Olen koittanut etsiä aina silloin tällöin erilaisia kirjanmerkkejä. Häpeäkseni tunnustan taitelleeni hätäpäissäni monen kirjan sivuja hiirenkorville. Anteeksi ja nöyrimmät pahoitteluni, olen ollut tuhma poika.. Parannan tapani!
Huomasin hiirenkorvista tulleen tavan, sen enempää ajattelematta listin sivun yläkulman ja löin kannet kiinni. Enkä kuullut sivujen äänetöntä tuskan huutoa. Olin pitkään kuuro ja välinpitämätön. Nahjus ja ajattelematon. Kävelin täysin vailla tunnon tuskia kirjahyllyjen vierestä, enkä ymmärtänyt miten nuo viattomat teokset kavahtivat peloissaan taittelijaa.
"Onko nyt minun vuoroni, nytkö päiväni ovat luetut? Tuleeko minusta yksi raadelluista ja rammoista?"
Alitajuisesti varmaan ymmärsin mitä olin tekemässä. Mutta blokkasin tylysti varoittavat kuiskaukset mielestäni pois. Jatkoin niin kuin ennenkin..
Sitten totuus alkoi valjeta. Aloin seuraamaan Instassa ja Facessa eri julkaisuja liittyen kirjoihin, lukemiseen ja muuhun oheistoimintaan. Instasta löytyi julkaisu jossa tuomittiin jyrkin sanoin hiirenkorville taittelu. Tunsin viiltävän piston sydämessäni. Häpesin. Ja melkein samoin tein riensin rakkaiden kirjojeni luo aukaisten kaikki kesken olevat, ja silitin rumat taitokset hätäisesti pois. Huokaisin helpotuksesta. Tunsin nyt ilmapiirin keventyneen kotona ja aloin miettimään miten voisin kirjoilleni hyvittää nämä brutaalit teot. En tietenkään voisi pyyhkiä kaikkea tehtyä pois, haaleat jäljet taitoksista tulisivat aina muistuttamaan minua julmasta kohtelustani kirjoja kohtaan. Mutta jotain voisin kyllä tehdä.
Kirjanmerkkejä!!
Luulen nyt olevani oikealla parannuksen tiellä. Olen vilpittömästi pahoillani ja toivon raakuuden kohteideni antavan minulle ajan myötä anteeksi. Tunnen suurta helpotusta ja tyydytyksen tunnetta kirjanmerkkejä askarrellessani.
Vilpittömästi teidän:
Marko
