Kirjailijaksi. Osa 11. Hylky ja uusia suunnitelmia

Kolmas hylkäys. Näitähän alkaa vähitellen kertyä, siistiä!! Se siis tarkoittaa, että yritän ja olen tehnyt jotain tavoitteeni suhteen :) 

Osallistuin taannoin siihen Stepanin Koodeksi - kirjoituskilpailuun. Ja joitakin päiviä sitten tuli sposti, etten päässyt finalistien joukkoon. Höh. Minussa asuu sisäinen kilpailija ja aina se tappio "kirvelee", oli laji mikä vaan. Muistan esimerkiksi miten nuorempana saattoi mennä viikko sisäisen v...ksen vallassa jos Suomi ei pärjännyt mm-kisoissa. Saati sitten kuinka kauan meni jos hävisin henkilökohtaisesti hiihtokisoissa tai tyttöjen jekuttamisessa. Nykyään olen onnekseni oppinut suhtautumaan "häviöihin" hieman neutraalimmin.. Ei enää niin sielua myllertäviä tunneryöppyjä :D

Kirjoittamisen, tarkoitan tällä novelleja ja proosaa, olen priorisoinut tulevalle kesälle astetta alemmaksi mitä aikaisemmin. Kirjoitan kyllä, mutta aikaa käytän enemmän blogeihin kuin proosaan. 

Nyt on tullut huomattua, kun töissä ja vapaa-ajalla käyttää enemmän luovuuslihaksia, että nekin väsyvät. Yksinkertaisesti ei riitä paukut ihan kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Joten keskityn siis niihin asioihin mitkä kiinnostavat eniten ja generoivat mulle lisää energiaa (nainen kuuluu siihen kastiin). Ja jos bloggailu alkaa tympäsemään, niin otetaan keskeneräinen trilogia takaisin kirjoituksen alle :)

Mä oon myös pohtinu tätä tavoitteellisuutta. Haluan siis saada elantoni kirjoittamisesta. Tavalla tai toisella. Se, että tuleeko se kirjojen myynnistä, ei välttämättä ole ainut väylä tavoitteen saavuttamiseksi. Joten, eikös se ole ihan fine vaihtaa taktiikkaa? Mutta tässä on myös yksi pohdinnan aihe, jos haluan päästä mun tavoitteeseen, saavutanko sen vaihtelemalla taktiikkaa aina kun se alkaa tympäsemään? Vai pitäiskö jaksaa puskea yhden tien mukaan, vaikka oksennusta pukkaisi näppikselle ällötyksestä? 

Onko kyse asennoitumisesta? Täytyisikö mun valella itseni jääräpäisellä sisulla ja luottaa perinteiseen "päätä seinään kunnes se murtuu" taktiikkaan? Tuossakaan ei tietty ole varmaa murtuuko este vai mies.. :D 

Kyllä minä silti kallistun siihen vaihtelun puolelle. Jos mä pakotan itseni tekemään jotain, mikä nyppii, tulee mulle sellainen äklötysrefleksi. Ja sen jälkeen sitä innostusta on enemmän kuin vaikeaa saada takaisin. 

Kuljen näitä polkuja oppiakseni tuntemaan itseni, jotta voisin parhaiten palvella muita - Unknown   

P.s. Mutta ketuttaa ne tappiot silti :D :D Niin se leijonien neljäs sija tänä keväänä kuin oma hylkäyskin..