Mammutit, Hopeaturkki, Stephen Baxter

Baxteria ei ole tullut luettua paljoa ja sekin vähä mihin olen tutustunut on ollut mielestäni skeidaa. Mutta kirpparilta löytyi parilla eurolla Mammutit-trilogia, joten päätin vielä kerran kokeilla herran tuotantoa. Ja niin, öh.. hämmentävää :D

Kirjasta:

Mammutit-trilogian aloittaa kirja nimeltä Hopeaturkki, joka sijoittuu nykyajan Siperiaan. Tuo iso karvainen möhkäle, Hopeaturkki siis, kuuluu yhteen pieneen mammuttien perheeseen. Perhe laiduntaa ja elää saarella, jonne heidän esi-isä, Pitkähammas on aikojen saatossa heidän sukunsa tuonut.

Hopeaturkki on muita vilkkaampi, erilailla ajatteleva ja hän näkeekin ensimmäisenä "kadotetut", eli ihmiset. Ja siitäkös riemu syntyy, perheen on lähdettävä vaellukselle ja Hopeaturkki joutuukin perhensä kanssa useampaan kiipeliin.

Menetyksiltä ei vältytä ihmisiä kohdatessa ja pienen perheen tulevaisuus näyttää uhkaavasti olevan vaakalaudalla. Osa perheestä on myös alkanut epäillä, onko muita perheitä enää ollenkaan olemassa, ovatko he viimeiset elossa olevat mammutit?


Mietteitä:

Kauheasti tökki taas Baxterin tyyli kirjoittaa, se on minun mielestä melkoisen puista, kalisevaa ja töksähtelevää. Ja selittelevää. Toki mammuttien näkökulmasta kerrottu tarina kaipaakin hiukan aukaisuja, jotta asia valkenee. Mutta plöh. Silti jokin tässä tarinassa kehtoi, mammuteissa ja heidän mystisessä saagassa. Tapa millä mammutit havainnoivat maailma oli jotenkin todella luomoavaa, kaunista ja maagista :) Yhteysväristykset, tärinät, urinat, hajut, maailmankierto, historia, mennyt, nykyaika ja tulevaisuus. Baxter sai kuin saikin noilla elementeillä kudottua tarinan ja näkökulman joka sai minut lukemaan loppuun, oikeastaan ahmin kirjan puolen välin jälkeen! Lopussa olikin sitten twisti joka herätti minun mielenkiinnon ihan kunnolla ja trilogian toinen osa lähtee tänään lukuun :)

Se miten mammutit näkevät maailman, sai minut herkistymän ja miettimään, että kuinka paljon me ihmiset olemme antaneet yhteisöllisyyden ja arvon maata kohtaan hajoavan kuin tuhkan tuleen. Kuinka moni meistä voi rehellisesti sanoa tuntevansa yhteyttä tähän palloon millä kävelemme, tähän maahan joka meidät ruokki? Kuinka paljon olemmekaan antaneet pois, vieroittaneet itsemme luonnollisesta kierrosta ja koittaneet väkisin muokata ihmisestä luonnotonta kappaletta tuhoamalla luonnon keskeltämme?

    Tämän kauan sitten kuolleen härän luiden tavoin hänen sielunsa oli pelkkä siru siitä mysteeriosta, joka oli sattumalta tullut pintaan täällä ja nyt. Härän tavoin myös hänen sielunsa tulisi kulumaan ja katoamaan silmänräpäyksessä.
     Hopeaturkki tunsi maailman liikahtavan ja virtaavan ympärillän, ikään kuin hänet olisi siepattu mukaan johonkin suureen ajan virtaan.
    Hän oli ylpeä, raivoisan ylpeä, siitä että hän oli mammutti.

Lukema: 8/10

Ps. Pitää ihan häpeäkseni myöntää, hoksasin vasta kirjan puolessa välissä tarinan sijoittuvan nykyaikaan :D

Kirjailija: Stephen Baxter

Teos: Hopeaturkki, ensimmäinen osa Mammutit-trilogiasta

Kustantamo: Like
Sivut: 280
Julkaisuvuosi: 1999

Suomentaja: Pekka Pakkala