Mätä, Siri Pettersen

Ihan ensiksi, tämän kirjan kansitaide menee mun top10-listalle melko kärkeen! Törkeen siisti :D Mätä on siis jatko-osa Odinlapselle, joten jos et ole sitä lukenut ja aiot sen tehdä, älä lue tätä postausta. Tai saat lukea, mutta omapahan on sitten itku. Paljasteluja siis luvassa.

Kirjasta ja hahmoista:

Hirkan retki on nakannut hänet meidän maailmaan, ihmisten keskelle. Eikä Hirka osaa puhua kieltä, tiedä tapoja tai ole esimerkiksi nähnyt milloinkaan ennen kännykkää, saati sitten facebookia (siinä ois ehkä ollu pienen sivukirjan paikka, miten Hirka opettelisi somen ja kuoriutuisiko hänestä Instan kuningatar?)

Hirkan korppi, Kuro, seurasi mukana, ja ah, siitä mustasta sulkakasasta kuoriutuikin kirjan yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Naiell, jota voisin kuvailla supernarsistiseksi ja erakoituvaksi Donald Trumpiksi nuoren David Beckhamin kropalla. Jumalaksi itsensä korottanut heppu on kuitenkin välillä ärsyttävän tyhmä. Ehkä se tuhat vuotta korppina hengailu on tehnyt osansa.

Täällä meidän maailmassa on ollut karkoitettuna Naiellin veli, Graal, viimeisen tuhannen vuoden ajan. Graal on luonut itsensä ympärille sellaisen vampyyrimaisen hohdon ja habituksen. Tyyppi on saanut ihmisiä itselleen kavereiksi lupaamalla verensä kautta pidemmän elämän. Mutta hommassa on pieni juju, Graalin veri addiktoi ja siinäpä sitä sitten ollaan kun vieroitusoireet nykii päälle.

Mukana on myös Stefan, ihminen, joka metsästää Graalin veren saastuttamia homo sapieneita, unohdettuja. Stefan jäi hahmona ehkä hiukan valjuksi.. Sellainen viskiä juovan, elämänsä yhdelle asialla omistaneen,  surkuttelevan sänkipartaisen miehen muotokuva. Joka pärjää kuitenkin tiukan paikan tullen. Stefanista ei otettu ihan kaikkea irti..

Rime jäi Ymilään ja kaveria ketuttaa niin perhanasti muikkelin lähtö ja typerät neuvoston kokoukset. Koko ajan pitää olla varpaillaan, että kuka niistä ketkuista oikein hänet haluaa tappaa/syöstä tuolilta pois. Rime, kolkagga ja oman kansansa ylin johtaja jo parikymppisenä. Aika hyvin saavutettu siihen ikään. Ja silti on valmis uhraamaan kaiken typykän takia. Noh, nuoruus teetättää kaikenlaista, hyväksytään.

Oliko se hyvä?

Kyllä, ehdottomasti! Kolmatta osaa odotellessa pokkarimuotoon. 

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Mätä, Korpinkehät trilogian toinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 501
Julkaisuvuosi: 2017. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist

Odininlapsi, Siri Pettersen

Otetaan pohjoisia taruja ja käännetään yleiset asetelmat päälaelleen. 

Ihmiset ovat myyttejä, kaukaisia taruja. Ymin lapset, peikot, ovat todellisia. Tai itse heidät peikoiksi päässäni kuvittelin. 

Kirjasta:

Hirka on syntynyt ilman häntää, mutta hänen ottoisänsä on lavastanut arvet hänen alaselkäänsä ja kertonut tarinaa suden hyökkäyksestä sekä hännän menetyksestä lapsena. Hirka on vain kuvitellut olleensa epäonninen. Mutta hänelle kuitenkin selviää, ettei asiat menneetkään niin. Hirka onkin Odinin lapsi, mädän kantaja, olento toisesta maailmasta ja hänen isänsä ei olekaan oikeasti isä, vaan ottoisä. Ja sitten alkaa tapahtua, vanhat tarinat heräävät henkiin, Hirkalle paukahtaa teini-iän angsti omasta identiteetistä (mutta ei näppylöitä) ja nuori sydän alkaa ihmettelemään kummallista elämää.

Tuohon tarinan pohjaan nakataan säkillinen ystävyyttä yhteisön tärkeimmän henkilön lapsen lapsen kanssa, kunnon kulhollinen väen epäluuloista erilaisuutta kohtaan, litra kaupalla satojen vuosien aikana iskostetuttuja uskomuksia, kottikärryllinen valtapeliä ja hopealusikallinen pirskahtelevia hyppysellisiä toiveita katkeran suloisesta kasvutarinasta, niin kasassa on makkeet aineet useammalle pitkäksi venähtäneelle lukuillalle. Eikä pidä unohtaa keitoksen keittäjää, Siri Petterseniä!! On siinä kokki :D

Oliko se hyvä?

Oli se, kyllä! Mua kiehtoi tarinassa korpit ja kivikehät. Sekä ehdottomasti sokeat!! Myös mielikuvat Damayannin tanssista jä kutkuttamaan mieltä. (Damayanti on muuten vanhan hindulaisen tarun prinsessa, jonka kauneutta jumalatkin ihailivat.)

Ehkä ainoa mitä jäin ihmettelemään, oli Hirkan nopea kasvaminen ihmisenä. Kirjan aikajana on kuitenkin vain pari kuukautta ja siinä ajassa teini-ikäisen typyn sydän ja mieli kehittyvät aika hurjalla tavalla. Ei minusta sellaiseen olisi, tai no, enhän olekaan teini-ikäinen typy ja toisaalta aivan todistettavasti naispuoliset ihmiset kykynevät melko hurjiin suorituksiin.

Kirjasta jäi kivan kutkuttava fiilis. Näin useat tapahtumat mielen valkokankaalla ja perhana miten visuaalisen hieno tästä voisi tulla leffana! Ehdottomasti tartun sarjan toiseen osaan ja hyvin varmasti luen kolmannenkin.

Muistaakseni jostain arviosta luin, että kirjan tarinaa olisi ollut haastellista seurata. Paljon henkilöitä, mystiikkaa ja tapahtumia. Hmm.. kyllä mun mielestä haasteellisempaa on välillä lukea cosmopolitania, siellä sitä mystiikkaa vasta onkin (siis ihan jossain olen vahingossa kyseistä lehteä selannut kun luulin sitä sudokuksi..)

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Odininlapsi, Korpinkehät trilogian ensimmäinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 614
Julkaisuvuosi: 2016. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist