Kävimme avecin (naisen joka hengailee samojen seinien sisällä missä miekin) kanssa katsomassa Kuopion kaupunginteatterilla Suomen Hevosen. Ensi-ilta näytelmälle oli jo aikaa sitten tullut ja mennyt alkuvuodesta, mutta silti perjantain päivänäytökseen riitti mukavasti porukkaa.
Penkeille istumaan, lörpöttimet kiinni ja katse eteen. Salin valot himmenevät ja samalla muukin yleisö hiljenee. Esirippu nostetaan ylös ja lavalla käpöttää kaksi miestä. Vanhempi ja nuorempi. He puhuvat jostain hevoskaupoista ja moottoripyörän ostosta. Nuorempi, Eino Heiskasen esittämä pitkätukkainen heavyenkeli Kai, koittaa saada isänsä, Jarmo Perälän näyttelemän muhkevatsaisen Lassin, suostumaan puhumaan ex-anoppinsa vanhan hevosen myytäväksi ja samalla muutaman muun tutun kaakin. Sisialainen mafia ostaisi hevoset yhdeksällätuhannella eurolla ja rahat tulisivat käteen heti.
Suunnitelma laitetaan käytäntöön ja siitä lähtekin pyörimään tarinan ranka, jonka ympärille tavalla tai toisella kiedotaan pienessä kylässä asuvan uusperheen arki ja hevoskauppojen tuomien ongelmien ratkaisumallit. Tapahtumapaikkoja on kaksi; Tupa ja piha. Simppelin siistiä.
Ensimmäiset viisitoista minuuttia meni ihmetellessä mitä ihmettä lavalla tapahtuu, keitä nuo ihmiset oikein ovat, miten heidät suhteet toisiinsa toimivat ja mikä funktio lavan vasemmalla puolella olevalla ulkohuussilla oikein on?
Ulkohuussin unohtuessa näytelmä painoi hahmojensa kautta minut penkkiin ja nypsäytteli välillä korvannipukoita ja kutitteli suupieliä ylöspäin.
Tarinasta kehkeytyikin mielenkiintoinen kuvaus hahmojen mielenmaailmoista keskinäisten suhteittensa ja aikakauden valoissa. Juonesta en kerro enempää, mun mielenkiinnon varasti hahmot.
 |
| Mervi, Lassi ja Aili. |
Hahmoista:
Ailin äite (Katri-Maria Peltola) oli sellainen elämänsä syksyä elävä, pieni ja pippurisen itseironinen huulilörppä. Elo ei ole nautittavaksi, vaan elettäväksi. Parhaimmat repliikit kuuluivat ehdottomasti Ailin äitelle. Jäin vähän harmittelemaan, etten saanut mihinkään muistiin parhaimpia letkautuksia. En myönnä, mutta jos olisin joskus mummo, olisin tuollainen.
Ailista (Seija Pikänen) huokui suomalaisen vahvan lempeä hyväksyntä elämää ja sen tuomia haasteita kohtaan. Jos kerta asuu äitinsä ja ex-miehensä kanssa (jonka nykyinen nainen ramppaa talossa), eikä ole pahasti katkeroitunut, niin jotain katajaisen sisukasta rinnassa täytyy sykkiä. Mutta niistä saunakorttikuvista olisi voinut Ailille aueta todella mielenkiintoinen ura, sen näytelmän haluaisin myös nähdä.
Aluksi mietin, että mikä perhana Lina Patrikaisen hahmoa, Merviä, Lassin nykyistä naista, oikein vaivaa? Ärsyttävä hihhuli, jota kohtaan aloin kuitenkin myöhemmin tuntemaan empatian sekaista arvostusta. Saatoin myös hetken miettiä, että Mervi olisi myös voinut toimia omana aikanaan saunakorttikuvissa. Ihanan hermoheikko huitale :)
Jaana (Anna Kuusama), Lassin ja Ailin tytär, ja hänen hyvä ystävänsä, Kirsikaija (Johanna Kuuva), olivat aivan kelpo kaksikko esimurrosikäisiä likkoja. Ehkä hiukan kovaa ja korkealta meni välillä tyttöjen hommat, mutta eikös se siinä iässä tainnu niin ollakin? Tytöistä löytyi myös se lapsekkaan aikuisempikin puoli, joka tasasi pienen hämmennyksen viihdyttäväksi.
Kai, mörrimöykky heavyenkeli, oli omassa stereotyyppisessä latteudessaan yksi suosikkejani. Suosittelisin hahmolle hymy/kukkaisterapiaa tai raha-asioiden kuntoon saattamista. Silloin siitä mopostakin voisi nautiskella vapaammin. Samaistuin jääkaapilla käyntiin ja nakkipaketin tuhoamiseen. Respect!
Lassi, omat vastuu-alueensa töhöillyt mies, jonka karisma oli vielä tavalla tai toisella purrut nuorempaan naiseen, Merviin. Tai Lassi oli nähnyt eronsa jälkeen Mervin ujon luonteen ja huomannut tilaisuutensa tulleen, mene ja tiedä.
Luulen kuitenkin, että jos Ailin saunakortit olisivat lähteneet kunnolla lentoon, ei Lassi olisi vaimonsa lämpöisestä kyljestä mihinkään lähtenyt. Siellä olisivat nyt maailmalla, ökyveneiden kansilla siemailemassa samppanjaa tai vihermehuja, laittaisivat kokin välillä keittämään perunoita pahimpaan koti-ikävään ja käskisivät nuorta Juliota (perämiestä) levittämään Ailin äiten selkään aurinkorasvaa.
 |
| Ailin Äite ja tyttären tytär, Jaana 13v. |
Johtopäätös:
Koko soppa oli Ailin syytä. Saunakorttikuvissa olisi ollut kaikkien turvattu ja hyvä tulevaisuus.
Arvio:
Näytelmä oli siis vallan kelpo ja viihdyttävä. Suosittelen lämpimästi :)
-----------
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti