Jere, Aki Linnanahde

Mitähän tästä nyt sanois? Ärsyttävä itseriittoinen urvelo, kirja on paskasti kirjoitettu ja sitä ei ois pitänyt lukea. Toisaalta, Jere on vetäny melkoisen tripin näihin vuosiin mennessä, noussut useasti kuopasta ja osoittanut kuitenkin osittaista selkärankaa ja rohkeutta kertoessaan örveltämisistään. Kirja on kirjoitettu suurta yleisöä ajatellen, selkeän simppelisti ja Jeremäisen luolamaisesti. Ihanan törkeää repostelua ja ääliömäisyyksissä kieriskelyä yhdistettynä suuria tunteita herättävään kansallislajiin, jääkiekkoon. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan?

Kirjasta:

Raikulipojan seikkailut ja toilailut jääkiekossa sekä omassa elämässä. Vähän tönkösti kirjoitettuna, mutta helposti luettavana.  Muutamia fotoja välissä ja kirjaimia joista sanojen kautta muodostuu lauseita. Ehkä jopa kappaleita. 

Mielipide:

Luultavasti eniten harmittaa se, kuinka mureni oman nuoruuden mielikuva Jere Karalahdesta. Äijästä joka lauko 1999 mm-kisoissa tasoituksen punakonetta vastaan ajassa 59.58. Jotenkin sitä ajatteli, että media myllytti kaveria syyttä ja keksi keksimällä huumehöyryisiä lööppejä lehden myyntiä varten. Mutta totuus olikin toinen, Jere veteli omaa elämäänsä omalla tavallaan, viiva kerrallaan.

On haastavaa määritellä mikä fiilis kirjasta jäi. Ensimmäisenä oli välinpitämättömyys, sitten tuli ärsytys ja ihmetys. Hetken mietin ja jäsentelin ajatuksiani jonka jälkeen jäin ihmettelemään lisää.

Miten Jeren sekoiluja on katsottu niin kauan sormien läpi? Kuinka paljon ja kuinka usea muukin "huippu-urheilija" vetää tollaisia övereitä ja sitten vaan taputellaan selkään? Miksi tuollaisen käytöksen annetaan jatkua, eikä kunnollisia sanktioita tai seurauksia oikeastaan ole? Miettikää jos voisitte itse sekoilla pöllyissä ja kännissä pitkin yötä firman rahoilla ja kömpiä sitten ihan paskana duuniin (jos muistaa) ja saada vielä jotain 8.000-15.000€ kk/palkkaa? Plus, että sua pidettäs vielä jonain kansallissankarina. Kovana äijänä, Suomalaisen sisun perikuvana.

Toisaalta, se mitä kirjassakin jo mainittiin, Jere ois varmaan sekoillu ittesä aikaiseen hautaan, ellei jääkiekkoa ois ollu. Kuinka moni meistä saa sellaisen mahdollisuudena? Kuinka moni meistä pystyisi vielä kaiken tuollaisen rälläilyn jälkeen ryhdistäytymään? Toki pieni pelko sisuskalujen pettämisestä voi avittaa asiaa, mutta kuitenkin.

En tiedä. Enkä ole varma vituttaako mua se, että elettyään tollaisen jakson elämässään, kaveri saa kirjoittamalla siitä luultavasti ihan kivan tilin. Paha poika saa palkkansa.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa?

Silti, tää oli mielenkiintoinen luettava ja ihan piti ahmia pariin iltaan. 

Lukema ??????

Kirjailija: Aki Linnanahde 

Teos: Jere

Kustantamo: WSOY
Sivut: 335
Julkaisuvuosi: 2017

Värityskirja, Marko Annala

Kirja tuntuu kädessä kevyeltä. Sellaiselta ohuelta, helposti luettavalta ja kuitenkin sen kansien alta huokuu fiilistä jostain täydemmästä. Hipistelen ja tuoksuttelen kirjaa. Vien sen ulos ja vasta illalla luen sen. Kerralla. 

Kirjasta:

Koulukiusaamista, alkoholia, psykoosia, paniikkihäiriöitä, bändejä, keikkoja, keskenmenoja, eroja, muuttoja, masennusta ja toipumista. Tuossa on ne avainsanat kirjasta, jonka luin yhdeltä istumalta ja jonka tekstiin pystyin joiltain osin itsekin samaistumaan. Mutta laskettuani Värityskirjan käsistäni, en voinut olla pohtimatta, että onko paskalla elämällä tarkoitus hioa timantteja keskuuteemme?

"Siinä me istumme, koulu ja minä, selkämykset vastakkain, kaksi kivettynyttä, kasvonsa kääntänyttä ja mykäksi muuttunutta. Kivi kestää iskut, se ei hievahda saastasta. Mutta minussa oli vielä kivettyneen kuoreni sisällä jotain tuhottavaa jäljellä, ja sen Julmin kaivoi esille."

Annala käy kirjassaan läpi lapsuuden ja nuoruuden ajat, joita leimaa ankara koulukiusaaminen ja jonka vastapainona toimii musiikin herättämä, vahventuva itsetunto. Jossain kohtaa, tarpeeksi monta kertaa maahan iskettynä, nuori poika päättää, ettei hänen ylitse enää marssita.

"Saan ajettua Juten nurkkaan. Typerä ilme on hävinnyt hänen kasvoiltaan ja tilalla on kauhu."

Parikymppisenä Annala löytää alkoholin, nainen repii sydämestä palan ja viinan turruttava tunne on siunaus. Tiettyyn pisteeseen asti. Kuninkaitten juomalla voitelu saa miehen käyttäytymään holtittomasti ja päätös pitää tehdä, pian.

"Pelko siitä, että jospa humalainen minäni onkin onkin todellinen minäni, se minuus, jota pohjimmiltani edustan ja jonka vain vaivalla pystyn pitämään aisoissa. Minun on lopetettava juominen ja todistettava itselleni, että olen elämäni arvoinen."     

Elämän kurimukset eivät kuitenkaan jätä miestä jatkossakaan huomiotta, pieni psykoosi ja keskivahva masennus nakataan keittoon sekaan. Annalalle tarjotaan myös keskenmenojen ruodittama parisuhde, joka kasvaa kahden ihmisen versoina vähän kerrassaan erilleen. Eikä unohdeta niitä iki-ihania paniikkihäiriöitä, ennen keikkaa mieltä raastavaa pelkoa, joka saa koko kropan vapisemaan. Tsiisus.

Mutta ei kirja ole pelkkää synkistelyä. Rivien ja lukujen välistä paistaa Annalan tahtotila onnelliseen elämään, sellaiseen missä ei tarvitse pelätä mielen särkymistä. Halua hyvänä ihmisenä olemiseen.

"Sinä olet hyvä ihminen!  

En ole koskaan ajatellut asiaa niin. Olen miettinyt mitä elämällä on minulle tarjottavana, mitä maailmankaikkeus minun haluaisi olevan ja mihin minun pitäisi pyrkiä, mutten ole koskaan oivaltanut sen olevan niin yksinkertaista. Olla hyvä ihminen. Se ei vaadi suurempia ponnisteluja kuin pari juoksuaskelta tuulen nappaaman lippiksen perään."

Annala nivoo kirjan viimeisellä kolmannekselle elämänsä aikuisvaiheen bändinsä Mokoman, ja nykyisen perheen ympärille. Ne ovat hänelle tärkeitä, ne kertovat myös lukijalle miten vittumaisista ja sielua repivistä kokemuksista voidaan myös rakentaa jotain todella vahvaa. Jotain, mistä kuka tahansa voi olla ylpeä. Nainen ja lapset, bändi ja sen jätkät, luonto ja itsekseen oleminen. Sisäisten demonien kukistaminen.

"Minulle on muodostumassa uusi unelma. Unelma siitä että olisin terve. Ettei aina muutaman vuoden välein tarvitsisi sairastua masennukseen. Unelma siitä, että oppisin hallitsemaan mieltäni ja oppisin tunnistamaan niitä keinoja, jolla masennuksen voisi välttää." 

Elämä on hyvä.

Fiiliksiä:

Melko vahvasti upposin kirjaa lukiessa Mokoman biiseihin ja koitin yhdistellä niitä Annalan oman elämän kokemuksiin. Sain niistä kudottua päässäni jonkinlaisen sötöksen, biisit aukenivat paremmin ja nyt lähti bändin koko tuotanto uudestaan kuunteluun, alusta tähän päivään saakka.

Mulle Mokoman biisit ovat useammin kuin kerran tuoneet sen voiman ja tahdon millä pusertaa eteenpäin. Sieltä sointujen ja sanoitusten kautta on kolvattu pirstaleista sydäntä kasaan (Poltetun maan taktiikka, Tästä on hyvä jatkaa, Huomenhaamu, Marras) on revitty paniikkihäiriöisen masennuksen usvasta uskallus nousta sängystä (Vapaa, Uni tulla saa, Tästä on hyvä jatkaa, Lujaa tekoa)  ja juoksulenkeillä on valettu sisua viimeisiin metreihin (Lujaa tekoa, Rautaa rinnoista, Hei hei heinäkuu).

Honkkarin lentokentällä tirautin vuonna 2011 pienen itkun kun kuuntelin akustisen version Sydänjuurista. Olin palaamassa kotiin, vajaan vuoden reppureissaamisen jälkeen. Väsytti niin perhanasti, kevyttä paniikkihäiriötä mielessä ja mun jatkolennon kerrottiin viivästyvän ainakin kahdeksalla tunnilla. Vaatteet haisi hieltä, röhnäiseltä reissulta ja ikävältä. Etsin paikan missä sain kännykän laturiin, toivoin sydämeni pohjasta lentokentän wifin kerrankin toimivan kunnolla ja laitoin sävelet korville:

Sain äidiltä rakkauden
Sain isältä maan
Pakahduttavan kaipauksen
Mieleen painamaan 

Tahdon ylleni pilvet
Tahdon alleni vakaan maan
Tahdon rintaani juuret
Tahdon mieleni vapauttaa

Tahdon pohjoisen taivaan

Tahdon alleni graniitin

Tahdon rintaani juuret

Tahdon vapauttaa mieleni

Vapauttaa mieleni!

Siihen kevyesti nyyhkien nukahdin reppuani halaten. Kumarassa penkille. Yksin, mutta silti turvassa.

Pääsin kotiin.

----

Mulle tämä kirja oli matka niin Annalan elämään kuin omaankin. Kaikkeen siihen mihin tuon kaverin sanoitukset ovat omassa elämässä osuneet. En osaa eritellä kirjaa muista Mokoman tuotoksista. Yhtä vahvasti se iski, yhtä paljon se sai hetket pysähtymään, kuuntelemaan musiikkia. Värityskirja väritti kappaleet uusiksi, lisäsi sävyt niille tuhansille kuuntelukerroille ja pyyhki pölyt unohdettujen muistojen pinnoilta.

Suosittelenko?

Kyllä. Vahva suositus ihan kaikille. Kirjasta saa himpun verran enemmän irti jos Annalan sanoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta se ei mikään pakko ole. Suosittelen myös koulukiusatuille, omat ala-aste aikaiset arvet meinasivat lukiessa kutittaa, mutta jos olisin tämän voinut silloin lukea, kokemani olisi ollut paljon helpompaa.  

Suosittelen myös niille ihmishirviöille, jotka tarvitsevat jostain syystä toisten pelkoa polttoaineekseen. Teille, jotka olette tehneet toisen ihmisen elämästä helvettiä vain pönkittääksenne omaa huonoa itsetuntoanne.

Ja lopuksi protip kiusaajille: Upotkaa suohon. Tai oppikaa pyytämään itsellenne ajoissa apua.

Kiitos, Marko Annala.

Lukema 10/10

Kirjailija: Marko Annala

Teos: Väritryskirja, esikoisteos

Kustantamo: Like
Sivut: 202
Julkaisuvuosi: 2017. 

A-kappale: Kyllä

Kirjoittamisesta, Stephen King

Toiset vapaat tälle kesää ja toinen kirja tälle kesää :) Tämä oli itselle muutakin kuin pelkkä lukukokemus, ajattelin myös sivistää itseäni kirjoittamisen saloista (ei siitä metsästä, vaan salaisuuksista..)

Kirjassa on  kolme osaa. kansi, sisältö ja takakansi.. hahaha... olipas huono juttu. No niin. Ryhtiä nuori mies, aloitetaan. 

"Tämä kirja on lyhyt, koska suurin osa kirjoittamista käsittelevistä kirjoista on täynnä soopaa. Kaunokirjailijat, allekirjoittanut mukaan lukien, eivät kovin hyvin ymmärrä työtään - sitä, miksi se sujuu kun sujuu ja miksei se suju kun ei suju. Minä tuumin, että mitä lyhyempi kirja, sitä vähemmän soopaa."

Kirja jakaantuu kolmeen osaan;

- Ansioluettelo

- Työkalupakki

- Kirjoittamisesta

Jokainen osa käsittelee omaa aihettaan, välillä teknisesti ja välillä tarinoiden avulla. Missään vaiheessa teksi ei ole puisevaa tai tylsää, vaan herra Kingi on saanut tuotua omaa kirjailijan sieluaan hyvin elävästi esiin. Ei siis mennä liikaa analyyseihin ja rakastella välimerkkejä, vaan King käy läpi omaa kirjoittamisen prosessia ja kertoo käyttämistään työkaluistaan. 

Ensimmäisessä osassa sukelletaan Stevenin lapsuuteen ja nuoruuteen. Siinä kerrotaan miten hänestä alkoi kehkeytyä kirjoittaja, kirjailija. Miten hän eteni koululehdestä playboyhin ja lopulta isompaan kustannussopimukseen. 

Toinen osa valottaa hänen käyttämiä työkaluja kirjoittamisessa. Kingin työkalupakissa on useita kerroksia, ja niin pitäisi olla muidenkin kirjailijoiden tai sellaisiksi aikovien. 

- Sanavarasto

- Kielioppi

- Adverbien liiallisen viljelyn välttäminen

- Passiivin välttäminen

- Näytä, älä selitä

Kolmas osa käsittelee itse kirjoittamista. 

"Saanen toistaa perusneuvoni; jos olet huono kirjailija, kukaan ei pysty auttamaan kehittymään sinua hyväksi eikä edes päteväksi. Jos olet hyvä kirjailija ja haluat kehittyä suureksi... fuhgeddaboudit!" 

"Jos haluat kirjailijaksi, sinun on ennen kaikkea luettava paljon ja kirjoitettava paljon. Sikäli kuin tiedän, näitä kahta ei voimitenkään kiertää eikä niiden läpi oikaista." 

Kaikkinensa kirja oli itselle sen verran silmiä avaava ja ohjeita vilisevä, että se piti tilata itselle. Maksoin 7e pehmeäkantisesta pokkariversiosta. Ei huono sijoitus, toki sillä olisi voinut ostaa Ale-baarista yhen Budon, mutta käytän jonkun toisen 7e siihen.. 

Miksi lukea tämä kirja:

1. Jos ikinä harkitset omien kirjoitettujen sanojen väkisin lukemista edes ystäville, lue ensiksi tämä.
2. Saat tietää Stephenin olleen Steven.
3. Olet taas hitusen viisaampi, toki itsestä riippuu hyödynnätkö sen.
4. Haluat tietää Kingistä enemmän, sukeltaa osittain hänen sieluunsa, pettyä ja innostua :)

Lukema: 9/10. Tai 10/10.. tai 0/10. Ihan kuinka tärkeäksi itse tämän kirjan koet. 

Kirjailija: Stephen King
Teos: Kirjoittamisesta / On Writing
Kustantamo: Tammi
Sivut: 272
Julkaisuvuosi: 2000

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro, runot Riku Juti