¨ Rossin lukucorneri: scifi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste scifi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste scifi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Yksin Marsissa, Andy Weir


Uh, pitkästä aikaa täällä :) Onpas mukavaa!!

Luin Andy Weirin Yksin Marsissa yllättävän pitkässä ajassa. Iltaisin kun sain kirjan käteen, niin 3-5 sivun jälkeen huomasin liiteleväni unien atmosfääreissä. Kirjan syy se ei ollut, vaan lähinnä yli 12 tuntisten työpäivien. 


Katsoin leffan ensiksi, sitten luin kirjan. Ja tällä kertaa tykkäsin molemmista todella paljon. Kirjan kautta ehkä välittyi paremmin Watneyn fiilikset kun hän jäi yksin Marsiin. Itselle iski muutaman kerran pieni pakokauhu (tai saattoi olla vaan ihan perus paniikkihäiriöitä) kun mietin miten yksinäinen olo herra Watneylla on tuolla kuolleella planeetalla ollut. 

Kirjassa siis kerrotaan botanisti Mark Watneyn selviytymistaistelusta marsin pinnalla. Ja tuo tarina on kirjoitettu hyvin onnistuneesti. Tarpeeksi selkeästi ja osin hyvin nörttimäisesti. Mutta nörtteily ei kuitenkaan mene liian pitkälle. Epäilen vahvasti kirjailija Andy Weirin kyllä olleen muutakin kuin pelkkä kiltti silmälasipäinen hikipinko startrekin fanittaja nuorempana (on siis varmaan ainakin melkein kokenut naisen lämpöä kouluaikoina..). Ja jos silloin ei ole flaksi käynyt, niin nyt ainakin käy. 


Miksi lukea tämä kirja?

1. Jos sulla on taipumusta panikoida ja podet aukeiden paikkojen fobiaa, niin tästa kirjasta saat kyllä oikein kunnon pelkotilat aikaiseksi, nam!

2. Saat selville miten tehdään vettä virtsaa hyödyntäen.

3. Opit selviämään Marsissa kuunnellen 70-luvun discohumppaa.

4. Jos podet ikävää ja yksinäisyyttä kerrostalossa, niin tästä saat vähän perspektiiviä elämään.

5. Tulet arvostamaan perunoita aivan uudella tavalla.


Lukema: kirja 9/10, leffa 9/10

Kirjailija: Andy Weir
Teos: Yksin Marsissa / Martian
Kustantamo: Into-Kustannus / omakustanne, sähköinen
Sivut: 387
Julkaisuvuosi: 2015 / 2011
Kääntäjä: Kaj Lipponen


torstai 31. maaliskuuta 2016

Gene Wolfe, Kiduttajan Varjo, 1980



Nyt hujahti tältä hattarapäältä yli Gene Wolfen  Kiduttajan Varjo. Teksti on maalailevaa, enkä kyllä itse päässyt alkusivelyjä syvemmällä tähän. Ei riitä kapasiteetti mun kovalevyssä (yhtenä iltana oli ehkä liikaa rommia huivissa..)

Luin jostain, että tämä kirja olisi allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte ja tieteiskirjallisuuden kiistaton klassikkoa. Niin, se tais olla takakannessa. Jep.

Itse tarinan aihio on kyllä erittäin mielenkiintoinen, päästään kiduttajan päähän ja seurataan nuoren miehen (taas, aika yleinen on tämä kasvutarina) kehittymistä oppipojasta ylös päin. Tarinassa vilahtaa myös tissit, mikä on aina itseäni viehättänyt kovinkin suuresti. Mutta sitä allegoriaa, siitä tuli jotenkin liian raskasta. Ei mitenkään huonosti kirjoitettu, mutta tyyli ei nyt sitten sattunut minun mieleen.

Ehkä olen kovin yksinkertainen, mutta jätän tämän sarjan lukemisen tähän. Katsotaan jos vuodet toisivat joskus lisää neuronisiltoja aivoihin, niin tämäkin saattais upota paremmin.

´En sanonut että ne ajatukset olisivat kauniita, vaan suuria ja jaloja, vaikka varmasti on se on eräänlaista kauneutta. Anna kun näytän sinulle`. Hän kohotti kättäni, sujautti sen ryysyjensä alle ja painoi oikeaa rintaansa vasten. Tunsin kirsikankiinteän nipukan ja sen alla kumpareen lempeän lämmön: se oli herkkää, untuvanpehmeää ja elossa niin, että veri kohisi kiihkeästi.  ´Entä nyt?` hän kysyi. `Tein ulkoisen maailman suloisemmaksi sinulle, tuliko ajatuksistasi jalompia vai alhaisempia?´

Miten lukea:
- Hyvin hyvin keskittyneesti
- En tiiä, en lue.
- Rommi oli parempaa.

Lukema: 6/10


maanantai 3. elokuuta 2015

Pitkä sota, Terry Pratchett ja Stephen Baxter, 2014


Terryn ja Stephenin jatko-osa Pitkälle Maalle. Luin sarjan ensimmäisen osan vähän nikotellen, mutta päätin antaa sarjan toiselle osalle mahdollisuuden.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Talvi, Antti Eronen. 2011


Kuopion kaupunginkirjastossa oli esillä paikallisten kirjailijoiden esittelyt. Sieltä tarttui mukaan Antti Erosen Talvi, vuonna 2011 julkaistu post-apokalyptinen jännitysromaani. Ihmettelen miksi kirja ei ole saanut suurempaa hypetystä..

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Mustaa Lihaa, kyberpunk-antologia, 2013


Yhdentoista (11) suomalaisen kirjoittajan kyberpunk-antologia. Mitä tapahtuu kun 80-luvulla kukoistuksessaan ollut kyberpunk kaivetaan naftaliinista esiin ja tuodaan tähän päivään?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...