Sosiaalinen media, onko meillä täällä pohjolassa sellaista?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asia. Näytä kaikki tekstit
torstai 27. elokuuta 2015
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Mitä menestyminen vaatii? Mika Poutala, 2015
Myönnän, en heti tiennyt kuka Mika Poutala on, nimi oli kyllä hämärästi tuttu, mutta miehestä ei ollut muuta havaintoa. Mutta suomalainen kirjoittaa kirjan menestymisestä, kuka toi häiskä oikein on? Mielenkiinto heräsi ja kirja lähti kirjastosta matkaan. Osaavatko suomalaiset menestyä tai edes puhua menestymisestä?
perjantai 7. elokuuta 2015
G.I. Gurdjieff, kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa, 2013
Kun menet Kuopion kirjaston, maasta laskettuna toisen kerroksen, saliin, niin suoraan edessäsi, parinkymmenen askeleen päässä, on hyllykkö, johon suosittelen erittäin painavasti tutustumaan. Olet saapunut henkilöhistorioista kertovien kirjojen tyrkkyhyllylle. Täällä tapasin myös herra Gurdjieffin.
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Tuotteistajan Taskuraamattu, Antti Apunen ja Jari Parantainen, 2014
Parantaisen ja Apusen kokoama lisämyyntiä havitteleva opus tuotteistamisesta ja markkinoinnista. Kirjassa keskitytään lyhyisiin, ytimekkäisiin esimerkkeihin syyllistymättä mitenkään liialliseen analysointiin.
torstai 23. heinäkuuta 2015
Tarinan Valta, Juhana Torkki, 2014
No jo on perhana jos tämä kirja ei kiinnosta!! Vaikka ei johtaisi mitään (firmaa, perhettä, lammaslaumaa) tai olisi vaikutuksessa vain oman pehmolelunsa kanssa, niin silti tämä on luettava, melkeinpä pakotan. LUE!!
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Ihmispedot, Micael Dahlen, 2012
Kirjassa Micael kartoittaa viiden murhaajan sielunmaisemaa ja matkustaa ympäri maailmaa heidän perässään. Hän tutkii ja kyselee heidän läheisiltä sekä murhaajilta itseltään, mitä on olla murhaaja? Miksi he ovat niin kiinnostavia, miten heistä on tullut seksisymboleja, julkkiksia?
Tunnisteet:
7/10,
asia,
atena,
dahlen,
manson,
Micael Dahlen,
murha,
peto,
puente,
sagawan,
ulkomainen,
viihde
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



