Naiell, jota voisin kuvailla supernarsistiseksi ja erakoituvaksi Donald Trumpiksi nuoren David Beckhamin kropalla. Jumalaksi itsensä korottanut heppu on kuitenkin välillä ärsyttävän tyhmä. Ehkä se tuhat vuotta korppina hengailu on tehnyt osansa.

Täällä meidän maailmassa on ollut karkoitettuna Naiellin veli, Graal, viimeisen tuhannen vuoden ajan. Graal on luonut itsensä ympärille sellaisen vampyyrimaisen hohdon ja habituksen. Tyyppi on saanut ihmisiä itselleen kavereiksi lupaamalla verensä kautta pidemmän elämän. Mutta hommassa on pieni juju, Graalin veri addiktoi ja siinäpä sitä sitten ollaan kun vieroitusoireet nykii päälle.

Mukana on myös Stefan, ihminen, joka metsästää Graalin veren saastuttamia homo sapieneita, unohdettuja. Stefan jäi hahmona ehkä hiukan valjuksi.. Sellainen viskiä juovan, elämänsä yhdelle asialla omistaneen,  surkuttelevan sänkipartaisen miehen muotokuva. Joka pärjää kuitenkin tiukan paikan tullen. Stefanista ei otettu ihan kaikkea irti..

Rime jäi Ymilään ja kaveria ketuttaa niin perhanasti muikkelin lähtö ja typerät neuvoston kokoukset. Koko ajan pitää olla varpaillaan, että kuka niistä ketkuista oikein hänet haluaa tappaa/syöstä tuolilta pois. Rime, kolkagga ja oman kansansa ylin johtaja jo parikymppisenä. Aika hyvin saavutettu siihen ikään. Ja silti on valmis uhraamaan kaiken typykän takia. Noh, nuoruus teetättää kaikenlaista, hyväksytään.

Oliko se hyvä?

Kyllä, ehdottomasti! Kolmatta osaa odotellessa pokkarimuotoon. 

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Mätä, Korpinkehät trilogian toinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 501
Julkaisuvuosi: 2017. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist

Odininlapsi, Siri Pettersen

Otetaan pohjoisia taruja ja käännetään yleiset asetelmat päälaelleen. 

Ihmiset ovat myyttejä, kaukaisia taruja. Ymin lapset, peikot, ovat todellisia. Tai itse heidät peikoiksi päässäni kuvittelin. 

Kirjasta:

Hirka on syntynyt ilman häntää, mutta hänen ottoisänsä on lavastanut arvet hänen alaselkäänsä ja kertonut tarinaa suden hyökkäyksestä sekä hännän menetyksestä lapsena. Hirka on vain kuvitellut olleensa epäonninen. Mutta hänelle kuitenkin selviää, ettei asiat menneetkään niin. Hirka onkin Odinin lapsi, mädän kantaja, olento toisesta maailmasta ja hänen isänsä ei olekaan oikeasti isä, vaan ottoisä. Ja sitten alkaa tapahtua, vanhat tarinat heräävät henkiin, Hirkalle paukahtaa teini-iän angsti omasta identiteetistä (mutta ei näppylöitä) ja nuori sydän alkaa ihmettelemään kummallista elämää.

Tuohon tarinan pohjaan nakataan säkillinen ystävyyttä yhteisön tärkeimmän henkilön lapsen lapsen kanssa, kunnon kulhollinen väen epäluuloista erilaisuutta kohtaan, litra kaupalla satojen vuosien aikana iskostetuttuja uskomuksia, kottikärryllinen valtapeliä ja hopealusikallinen pirskahtelevia hyppysellisiä toiveita katkeran suloisesta kasvutarinasta, niin kasassa on makkeet aineet useammalle pitkäksi venähtäneelle lukuillalle. Eikä pidä unohtaa keitoksen keittäjää, Siri Petterseniä!! On siinä kokki :D

Oliko se hyvä?

Oli se, kyllä! Mua kiehtoi tarinassa korpit ja kivikehät. Sekä ehdottomasti sokeat!! Myös mielikuvat Damayannin tanssista jä kutkuttamaan mieltä. (Damayanti on muuten vanhan hindulaisen tarun prinsessa, jonka kauneutta jumalatkin ihailivat.)

Ehkä ainoa mitä jäin ihmettelemään, oli Hirkan nopea kasvaminen ihmisenä. Kirjan aikajana on kuitenkin vain pari kuukautta ja siinä ajassa teini-ikäisen typyn sydän ja mieli kehittyvät aika hurjalla tavalla. Ei minusta sellaiseen olisi, tai no, enhän olekaan teini-ikäinen typy ja toisaalta aivan todistettavasti naispuoliset ihmiset kykynevät melko hurjiin suorituksiin.

Kirjasta jäi kivan kutkuttava fiilis. Näin useat tapahtumat mielen valkokankaalla ja perhana miten visuaalisen hieno tästä voisi tulla leffana! Ehdottomasti tartun sarjan toiseen osaan ja hyvin varmasti luen kolmannenkin.

Muistaakseni jostain arviosta luin, että kirjan tarinaa olisi ollut haastellista seurata. Paljon henkilöitä, mystiikkaa ja tapahtumia. Hmm.. kyllä mun mielestä haasteellisempaa on välillä lukea cosmopolitania, siellä sitä mystiikkaa vasta onkin (siis ihan jossain olen vahingossa kyseistä lehteä selannut kun luulin sitä sudokuksi..)

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Odininlapsi, Korpinkehät trilogian ensimmäinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 614
Julkaisuvuosi: 2016. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist
 

Big Magic, Elizabeth Gilbert

Jotenkin olen vienosti kaihtanut self-help oppaita ja silti niitä salaa selaillut kirjastoissa tai kirjakaupoissa. Sama juttu kuin koulussa aikoinaan kaalilaatikon kanssa. Kaikki yökkäili kun ruokalistassa luki kaalilaatikko ja minä mukana, vaikka oikeasti se oli mun mielestä ihan jees. Tai niin, voiko noin edes verrata? 

Olen kyllä erittäinen tyytyväinen tuohon puolivahingossa tilattuun kirjaan. Enkä ainakaan vielä hetkeen lainaa tätä kellekään, koska haluan selata sitä vielä itse.

Elizabeth Gilbert on tunnettu kirjasta ja leffasta "Eat Pray Love" (joka on näköjään leffaksi suomennettu - omaa tietä etsimässä - ). Katoin joskus tuon leffan ja se meni heti kategoriaan `tyttöhömppä´. Eikä Julia Roberts kuulu mun suosikkeihin, paitsi joskus. Mutta tuosta leffasta ei siis Gilbert jäänyt mun mieleen vaan yhdestä pätkästä youtubessa, kun koitin etsiä vinkkejä kirjoittamiseen:

Tykästyin ensiksi Lizin tyyliin esiintyä ja sitten jäin funtsimaan mitä hän oikeasti kertoi tuolla lavalla. Googlettelin lisää ja hups.. huomasin yhtäkkiä tilanneeni muikkelin kirjoittaman kirjan. Enkä edes vatuloinut, mitä yleensä teen netistä tilatessani, vaan pari päivää myöhemmin opus kolahti postilaatikosta lattialle. 

Kirjassa Liz kertoo lähinnä omista kokemuksista ja oivalluksista, viljelee omaa lempeän karheaa huumoriaan ja sai ainakin minut intoilemaan omasta luovuudestani! Eikä se ole aina helppoa. 

"It´s all just a game. A big, freaky, wonderful game."

Aika kivasti Liz myös niistää ´ahdistuneen taiteilijan` myyttiä. Eli miksi sen pitäisi aina olla tuska, kipu tai viha mikä saa luovuuden kukkimaan? Kuka ja miksi meille on opetettu luovuuden olevan jotain sellaista, minkä esiin houkutteluun tarvitaan itsetuhoista elämää tai rankkoja menetyksiä? Entäpä jos luovuudelle annettaisiin mahdollisuus tulla kevyenä, leppoisana kesätuulena, mikä vähän kutittelee ja nakkaa inspiraation päin naamaa? Eikä edes tarvitse pulloa korkata auki..

Liz myös kertoo miten inspiraatio, luovuus, Suuri Taika ovat omia, eläviä olentoja. Ne liikkuvat keskuudessamme, etsivät sopivia henkilöitä ilmentyäkseen, ovat joskus kärsivällisiä ja joskus eivät. Niille täytyy antaa huomiota, käsitellä oikein ja joskus osata luopua niistä kertomalle heille, että kannattaa etsiä joku toinen ihminen. Jos niiden kanssa haluaa työskennellä, on hyvä tehdä soppari:

"Inspiraatio koittaa alati työskennellä kanssani. Joten minä istun ja työskentelen. Se on se sopimus. Minä luotan siihen ja se luottaa minuun."

Inspiraatiota ei siis kannata jäädä odottelemaan. Kirjoitit sitten kirjaa, maalasit taulua, sävelsit sonaattia, järjestelit kirjahyllyä, leivoit kakkua, ompelit lapasia, teit lapsia tai korjasit autoa. Mene ja tee. Anna inspiraatiolle mahdollisuus ilmestyä. Se tykkää olla liikkeessä, se tykkää liikkeestä!

Mulle tämä kirja sattui käteen melko oikeaan aikaan. Paljon pieniä asioita loksahteli omassa päässä paikoilleen ja tuli sellainen hattarainen fiilis :)

Lämmin suositus kaikille jotka tämän haluavat lukea!!!

Lukema: Sopiva

Kirjailija:Elizabeth Gilbert

Teos:  Big Magic

Kustantamo: Riverhead Books
Sivut: 276
Julkaisuvuosi: 2015

Review: Postitoimisto

Kaverin suosituksesta nappasin Bukowskin esikoisromaanin mukaan kirjastosta.. Ja ahmaisin pötkylän yhdessä illassa :D Nyt useita päiviä myohemmin mulla on blogin editori auki, punaviinilasi kädessä ja pieruverkkarit jalassa. Luulen, ehkä, Bukowskin hyväksyneen tämän, kippis vaan sinne pilven hopeiselle reunalle!

Mun täytyy myöntää, mulla on useita aukkoja sivistyksessä kun puhutaan kirjallisuudesta. En ole lukenut Eino Leinoa, Waltaria, Tsehovia, Hemingwayta, Homerosta, Aristoteleä, Milleria, Utriota jne jne. Mutta nyt luin Bukowskia!!! Ja heti tunnen miten yksi kulttuurilisäke napsahti egooni kiinni. Lisää punaviiniä kiitos. Taidan ostaa myös liian pitkän kaulaliinan ja rakastaa krapuloita.

Kirjasta ja arvio:

Henry Chinaski on nätisti sanottuna ihmisenä melko persreikä. Paha poika. Kaveri juo minkä ehtii, käy töissä ja vittuilee pomoilleen, tekee vaaditun minimin palkkansa eteen jos sitäkään ja tahkoaa rahaa laukkaradoilla. Naisistakaan ei puutetta tunnu olevan, mutta sitoutuminen on melko haasteellista. Niin kelpaa oman vaimon lisäksi naapuri kuin postikierroksella itseään tyrkyttävä nymfokin.

Jossain kohti kyllä arvelin kirjailijan itsekin vetäneen pienet perseet ja latelevan omia päiväkirjamerkintöjä kirjan sivuille. Sen verran vauhdikkaita tapauksia oli, etteivät ne voi olla pelkästään hatusta revittyjä juttuja. Se kuinka paljon teos pohjautuu todellisuuteen, säilynee arvoituksena.

Jos olen täysin rehellinen, niin en ihan hirveästi haltioitunut kirjasta. Saati sitten sanoisi tätä mestarilliseksi, lukijan mieltä ja sielua ruokkivaksi täydeksi maljaksi. Teos on helppo, nopea ja hauska lukea. Se kertoo elämän hiukan "nurjemmasta" puolesta ja tarjoaa hymyn jos toisenkin lukemisen aikana. Mutta that´s it. Ihan jees ja voin suositella seuraaviin tilanteisiin:

- Kepeässä darrassa
- Hetkinä kun tulet duunista kotiin ja halaut haistattaa pomollesi paskat
- Junassa matkalla töihin
- Junassa matkalla töistä
- Sairaslomalla

Tykkään silti kovasti omistuskirjoituksesta:

Tämä on silkkaa mielikuvituksen tuotetta, eikä tätä omisteta kenellekään

Lukema: 7/10

Kirjailija:Charles Bukowski

Teos:  Postitoimisto

Kustantamo: WSOY
Sivut: 219
Julkaisuvuosi: 1986

Pimeyden pyörä, Douglas Preston & Lincoln Child

Menin marraskuussa kirjakauppaan. Tarkoituksena oli etsiä matkalukemista Saksan reissulle. Halusin pokkarina Game of Thronesia, suomeksi, ei löytynyt. Nappasin tämän. Luin lentokoneessa lentopeloissani ehkä viisi sivua jotka menivät hiestä märäksi ja ryttyyn. Otin kirjan muutama päivä sitten lukuun, omassa kodissa, lukutuolilla/sängyllä. En pelännyt enää, luin kaiken. 

Kirjasta:

Aloysius Pendergast ja hänen "suojattinsa", Constance Greene, matkaavat Gsalrig chonggin luostariin vaipuakseen mietiskelyn saloihin. Luostarissa opetetaan chongg rania, jonka kerrotaan olevan tie korkeimman tietoisuuden tasolle. Ja vain harva ja valitut voivat sitä opiskella. 

Luostariin saapuessaan Pendergastille ja Contancelle selviää kuitenkin, että luostarista on varastettu jotain todella arvokasta, jotain sellaista mistä ei alkuun edes puhuta mitään. Kyseessä on mysteerinen asine/asia nimeltä Agozyen, jota luostarin vanhimmat ovat vartioineet vuosisatojen ajan. Suoraan suomennettuna Agozyen tarkoittaa "pimeyttä". Agozyen luovutettiin luostarille yli tuhat vuotta sitten ja kaikkia on kielletty koskemasta tai katsomasta sitä.  Vanhassa pikkuisessa käärössä, joka tuli sen mukana, lukee:

"Jos *Dharman tahdot pahuudelta säästää
etkä tuskaa loputonta sille sois
niin älä pimeyden pyörää päästä
sä sineteistään murtautumaan pois."

Ja nyt Agozyen on varastettu ja munkit pyytävät Pendergastilta apua saadakseen sen takaisin. Tästä käynnistyy leppoisan kiinnostavasti liikkuva salapoliisi/takaa-ajo/jännitys/kauhukertomus, jonka pääasiallisena näyttämönä toimii neitsytmatkalleen lähtevä loistoristeilijä Britannia.

Pöhinää:
Heti kärkeen voin sanoa, että tykkäsin!! Pendergastin hahmo on mielenkiintoinen ja sopivan kutkuttavan mysteerinen, jotta kiinnostus säilyy ja jopa kasvaa hahmoa kohtaan tekstin edetessä. Constance jää hiukan taka-alalle, eikä naisesta löydy niin syviä ja koukuttavia pintoja, mutta ei hänkään missään nimessä ole valju henkilö. Aika jännä juttu, mutta kuvitellessani Alosysius Pendergastia henkilönä, piirtyi mieleeni aina kuva Benedict Cumberbunista.. prkl siis Cumberbatchista..

Mutta Constancesta ei tule mielikuvia. Ehdottakaa!!

Eniten mua kuitenkin kiinnostaa tuo munkkien mietiskely, sen menetelmän, mandalat ja se mitä lopulta Agozyenista paljastuu, Taidan nyt seuraavat päivät istua lattialla naruun tehty solmu edessäni ja koitan avata sen ensiksi mielessäni ja lopulta ajatuksen voimalla oikeasti! Sitten siirryn ajatuksineni pankkiautomaatille, nostan miljardeja käteistä ja sukellan uima-altaaseen joka on täytetty pehmeillä vadelmakarkeilla. Luon ajatukseni voimalla törkeän hyvää kahvia ja siirryn hetkeksi lukemaan fantasianovelleja keskelle Atlanttia ja taidanpa vähän keskustella sen tyypin kanssa joka on vastuussa mahdollisesta luomisprosessista. Illalla voikin sitten chillailla keskellä Alaskan metsiä hirsisessä piilomajassa ja siemailla portviiniä.

Let the chongg ran begin!!!

Lukema: 9/10

Kirjailija: Preston ja Child

Teos: Pendergast, PImeyden Pyörä

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 535
Julkaisuvuosi: 2016. Englanninkielinen alkuteos, The Wheel of Darkness ilmestyi 2007

Suomentaja: Antti Autio ja Pekka Marjamäki

Teos kuuluu Pendergast sarjaan ja on oma itsenäinen osa. Muut kirjat löytyvät täältä kronologisessa järjestyksessä.

*maailma 

Modesty Blaise, Peter O´Donnelly

Rakastuin, Modestyyn. On se vaan kova mimmi! Tässä kirjassa rokataan ja rollataan, räjäytellään, ammutaan, tapellaan ja tehdään huikeita temppuja!! Ja Marko tykkää, mikä olisikaan parempaa lukemista väyneille aivosoluille :D

Modesty ja hänen sidekick, Willie Garvin, palkataan GBR:n salaisen palvelun leipiin estämään timanttilastin ryöstö. Siitä käynnistyvät "päätähuimaavat seikkailut" (takakannen mukaan). Okei, kirja oli oikein viihdyttävä, mutta päätähuimaava, ehkä ei. Helppo lukea, ajatonta viihdettä ja tarpeeksi simppeliä.

Modestyn hahmo on yleiseen miehiseen makuun vetävä; tumma mimmi joka osaa olla tappavuutensa lisäksi lämmin kissapeto. Ehkä, näin minä sen ymmärsin :D

Willie Garvin taas kuvataan miehisenä, ehkä jopa hiukan herkkänä ja erittäin taitavana agenttina. En tiedä onko Willien hahmo naisten makuun vai ei, luulisin, että on. Mutta Willie ei lue kaunokirjallisuutta:

"Mitä hän lukee?"
"Elämänkertoja, sotahistoriaa, teknisiä kirjoja, tieteisromaaneja - melkein mitä hyvänsä mutta ei tavallista kaunokirjallisuutta ja matkakirjoja..."

Voi hyvinkin olla, että joudun haalimaan jostain kaikki suomennetut Modestyt.. Tässä on kuitenkin jotain, en oikein tiedä mitä. Mutta koukuttavaa kuitenkin ;)

Lukema: 8/10

Kirjailija: Peter O`Donnelly

Teos: Modesty Blaise

Kustantamo: Otava
Sivut: 252
Julkaisuvuosi: 1988

Suomentaja: Seppo Harjulehto

Mammutit, Hopeaturkki, Stephen Baxter

Baxteria ei ole tullut luettua paljoa ja sekin vähä mihin olen tutustunut on ollut mielestäni skeidaa. Mutta kirpparilta löytyi parilla eurolla Mammutit-trilogia, joten päätin vielä kerran kokeilla herran tuotantoa. Ja niin, öh.. hämmentävää :D

Kirjasta:

Mammutit-trilogian aloittaa kirja nimeltä Hopeaturkki, joka sijoittuu nykyajan Siperiaan. Tuo iso karvainen möhkäle, Hopeaturkki siis, kuuluu yhteen pieneen mammuttien perheeseen. Perhe laiduntaa ja elää saarella, jonne heidän esi-isä, Pitkähammas on aikojen saatossa heidän sukunsa tuonut.

Hopeaturkki on muita vilkkaampi, erilailla ajatteleva ja hän näkeekin ensimmäisenä "kadotetut", eli ihmiset. Ja siitäkös riemu syntyy, perheen on lähdettävä vaellukselle ja Hopeaturkki joutuukin perhensä kanssa useampaan kiipeliin.

Menetyksiltä ei vältytä ihmisiä kohdatessa ja pienen perheen tulevaisuus näyttää uhkaavasti olevan vaakalaudalla. Osa perheestä on myös alkanut epäillä, onko muita perheitä enää ollenkaan olemassa, ovatko he viimeiset elossa olevat mammutit?


Mietteitä:

Kauheasti tökki taas Baxterin tyyli kirjoittaa, se on minun mielestä melkoisen puista, kalisevaa ja töksähtelevää. Ja selittelevää. Toki mammuttien näkökulmasta kerrottu tarina kaipaakin hiukan aukaisuja, jotta asia valkenee. Mutta plöh. Silti jokin tässä tarinassa kehtoi, mammuteissa ja heidän mystisessä saagassa. Tapa millä mammutit havainnoivat maailma oli jotenkin todella luomoavaa, kaunista ja maagista :) Yhteysväristykset, tärinät, urinat, hajut, maailmankierto, historia, mennyt, nykyaika ja tulevaisuus. Baxter sai kuin saikin noilla elementeillä kudottua tarinan ja näkökulman joka sai minut lukemaan loppuun, oikeastaan ahmin kirjan puolen välin jälkeen! Lopussa olikin sitten twisti joka herätti minun mielenkiinnon ihan kunnolla ja trilogian toinen osa lähtee tänään lukuun :)

Se miten mammutit näkevät maailman, sai minut herkistymän ja miettimään, että kuinka paljon me ihmiset olemme antaneet yhteisöllisyyden ja arvon maata kohtaan hajoavan kuin tuhkan tuleen. Kuinka moni meistä voi rehellisesti sanoa tuntevansa yhteyttä tähän palloon millä kävelemme, tähän maahan joka meidät ruokki? Kuinka paljon olemmekaan antaneet pois, vieroittaneet itsemme luonnollisesta kierrosta ja koittaneet väkisin muokata ihmisestä luonnotonta kappaletta tuhoamalla luonnon keskeltämme?

    Tämän kauan sitten kuolleen härän luiden tavoin hänen sielunsa oli pelkkä siru siitä mysteeriosta, joka oli sattumalta tullut pintaan täällä ja nyt. Härän tavoin myös hänen sielunsa tulisi kulumaan ja katoamaan silmänräpäyksessä.
     Hopeaturkki tunsi maailman liikahtavan ja virtaavan ympärillän, ikään kuin hänet olisi siepattu mukaan johonkin suureen ajan virtaan.
    Hän oli ylpeä, raivoisan ylpeä, siitä että hän oli mammutti.

Lukema: 8/10

Ps. Pitää ihan häpeäkseni myöntää, hoksasin vasta kirjan puolessa välissä tarinan sijoittuvan nykyaikaan :D

Kirjailija: Stephen Baxter

Teos: Hopeaturkki, ensimmäinen osa Mammutit-trilogiasta

Kustantamo: Like
Sivut: 280
Julkaisuvuosi: 1999

Suomentaja: Pekka Pakkala

Leffoja, kirja ja tarinoiden opettelua ;)

Viime viikon sunnuntaista asti on vedetty lonkkaa, laiskoteltu, hyggeilty ja rentoiltu. Ja katsottu läjäpäin tv-sarjoja, leffoja ja luettu yksi kirja. 

Joku vois sanoa mua nyt laiskaksi paskaksi, mikä ehkä on totta. Mutta itse mieltäisin tämän kuluneen viikon enemmänkin tarinalliseksi mielen sivistämiseksi. Vai mitä :D 

Kirja

Ihanan viihdyttävää, paperisia hahmoja, läjäpäin sivujuonia ja hetkittäin tuhatta ja sataa kulkeva juoni! Antarktiksen jään alta löytyy meteoriitti, joka on erittäin merkityksellinen jenkkien presidentinvaalien kannalta. Samalla isot pojat pelaa isoilla panoksilla ja vähän pienemmät pelinappulat siitä luonnollisesti kärsii. Jes! En lue toiste, mutta kuinka upottava kirja olikaan :)

Lukema: 8/10

Kirjailija: Dan Brown
Teos: Meteoriitti
Kustantamo: WSOY
Sivut: 540
Julkaisuvuosi: Kahdeksas painos 2008
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen

------------------------------------------

Leffat

The Siege of Jadotville

Leffa sijoittuu 1961 Kongon kriisiin, jonne pieni Irlantilaisten rauhanturvaajien joukkue lähetetään. Vastaanotto ei ole mikään lämpimin vaan melko pian Irlantilaiset huomaavat puolustavansa henkensä edestä tukikohtaansa Katangalaisia palkkasotilaita vastaan.  

Pat Quinlan, irlantilaisten komentaja (jota muuten esittää Jamie Dornan, mm Fifty Shades of Grey) on kovan paikan edessä. Hänen joukkonsa eivät ole koskaan olleet oikeassa kontaktissa vihollista vastaan ja nyt heitä vastaan asettuu 3000 palkkasotilaan armeija. 

Suosittelen vahvasti, ihan jo sotahistoriallisen arvon takia. Elokuva on viihdyttävä, ja irlantilaisten olemus on aina saanut minulta sympatiapisteet :D 

Leffa perustuu Declan Powersin kirjaan The siege of Jadotville: The Irish army´s forgotten battle, joka on julkaistu 2005. 

Ohjaaja: Richie Smyth

Käsikirjoittajat: Kevin Brodbin

Näyttelijät: Jamie Dornan, Guillaume Canet, Mark Strong, Jason O´Mara, Michael McElhatton

Vuosi: 2016

------------------------------------------

Act of Valor

Jenkkien navy sealsit rymistelee ja ovat voittamattomia omissa tehtävissään. Kuka tykkää jenkkien propagandasta, äijäilystä, pamauksista ja jonkin tason aivopesusta, niin tässä on se on!!! Myönnän, viihdyin hetkittäin erittäin hyvin tämän parissa, mutta kokonaisuuden omalta kohdalta pilasi "jenkkiäijäläisyys" ja kauas lemuava propaganda. Krapulassa ihan jees. 

Ohjaaja: Mike Mccoy, Scott Waughn 

Käsikirjoittajat: Kurt Johnstad

Näyttelijät: Rorke Denver, Alex Veadov, Nestor Serrano, Rocelyn Sanchez

Vuosi: 2012

------------------------------------------

Ironclad

Eletään vuotta 1215 ja kapinallisparonit ovat saaneet kuningas Johnin allekirjoittamaan Magna Chartan, millä kuninkaan oikeuksia vähennettiin ja "vapaiden" miesten oikeuksia laajennettiin. Kuningas katsoi silti olevansa lain yläpuolella ja ajautui uudestaan sotaan paroneita vastaan. 

James Purefoyn esittämä temppeliritari Thomas Marshall ajautuu Rochesterin linnaan ja päätyy puolustamaan sitä matkalla saatujen ystäviensä kera. Linnan neito, Kate Maran näyttelemä Leidi Isabel rakastuu tuohon karskiin ja miehiseen temppeliritariin. Ugh. Ja sitten kohta lentää verta, suolenpätkiä ja ihmisiä. Kunniamaininnan saa ehdottomasti Kuningas Johnia esittävä Paul Giamatti, joka vetää omasta mielestäni elokuvan parhaimman roolin, sellainen ihqu kusipää kunkku :)

Ohjaaja: Jonathan English

Käsikirjoittajat: Jonathan English, Eric Castel, Stephen Mcdool 

Näyttelijät: James Purefoy, Kate Mara, Paul Giamatti, Brian Cox

Vuosi: 2011

------------------------------------------

Stardust, Tähtisumua

Satua ja fantasiaa hehkeimmillään! Sitä leppoisaa, seikkailevaa ja romanttista. Unohtamatta kauniita naisia ja komeita miehiä, hyvää ja pahaa!! 

Elokuvan sankari, nuorio herra Tristan (Charlie Cox), saa alkunsa kun hänen isänsä käy kiksauttamassa muurin takaisessa haltiamaassa vankkureihin vangittua neitoa. Tristanin hormoonit jylläävät ja hän on päätä pahkaa ihastunut kylän sexyyn blondiin, Victoriaan (Sienna Miller), joka käyttääkin Tristania häikäilemättä hyväksi. Tristan ja Victoria näkevät tähden putoavan muurin takaiseen maahan ja Tristan lupautuu hakemaan tähden jos Victoria suostuu hänelle vaimoksi. Diili syntyy ja Tristanin seikkailu alkaa. 

Tähteä hamuavat myös muutkin tahot, Myrskynpesän kruununperijät ja vanhat, ryppyiset noidat joiden nuoruus palautuisi tähden loiston myötä. Ah, nuo noidat ja varsinkin Michelle Pfeifferin esittämä Lamia noita, uh!!  

Tähti paljastuu nopeasti nuoreksi ja viattoman viehkeäksi tähdeksi nimeltä Yvaine (Claire Danes). Tristan suorastaan lentää typyn syliin ja saatuaan tietää tämän tähdeksi, hän vangitsee muikkelin ja sitten lähdetään matkaan. 

Matkalla tavataan kaikenlaista ja ehkä mieleenpainuvin on Kapteeni Shakespearen hahmo (Robert De Niro). Kovaa ulkokuorta esittävä salamia metsästävän aluksen kippari paljastuu pehmoksi homoksi pinkkeine vaatehuoneineen, että mitä?! :D 

Seikkaillaan ja joudutaan kiipeleihin. Tutustutaan matkakumppaneihin lähemmin ja vedetään kunnon kliseillä koko elokuva! 

Mulle jäi tästä oikein hyvä mieli :)

Ohjaaja: Matthew Vaughn

Käsikirjoittajat: Jane Goldman, Matthew Vaughn, Neil Gaiman

Näyttelijät: Charlie Cox, Sienna Miller, Claire Danes, Robert De Niro, Mark Strong

Vuosi: 2007

Seuraavaan kertaan jäi sarjat, on se Netflixin maailma ihmeellinen paikka :D 

Sammuneen tähden lohikäärmeet, Margaret Weis & Tracy Hickman

Kyllä minä niin vaan nautin näistä fantasioista :) Ja aika kaiho iski pöytäroolipelien pariin. Tai vaikka portaaliin mistä livauttaa itsensä Krynniin.

Kirjasta:

Eli tämähän on jatkoa Laskevan auringon lohikäärmeille. Kirjassa melkein selviää miksi taikuus, mahti, on häviämässä Krynnistä. Oire kyllä saadaan selville, mutta taudin alkuperä jää vieläkin hiemn hämäräksi.

Mina johdattaa joukkojaan valtaamaan haltioiden maata, Tasselhoff ja Palin Majere koittavat löytää kadonnutta tornia, Marsalkka Medan huomaa rakastavansa naista jota hän ei voi ikinä saada. Lohikäärmeet alkavat käydä levottomiksi. Kuolleet vaeltavat maan päällä.

Yläfantasiaa puhtaimmillaan. Yes!

Tuomio:

Tähän oli niin luonteva upota, sukeltaa maailmaan jossa oikeasti haluaisi vierailla. Hitto, miltä ne kauniit haltianaiset oikeasti näyttäysivät? Tai onko minotauri oikeasti niin pahan hajuinen kuin kirjoittavat antavat olettaa? Ja haluaisin myös tuntea miltä tuntuu kun katoaa Minan pähkinänruskeisiin silmiin, onko se Ainoan Jumalan huumaa vai mitä?

Ehkä eniten tässä kirjassa tunteita herätti marsalkka Medanin rakkaus Lauranaa kohtaan. Siinä oli jotain mikä sai omat teiniajan ihastukset nousemaan pintaan.

Medan katsoi häntä silmiin ja olisi mieluusti vannonut olevansa valmis kuolemaan ainakin yhden haltian vuoksi, mutta ei kuitenkaan vannonut. Laurana ei toivonut hänen rakkauttaan, hänen ystävyyttään kyllä. Marsalkka oli kiitollinen siitäkin, eikä halunnut vaatia enempää. 

Miettikää, te olette ihan ahteriaan myöten pihkassa johonkin henkilöön. Se tietää sen, mutta tarjoaa vain ystävyyttään. Ja sitten siihen pitää tyytyä. Miesparan sydäntä riepottelevaa rakkautta, auts. Ja ala/yläasteella tuo tapahtui melkein joka päivä. Välitunneittain jopa. Se oli kauheaa aikaa. Marsalkka saa mun kaiken myötätunnon.

Mutta ei kai tämä tähän loppunut? Onko tästä olemassa jatko-osa? Jos on, niin mikä sen nimi on?

Lukema: 10/10

Kirjailija: Margaret Weis & Tracy Hickman

Teos: Sammuneen tähden lohikäärmeet

Kustantamo: Jalava
Sivut: 433
Julkaisuvuosi: 2001

Suomentaja: Mika Renvall

Laskevan auringon lohikärmeet, Margaret Weis & Tracy Hickman

Nyt ollaan melko juurilla. Aika lähellä. Ja minä niin nautin, ahmin ja venytän tätä lukemisen riemua!! Onneksi tästä on olemassa toinen kirja, ja onneksi näitä Dragonlanceja on vielä enemmän ja onneksi olen ehtinyt unohtaa suurimman osan lukemistani Dragonlanceista ja Forgotten Realmseista :D 

Pahoittelen, en voi oikein mitenkään katsella näitä kirjoja objektiivisesti. Ne kuuluvat johonkin sellaiseen melko pyhään, nuoren miehen kasvuprosessiin ja salattuihin muistoihin. Tass, Raistilin ja Caramon. Se riittää. Ja ne vihkoroolipelit, ai ai..

Laskevan auringon lohikäärmeissä seurataan tapahtumia neljännen ajan jälkeen, kun Jumalat lähtivät Krynnistä pois. Valitettavasti tässä ei enää noista kolmesta ole jäljellä kuin Tasselhoff Takiaisjalka ja hyvin hetkellisesti Caramon. Raistlin mainitaan muutaman kerran, mutta ei sen enempää. 

Kirjasta:

Krynniin ilmestyy nuori tyttö, Mina, joka saa olemuksellaan suuretkin sotajoukot puolelleen ja kutsuu itseään Yhden Jumalan välikappaleeksi. Hän pystyy parantamaan haavoittuneita, mutta ei tuomaan kuolleita taikaisin eloon. Hän johdattaa joukkoja taistelemaan haltioita vastaan, jotka elävät suuren kuvun alla muusta maailmasta eristyksissä. Samalla toiset haltiat etsivät keinoa päästä serkkujensa luo ja sopimaan menneisyyden riitansa. 

Tasselhoff Takiaisjalka käyttää aikamatkustuslaitetta ja tupsahtaa menneusyydestä nykyhetkeen. Alkuun kukaan ei jaksa uskoa kentin olevan Tass, Peitsen sodan sankari, vaan yksi monista itseään Tassiksi kutsuvista kenteistä. Caramon kuitenkin tunnistaa vanhan ystävänsä ja Tass kertoo hänelle hänen tulleen hänen hautajaisiin. Puhumaan. 

Velho Palin Majere suree taikavoimiensa vähenemistä. Taikuus tuntuu katoavan maailmasta tyystin. Jopa lohikäärmeet ovat huomanneet taikuuden vähenemisen ja hekään eivät tiedä ketä syyttää. Vain vanhojen aikojen esineistä huokuu vielä mahtia ja sitä kautta Palinkin saa vielä imettyä itselleen voimia loitsimiseen. Huomattuaan Tassin kantavan vanhaa ja voimallista taikaesinettä, hän intoutuu. 

Kuulosta hiukan sekavalta. Mutta ei se sitä ole. Lukekaa :) 

Arvio:

Nykyään luen hyvin laajalta skaalalta kirjoja, romantiikasta dekkareihin ja fantasiasta elämänkertoihin. Mutta kyllä se tämä fantasia on edelleen minun oma kotisatama. Sieltä lähdetään sellaisiin seikkailuihin, joihin muut kirjallisuuden lajit eivät ole minua saaneet vietyä (ainakaan vielä). Eikä Dragonlance-kirjat ole nykyäänkään pettymyksiä minulle. Minusta on aina yhtä huikeaa upota ja kadottaa tilan ja paikan taju näiden kirjojen kera :)

Lukema: 10/10

Kirjailija: Margaret Weis & Tracy Hickman

Teos: Laskevan auringon lohikäärmeet

Kustantamo: Jalava
Sivut: 581
Julkaisuvuosi: 2000

Suomentaja: Päivi Pasi

Rakkaani, kyyhkyläiseni. Roald Dahl

(Ei oo omat kynnet, lainasin naistelta.. siis en kynsiä, vaan kättä.
 Perhana, nainen piti kirjaa kun otin kuvan.)

Dahlin tuotanto on minulle ollut aina hieman vierasta. Siinä kun muut olivat Jalin ja suklaatehtaan perään, niin minä luin Tolkienia ja salaa ukin aikuistenlehtiä. Sitten joskus vuosia sitten luin vahingossa kirjan Oswald-eno ja olin tukehtua useaan otteeseen välipala suklaaseen naurun takia.

Nyt laskin käsistäni novellikokoelman "Rakkaani, kyyhkyläiseni", jonka tarinat heiluivat milloin mihinkin. Niin tapahtumapaikoilta kuin henkilöhahmoiltaan. Tarinat saivat minut joka kerta yllätettyä lopuillaan. Mikä on hyvä.

Kuusitoista oudosti vinksahtanutta, mutta kuitenkin todellisuuden mahdollistavaa tarinaa. Käydään vilkaisemassa muutamia:

Suuri automaattinen kielikone (okei, myönnän, ajattelin jotain muuta mitä novelli piti oikeasti sisällään...)

Insinööri keksii koneen, mikä kirjoittaa lyhyitä kertomuksia ja koittaa saada pomonsa ymmärtämään koneen arvon.

"Kuka hullu ostaisi tavallisia juttuja enää jos he saavat näitä toisia puolella hinnalla?" 

Novellista tuli mieleen nettipalstojen trollit. Ja osin poliitikot.

"On sellainen pikku trikki jota melkein kaikki kirjailijat käyttävät, että he nimittäin sijoittavat jokaiseen juttuun jonkin pitkän, käsittämättöän sanan.

Pastorin huvi.
Pastori Cyril Winnington Boggis, harvinaisten huonekalujen suojelemisyhdistyksen puheenjohtaja. Siinä on varsinainen käyntikortti, mikä on kylläkin väärennetty. Kaveri ajelee pitkin maaseutuja ja puhuu itselleen harvinaisia huonekaluja suojelukseen, halvalla, voittoa havitellen.

Lampaalla teurastettu.
Mary Malone, nainen jolla saattaa olla pieniä patoutumia miestään ja elämäänsä kohtaan, päättää käyttää jäistä lampaan jalkaa vapahtajanaan. Ihana nainen. Tuli ihan mummi mieleen :)

Kuningatarhyytelö.
Tiedän pari mehiläistarhuria, ja kyllä, he ovat juuri niin outoja kuin Albert Taylorkin on. Mutta luultavasti eivät ole menneet yhtä pitkälle harrastuksissaan/töissään. Luultavasti.. tai mistä minä tiedän? Eli, mitä tapahtuu kun melkein vastasyntyneelle lapselle aletaan syöttämään kuningatarhyytelöä?

Knoppeja:
- Roald Dahl oli hävittäjälentäjä toisessa maailmansodassa
- Dahlin kirjat ovat myyneet yli 250miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti
- Dahlin mukaan on nimetty asteroidi, 6223 Dahl
- Dahl nettosi 1000usd ensimmäisestä julkaistustaan novellista, `A piece of cake`

Lukema: 9/10

Kirjailija: Roald Dhal
Teos: Rakkaani, kyyhkyläiseni
Kustantamo: Otava
Sivut: 277
Julkaisuvuosi: 2001

Kääntäjä: Pentti Saarikoski

Auringonlaskun jälkeen, Stephen King

Mister King, mitä tämä oikein oli? 

Neljätoista novellia, ja mun mielipiteen mukaan mentiin kirjoittamisen tason suhteen laidasta toiseen. Joihinkin tarinoihin meni yli puolenvälin ennen kuin pääsi juoneen kiinni. Niissä tarinoissa alut oli melko kylmää tervaa ja pieni pilkahdus helpotuksesta alkoi valjeta vasta viime metreillä. Kun taas sitten osaan pääsi heti mukaan; King sieppasi ja pyöritteli lukijan pikkurillinsä ympärille ja viskoi miten tahtoi, ja lukija nautti kaikin siemauksin.

Esimerkkinä kokoelman ensimmäinen novelli, Willa. Heti pusketaan läjä hahmoja kehiin, eikä näin yksinkertaisen lukijan prosessori ehdi jäsennellä niin useaa tekijää loogiseen ja hahmotettavaan muotoon. Mutta tarina muuttui onneksi hetki hetkeltä helpommaksi lukea ja oli lopulta todella viihdyttävä pläjäys.

Levähdyspaikka oli myös alkuun sekava, liian paljon nimiä. Perhana, ei novelleihin liikaa nimiä, oli ne sitten paikkojen tai ihmisten. En halua tutustua niin moneen. Mutta tämäkin tarina selkeni loppua kohden.

Kokoelman helmi on ehdottomasti N. Siinä liikutaan minulle mieleisessä fantasian ja kauhun sävytteisessä maailmassa. Mukaan vähän pakko-oireita ja jännitys piti kivasti pihdeissään.

Muut tarinat eivät jättäneet mitään syvempiä muistijälkiä, ihan meneviä tekstejä ja tarinoita kylläkin, mutta ei mitään huiman järisyttävää. Viihdettä syksyisiin iltoihin ennen nukahtamista. Eikä tullut edes painajaisia, vielä ainakaan.

Mietelmä
Luin ensimmäiset sivut tästä kirjasta pitkän duunipäivän jälkeen. Aivot ja muut hoksottimet eivät ehkä olleet ihan parhaassa terässään, joten se voi osin selittää kankean alun. Mutta siitä jäi kuitenkin takaraivoon fiilis, että nyt King ei ole ollut parhaimmillaan näitä rustaillessa. Joten pieni epäilyksen suodatin oli joka hetki lukemisessa mukana.

On siis hyvin paljon mahdollista, että olen väsyneiden aivojeni takia lytännyt suotta kirjailijan ihan kelpojakin tuotoksia. Mutta mitäpä sitten. Minä olen lukija, ja jos minua ei miellytä teksti, niin sitten ei. Tämä on vain yksi ääni bloggaajien universaalissa mekkaloinnissa.

Huomioitavaa:
- Saatteena on jokaiseen novelliin taustat, mistä tykkään todella paljon!
- En perhana keksi muuta huomioitavaa.

Lukema: 7/10

Kirjailija:Stephen King

Teos: Auringonlaskun jälkeen

Kustantamo: Tammi
Sivut: 392
Julkaisuvuosi: 2010, 

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

22.11.63, Stephen King

Perkules, olipas kirjalla pituutta ja kokoa, mutta se ei menoa haitannut!!

Kingi koukutti hellävaraisesti jatkamaan lukemista ja muutama yö taisi mennäkin melkein aamun saakka :)

Kirjasta:

Opettaja, Jake Eppings lähtee elämänsä matkalle koulun lähellä sijaitsevasta kuppilasta. Kuppilan pitäjä, Al Templeton jakaa Jakelle salaisuuden, hänen ravintolan varastosta pääsee aikamatkalle 1950-lukuun.   

Hiukan emmittyään ja kokeiltuaan portaalia, hän lopulta uskoo siihen. Mutta Alilla on Jakelle tehtävä, hän ei itse kykene sitä suorittamaan ja ketkuttelee Jaken ottamaan sen vastaan. Estä John. F. Kennedyn murha. Ai, no se onkin helppo keissi. Ja mikä ettei. 

Mutta menneisyys ei aina halua muuttua, se hakee uriaan ja laittaa esteitä tielle. Ja muuttamalla jotain, tulet mitä tödennäköisesti törmäämääm perhosefektiin. Ole varuillasi!

----

Kirja ei ole pelkkää scifimäistä aikamatkailua vaan siihen nitoutuu hyvin selkeät ja samaistuttavat henkilöhahmot. Jaken silmin katsottuun maailmaan on helppo uppoutua ja Jaken tekemät valinnat on helppo hyväksyä. Kaveri tuntuu oikealta ihmiseltä. 

Ympäristö on mukavasti elossa. Erilaisuudet aikakausien välillä tuo mukavasti kontrasteja ja se lataa myös pienesti jännitettä tarinaan, vaikkakin jännite onkin enemmän ihmisten välisissä kontakteissa. Kirjan "hengähdystauot" ovat näennäisiä, ne kuljettavat tarinaa eteenpäin samalla kun luulet olevasi suvannossa.  

Ihmettelen, ellei tästä olla jossain välissä vääntämässä leffaan käsikirjoitusta.  

Lukemisesta:

Luin kirjaa vain ja ainostaan mennessäni nukkumaan. Yllättävää, en saanut yhtään mustelmaa kasvoilleni :D  Aluksi pelkäsin miten jaksan lukea eepoksen loppuun, ja puolenvälin jälkeen pelkäsin, että se loppuu liian aikaisin. 

Kirja hujahti, se meni ja upposi. Kasvatti käsilihaksiani ja jätti ihmettelemään miten itselle ei niin kiinnostava aihe muuttuikin maailman mielekkäimmäksi asiaksi :D Hurja mies tuo King. 

Huomioita:

- Painaa, älä nukahda jos luet tätä selälläsi

- On kuulema huono sänkykirja, vie tilaa vierestä eikä pääse kohnöttämään (naisen suusta..)

- Voi tätä lukea myös päivällä, mulla oli nyt vaan tuollainen fiksaatio tähän ja sänkyyn

- Takakannen kysymykseen "Millainen maailma olisi jos J.F. Kennedyä ei olisi murhattu" saadaan vastaus, mutta sitä ennen on paljon kirjaimia

Lukema: 9/10

Kirjailija:Stephen King

Teos:  22.11.63

Kustantamo: Tammi
Sivut: 869
Julkaisuvuosi: 2011

Suomentaja: Ilkka Rekiaro

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven, Romain Puértolais

Mitä hemmettiä Romain tekee Ranskan rajavartiostossa poliisina, erikoistuneena laittomaan maahanmuutton? Kertoo satuja kiinni jäänneille muuttajille? Auttaa heitä omaksumaan toisen todellisuuden?

Kirjasta:

Kirjan tarina vie miedät Providencen ja Zaheran väliseen rakkauteen ja siihen mitä kaikkea rakkaus voi saada aikaan. Providence on siro, about 30v, posteljooni, jonka umpisuoli puksahtaa Marokossa ja sairaalaan jouduttua hän tutustuu siellä pieneen Zaheera nimiseen tyttöön joka ei ole ikinä käynyt sairaalan ulkopuolella. Heidän välilleen syntyy erityisen vahva tunneside ja Providence päättää adoptoida Zaheeran ja on nyt lähdössä hakemaan häntä Marokosta Ranskaan. Mutta joitain pieniä esteitä tulee matkan varrelle.

Kirjailijasta:

Tämä jätkä kirjoittaa kyllä ihan höpöjä tarinoita. Ihmeellisia, lapsenomaisen mielikuvituksen kaltaisia satuja. Välillä lähdetään korkealle lentoon ja sitten mätkähdetään tökerön kerronnan takia maahan. Hetki menee päätä puistellessa ja sitten liidellään taas uusissa sfääreissä. Ja noista pudotuksista jää miellyttävän karkkimaisen hiekkainen maku suuhun. Very strange.

Luulen, että Romainen mieli on röhelöinen hattara, johon on tarttunut matkojen varrelta kaikenlaista roinaa ja härpäkettä. Roinat ja härpäkkeet kietoutuvat syvemmälle sokeriseen vankilaan ja litistyvät toisiaan vasten muodostaen lisää röyhelöisiä hattaroita joissa niistä vähitellen hioutuu oudon kiehtovia helmiä.

"Siitä lähtien Zahera oli ollut täysin vakuuttunut siitä, että kiinalaiset valmistavat tonneittain tähtiä ja ampuivat ne taivaalle valaisemaan Marokon autiomaan yötä, ja joka ilta nukkumaan käydessään hän kiitti heitä itse sepittämissään rukouksissa siitä, että he olivat niin hyviä hänen kansalleen."    

Kirjassa vilistää myös paljon mielenkiintoisia "faktoja";

- Ranskan kielen sana orava, écureuil, on muinaiskreikkaa ja tarkoittaa varjoa ja häntää.
- Sana mafia on peräisi ajalta, jolloin sisilialaiset nousivat kapinaan ranskalaisia miehittäjiä vastaan vuonna 1282, ja että se oli lyhenne heidän tunnuslauseestaan Morte alla Francia Italia anela (Italia haluaa kuolemaa Ranskalle).
- Ensimmäiset bikinit myytiin tulitikkuaskeissa
- Tähdet eivät tulekaan Kiinasta

Miksi lukea?

- Jotta tietäisit mitä on nielaista Eiffel-tornin kokoinen pilvi
- On helppo ihastua neiti Providenceen, varsinkin bikineissä
- Opit sydänetäisyyden merkityksen
- Pääset näkemään mitä patonkipurijapoliisin mielessä liikkuu :D
- Ilahdutat itseäsi

Lukema: ?/10.. tämä kirja jää tuonne eetteeriin heilumaan, enkä halua sen illuusiota rikkoa antamalla sille numeroa. Tykkäsin.

Kirjailija: Romain Puértolas

Teos: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven

Kustantamo: Otava
Sivut: 224
Julkaisuvuosi: 2016

Kääntäjä: Taina Helkamo

Pimeä yö, tähdetön taivas, Stephen King

Jatketaan herra Kingillä. Nyt oli käsissä laivalla ja kotona teos joka sisälsi neljä pienoisromaania (vaiko novellia?). Ja hyvinhän se meni, sutjakkaasti lukien vaikka välillä meinasi pitkien päivien jälkeen silmät lupsaa. 

Yleisesti, muutamassa kohdassa jännitin ja huomasin miten lukeminen nopeutui. Hyppäilin rivien yli ja kotin etsiä fiilikselle vapauttavaa loppua. Silloin tiedän lukevani kirjaa jonka parissa viihdyn :D Niin ja lukeminen oli vaivatonta, tarpeeksi selkeää ja simppeliä yksinkertaiselle miehelle :)

1922

"Nimeni on Wilfred Leland James, ja tämä on tunnustukseni. Vuoden 1922 kesäkuussa murhasin eukkoni Arlette Chritina Winters Jamesin ja tuuppasin ruumiin vanhaan kaivoon."

Setti alkaa heti vetävästi. Murha, ja oman vaimon vieläpä. Tästä on hyvä lähteä uppoutumaan kirjaimiin. Eikä pettymystä tule vastaan tämän kertomuksen aikana. Jossain vaiheessa vaan mietin, miten turvassa herra Kingin vaimo oikein mahtaa olla?

Iso kuski 

"Mitäs jos en vaihdakaan rengasta", mies sanoi sävyisästi, "vaan panen sinua? Mitäs sanot? 

Tykkään kovasti Kingin tyylistä kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Välillä ehkä joidenkin korvaan kuultuna brutaalilla tavalla, mutta minusta oikein virkistävällä tavalla. Ihmettelen miten King pääsee kuvailemaan jonkin traumaattisen kokemuksen jälkeistä tilaa niin elävästi, aivan kuin hän olisi itse ollut joskus kokevana osapuolena?!

Kahden kauppa

"Streeter nousi autosta, käveli roskalaatikon luo ja pudotti siihen rapistuvan kehonsa tuoreimman purkauksen. Kesäaurinko laski punaisena lentoaseman alavalle (ja sillä hetkellä autiolle) tontille, ja hänen kantapäihinsä tarttunut varjo oli pitkä ja irvokkaan laiha."

Tämä oli ehkä valjuin näistä neljästä tarinasta, kauhullisesti siis. Ja samalla tämä oli myös mielenkiintoisin ja vetävin. Outoa. Tarinan kaveri sairastaa syöpää ja saa sitten tehtyä kaupat jatkajan kanssa. Hinta onkin sitten toinen juttu. Jäin miettimään valitsisinko itse samoin kuin Streeter? Jos sinä vihaat jotain, antaako se sinulle oikeuden satuttaa sitä?

Onnistunut avioliitto

Tiesikö Darcy kaiken miehestään? Ei suinkaan. Eikä Bob tiennyt kaikkea hänestä - esimerkiksi siitä, että hän joskus (lähinnä sadepäivinä ja niinä öinä, jolloin unettomuus vaivasi) ahmi suklaapatukoita. söi niitä senkin jälkeen, kun ne olivat lakanneet maistumasta, kun hänellä oli suorastaan paha olo. Tai että hänen mielestään uusi posteljooni oli kivan näköinen."

Mitä kaikkea pitkään naimisissa ollut pariskunta voikaan salata toisiltaan? Suklaapatukoita ja pieniä ihastuksia. Ehkä jotain muuta? Kyllä, ja paljonkin. Tämän stoorin takana on Kingin mukaan tositapahtuma.. "Kirjoitin tämän novellin tarkastellakseni tilannetta, jossa vaimo yllättäen saisi selville miehensä hirvittävän harrastuksen." 
Tässäkin jäin miettimään, miten itse suhtautuisin ja mitä itse tekisin jos saisin yllättäen tietää jotain tuollaista puolisostani..

Miksi lukea?

- Koska nyt on kesä ja täällä ainakin tulee vettä ja on kylmä
- Sohvan tyynyt ovat lempeän pehmeät ja pako kylmästä kesästä voi olla näinkin edullista!!
- Hyvin viihdyttävä, haukotuksia karkoittava kokoelma
- Saat hyvän tekosyyn olla jahtaamatta Pokemoneja

Lukema: 8/10, mua ärsytti parasetamoolin rooli kahdessa tarinassa :D 

Kirjailija: Stephen King

Teos: Pimeä yö, tähdetön taivas/ Full dark, no stars

Kustantamo: Tammi
Sivut: 354
Julkaisuvuosi: 2012

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Kirjoittamisesta, Stephen King

Toiset vapaat tälle kesää ja toinen kirja tälle kesää :) Tämä oli itselle muutakin kuin pelkkä lukukokemus, ajattelin myös sivistää itseäni kirjoittamisen saloista (ei siitä metsästä, vaan salaisuuksista..)

Kirjassa on  kolme osaa. kansi, sisältö ja takakansi.. hahaha... olipas huono juttu. No niin. Ryhtiä nuori mies, aloitetaan. 

"Tämä kirja on lyhyt, koska suurin osa kirjoittamista käsittelevistä kirjoista on täynnä soopaa. Kaunokirjailijat, allekirjoittanut mukaan lukien, eivät kovin hyvin ymmärrä työtään - sitä, miksi se sujuu kun sujuu ja miksei se suju kun ei suju. Minä tuumin, että mitä lyhyempi kirja, sitä vähemmän soopaa."

Kirja jakaantuu kolmeen osaan;

- Ansioluettelo

- Työkalupakki

- Kirjoittamisesta

Jokainen osa käsittelee omaa aihettaan, välillä teknisesti ja välillä tarinoiden avulla. Missään vaiheessa teksi ei ole puisevaa tai tylsää, vaan herra Kingi on saanut tuotua omaa kirjailijan sieluaan hyvin elävästi esiin. Ei siis mennä liikaa analyyseihin ja rakastella välimerkkejä, vaan King käy läpi omaa kirjoittamisen prosessia ja kertoo käyttämistään työkaluistaan. 

Ensimmäisessä osassa sukelletaan Stevenin lapsuuteen ja nuoruuteen. Siinä kerrotaan miten hänestä alkoi kehkeytyä kirjoittaja, kirjailija. Miten hän eteni koululehdestä playboyhin ja lopulta isompaan kustannussopimukseen. 

Toinen osa valottaa hänen käyttämiä työkaluja kirjoittamisessa. Kingin työkalupakissa on useita kerroksia, ja niin pitäisi olla muidenkin kirjailijoiden tai sellaisiksi aikovien. 

- Sanavarasto

- Kielioppi

- Adverbien liiallisen viljelyn välttäminen

- Passiivin välttäminen

- Näytä, älä selitä

Kolmas osa käsittelee itse kirjoittamista. 

"Saanen toistaa perusneuvoni; jos olet huono kirjailija, kukaan ei pysty auttamaan kehittymään sinua hyväksi eikä edes päteväksi. Jos olet hyvä kirjailija ja haluat kehittyä suureksi... fuhgeddaboudit!" 

"Jos haluat kirjailijaksi, sinun on ennen kaikkea luettava paljon ja kirjoitettava paljon. Sikäli kuin tiedän, näitä kahta ei voimitenkään kiertää eikä niiden läpi oikaista." 

Kaikkinensa kirja oli itselle sen verran silmiä avaava ja ohjeita vilisevä, että se piti tilata itselle. Maksoin 7e pehmeäkantisesta pokkariversiosta. Ei huono sijoitus, toki sillä olisi voinut ostaa Ale-baarista yhen Budon, mutta käytän jonkun toisen 7e siihen.. 

Miksi lukea tämä kirja:

1. Jos ikinä harkitset omien kirjoitettujen sanojen väkisin lukemista edes ystäville, lue ensiksi tämä.
2. Saat tietää Stephenin olleen Steven.
3. Olet taas hitusen viisaampi, toki itsestä riippuu hyödynnätkö sen.
4. Haluat tietää Kingistä enemmän, sukeltaa osittain hänen sieluunsa, pettyä ja innostua :)

Lukema: 9/10. Tai 10/10.. tai 0/10. Ihan kuinka tärkeäksi itse tämän kirjan koet. 

Kirjailija: Stephen King
Teos: Kirjoittamisesta / On Writing
Kustantamo: Tammi
Sivut: 272
Julkaisuvuosi: 2000

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro, runot Riku Juti