¨ Rossin lukucorneri: Lukeminen ja bloggailu

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Lukeminen ja bloggailu



Olen lukenut kesän aikana kaksi kokonaista kirjaa ja ainakin viisi on kesken. Luen, fiilistelen, unohtelen ja nautiskelen. Mutta en ole löytänyt fiilistä kirjoittaa noista luetuista kirjoista arvioita.

Luulin aluksi, että mun duunit (+50h/vk) ja erään toisen projektin viemä aika oli saanut oman henkisen kapasiteetin nollille luovan toiminnan osalta. Mutta ei se ehkä olekaan niin. Valokuvaan, kirjoitan toista blogia, rustailen omia fiktioita. Miksi en siis saa kirjoitettua arvioita kirjoista?

Käyn mielessäni seuraavan keskustelun kun olen lukenut kirjan ja aion kirjoittaa siitä tänne:

Kirja oli hyvä, nyt rustailen siitä arvion. Hmm... mitäs siinä tapahtu? Se yks meni sinne ja sitten ne toiset rakastu ja se kaveri heitti henkensä. Aika hyvä. Mitähän sitä söis, kohta vois mennä suihkuun. Hitto mikä sää. Pylly. Aika paska kesä on kyllä ollu. Parran vois ajaa. Tissit. Oispa se uima-altaallinen vadelmakarkkeja. Mitä siihen yhteen drinkkiin oikein tuli? Ahaa, facebook, onkos siellä mitään uutta?

Noin. Siinäpä se. Tuon enempää en saa itsestäni ulos, vaikka luetut kirjat ovat olleet todella mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Olen niihin uppotunut, elänyt hahmoissa ja niiden näkemissä maailmoissa, jännittänyt löysät pöksyyn ja nyyhkinyt typerälle rakkaudelle (tai hahmojen kuvittelemalle todellisuudelle rakkaudesta). Olen venyttänyt yön hiljaisia tunteja sarastukseen saakka ja nuokkunut duunissa kun mieli on edelleen kirjojen luomissa universumeissa.

Enkä perhana osaa sanoa niistä muuta kuin:

- Olipas hyviä kirjoja.

En ehkä jostain syystä jaksa kirjan lukemisen jälkeen uppotua analyyttisesti sen sisältämiin tapahtumiin ja henkilöhahmoihin. Tiedän jonkin kohdan olleen hyvä ja toisen paska, mutta en osaa määritellä miksi.

Joten, mä luulen etten edes koita pakottaa itseäni arviomaan luettuja kirjoja. Nautiskelen niistä, inhoan, rakastan ja suutun niille. Ja teen sen autuaassa tietämättömyydessä miksi niin reagoin :)

Palaan tänne arvioden kanssa heti kun mieleni analyytti nostaa päätään ja olen siten arvollinen kertomaan mielipiteeni luetuista. Kerrottakoon silti lyhyesti ja ytimekkäästi näiden kirjojen olevan hyviä:

- Linnavuoren Tuuli, Johanna Valkama
- Mahti, Siri Pettersen

-----------

Mietin kylläkin olisiko minulla jotain muutakin sanottavaa kirjoista/kirjallisuudesta kuin pelkät arviot.. Niin ja onhan tuo Kirjoittajaksi osio myös täällä! Siihen liittyen, saavutin yhden pienen virstanpylvään omalla "kirjoittajaksi, kohti tavoitetta" aikajanalla:

Tajuttoman bloggaus rafladuunarin arjesta keräsi yli 4t reagointia, 530 kommenttia ja 775 jakoa!!

Millonka lie tuo kesä muuten oikein alkaa?


6 kommenttia:

  1. Miullakin on ihan tajuton määrä kirjoittamattomia arvioita odottamassa. Oon huomannut, että mitä parempi kirja on, sitä vaikeampi siitä on kirjoittaa. Ehkä siksi että niissä on niin paljon materiaalia josta kirjoittaa, ja sitten ei saa päätään selväksi. Tällä hetkellä luen Pottereita uudelleen ja yritän sinnikkäästi kirjoittaa blogiin Viisasten kivestä :D Niistähän voisi puhua loputtomiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida kommentista :)

      Tuo on myös totta, joskus sellaisesta yberhyvästä kirjasta arvioinnin kirjoittaminen on yllättävän haastellista. Ei meinaa oikein millään löytää sanoja kuvailemaan sitä fiilistä mikä itsellä oli lukiessa..

      Tsemppiä Pottereiden lukuun ja niiden kirjoittamisesta blogiin!

      Poista
  2. Yritän lohduttautua sillä ajatuksella, että kaikkien postausten ei tarvitse olla niin analyyttisia ja täydellisyyteen tavoittelevia. Mukaan saa mahtua myös "ihan kiva juttuja" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina kommentista :)

      Olen samaa mieltä! Sitten jos osaisi antaa itselle luvan sellaisen kirjoittamiseen, se voisi olla myös melko vapauttavaa :)

      Poista
  3. Huh, en voi kuin todeta, että nuorena jaksaa. Silti - on sulla aika paljon menossa kaikenlaista.

    Minä en edes uskalla liittyä facebookiin, koska pelkään että uppoaisin siihen ylenmäärin.
    Tuo sinun kirjoituksesi rafladuunarin arjesta on huippukiva. Tykkään varsinkin kohdasta "Tarjoiljana olet myös Google.

    Tsemppiä!
    t. joutilas seniorikansalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta kommentista :)

      Välillä on kyllä erityisen hyvä vaan pysähtyä ja olla sen enempää tekemättä mitään. Sekin on sellainen taito, joka on hyvä olla olemassa :)

      Facebookki kyllä voi olla melkoinen aikasyöppö ja juuri tuo uppoaminen on melko yleistä. Ainakin itsellä :D

      Kiitos ja mukavaa kesänloppua :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...