¨ Rossin lukucorneri: Talvi, Antti Eronen. 2011

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Talvi, Antti Eronen. 2011


Kuopion kaupunginkirjastossa oli esillä paikallisten kirjailijoiden esittelyt. Sieltä tarttui mukaan Antti Erosen Talvi, vuonna 2011 julkaistu post-apokalyptinen jännitysromaani. Ihmettelen miksi kirja ei ole saanut suurempaa hypetystä..
Tapani mukaan kävin kurkkaamassa kirjan lukemisen jälkeen mitä teoksesta muualla höpistään. Aika laimeita arvioita, sellaisia "njääh, ok.." Kritiikkiä tuli valjuiksi jääneistä henkilöistä, liiallisesta jaarittelusta alussa ja tekstin osin töksähtelevästä tyylistä. Samalla kuitenkin kiiteltiin nuoren (s.1989) kirjailijen mielikuvitusta ja tarinan rullaavuutta.

Kirjassa astutaan Suomeen levinneen suursodan jälkimaininkeihin ja seurataan yhden erilleen ajautuneen kolmihenkisen perheen kohtaloita. Kirja jakautuukin karkeasti kolmeen osaan;

1.
Ensimmäisessa osassa seurataan perheen isän, Heikki Rannan selviytymistä osittaiseen kaaokseen ajatuneen Kuopion kaduilla. Antti maalaa Heikistä hiukan katkeroituneen miehen, joka ei hyväksy omaa menneisyttään, lähinnä omia tekojensa takia. Sinällään melko perinteinen kuvaus suomalaisesta miehestä, ei mitään uutta. Kuopion kuvaus ydintalven alle jääneenä kaupunkina on mielenkiintoinen, selittyy osin sillä, että itse asun Kuopiossa.

2.
Toinen osa kertoo Samulista, Utissa palvelevasta nuoresta luutnantista, joka taas ei oikein tiedä mitä elämällään pitäisi tehdä. Tässä osassa hiukan häiritsi Antin sisäisen maailman kuvat ja pohdinnat. Muistaen oman melko tyhjän pään 22 vuotiaana, niin en osaa samaistua Antin osin hiukan filosofisiin pohdintoihin. Niitä ei kyllä liiaksi ole, mutta jäipähän mieleen. Tässä osassa tarina alkaa rullata ja päästään parempaan vauhtiin.

3.
Suvi Ranta on pääosassa kirjna viimeisessä osiossa. Suvi on nuori, 19 kesäinen likka, joka ajautui armeijaan koskaan oikein tietämättä miksi. Suvin henkilö jää kieltämättä hiukan valjuksi, liekkö kirjailijan oma kokemattomuus naisten kanssa vai mikä, mutta jäin kaipaamaan hiukan syvempää ymmärrystä hahmoon.

Jokaisessa osassa seikkailee myös Mustamaa, tummiin vaatteisiin pukeutunut iso mies, jonka hahmo on loppumetrejä lukuunottamatta arvoitus.

Oma arvio:
Teos rullasi mielestäni hyvin eteenpäin, eikä lukiessa jäänyt oikeastaan mikään häiritsemään. Lukemisen vielä ollessa kesken mietin useasti, miksi en aikasemmin ole kirjailijaan törmännyt, tämähän on loistavaa tekstiä!!

Nyt kirjan luettua, kirjailijan googletettua ja muiden arvosteluja lukiessa oma mielipide hiukan horjui. Kirjailija on kuitenkin vasta 26 vuotias, teos on hänen toinen julkaisu ja omien sanojensa mukaan kirjoittamisella ei voi rikastua.  Samaan hengenvetoon hän kertoo kirjoittavansa jonkin muun kuin rahan takia. Mikä on kyllä hienoa, ei rahan tarvitse olla ainut motiivi. Mutta samalla hänen työstään häviää osittain omalla kohdallani arvostus. Hän ei ota kirjoittamista tosissaan, vaikka hänellä siihen olisikin lahja. Hän kirjoittaa, mutta ei uskalla tehdä sitä täysillä.

En anna tuon haitata, tulen kyllä lukemaan hänen muutkin teoksensa ja seuraan mielenkiinnolla nuoren miehen uraa kirjailijana!!

Omasta mielestä tämä täytys saada käännettyä englanniksi, tehdä siitä paperpack ja huitasta se lentokentille, r-kiskoille, jenkkeihin, britteihin, kirjapubeihin yms. esille. Sopivan kevyttä, helppoa ja rullaavaa tekstiä massoille. Kyllä tällä rahaa tekisi, jos vain haluaisi. 

Mikä mätti:
Hahmot jäivät kieltämättä hiukan valjuiksi, toisaalta en sitä lukiessa edes huomannut :D Mustamaan taustatarina jäi kaipaamaan selvennöstä, henkilön motiivit, tarina ja olemassaolon tarkoitus olisi voinut olla vahvemmin esillä.

Mihin hetkiin:
- Krapula, ei tartte niin paljoa ajatella
- Auringonpaiste, nurtsi ja välillä voi tiirata bikinibeibejä
- Tyhjyyden täyttämiseen sähkökatkosten aikana
- Lentokone

Lukema: 8/10

Sähköinen: https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvi, 10,90€
Sidottu: Adlibris, 24,90€

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...