Johan Ronald Reuel Tolkien, tuo mies teki minuun (25 vuotta sitten) aika lailla lähtemättömän muistijäljen. Hän sai kirjainten ja sanojen arvon nousemaan mielessäni, olin löytänyt jotain hyödyllistä lukutaidostani (tyttöjen kuvien katseluun kun ei kirjaimia tartte sekottaa)..
Muistan nuo hemmetin kovat pakkasillat, -38c ja asutaan sähköttömässä mökissä Vieremän korvessa. Vanha hirsinen talo vuotaa kylmää ja yhden huoneen verran ollaan saatu lämmintä tilaa. Kamina hohkaa punaisena, ikkunasta kajastaa kuu ja öljylamppujen luomat varjot elää vanhoilla seinillä. Mua vitutti, en tykännyt olla köyhä.
Mulla oli kirja, tuo paksu monisataa sivuinen möhkäle, Taru Sormusten Herrasta. Se painoi käsissä, mutta se ei häirinnyt. Kymmenvuotiaan pojan mieltä kiehtoi teoksen maalaama ihmeellinen maailma,
Kontu, levon ja rauhallisuuden tyyssija, ruokaa ja juomaa.
Gandalf, ehkä hiukan outo vanha pieru, mutta hemmetin sitkeä sellainen.
Samooja, Aragorn, johon samastuin heti, peloton vaeltaja joka on kuin onkin kuningas!!
Katalan ilkeät örkit, hyi miten inhosin niitä.
Ja perhanan pitkä ja vaivalloinen matka pienelle hobitille kiikuttaa vielä pienempää sormusta johonkin typerään tulivuoreen.
Mä jäin koukkuun. Tuosta kirjasta huokuvaa pakoa ja toivoa tuli impattua pyörryksiin asti. Se vei mut muualle, antoi mun mielelle ja sielulle paikan levätä. Kirja antoi luvan unohtaa tämän todellisuuden, vaikka välillä kirjan piirtämä todellisuus olikin monia kertoja kettumaisempaa (näin ainakin kuvittelin Frodon ja Samin puolesta).
Olen lukenut nuo kuvassa olevat kirjat ehkä jo useampaan kertaan. Eniten on tullut kahlattua Tarua Sormusten Herrasta ja Hobitti tulee hyvänä kakkosena. Silmarillion oli silloin nuorempana melko raskas, mutta aattelin aloittaa sen tässä muiden kirjojen ohella uudestaan. Tolkienin elämänkerta oli erittäin oivallinen lisä tarustoihin, se laajensi omaa mielikuvaa itse miehestä kuin myös hänen kirjoittamista tarinoista.
Hieno mies.
Herra Tolkien, kumarran syvään ja kiitän.
Lukemat: 10/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti