Lukucornerin rustailut siirtyvät osoitteeseen,  

https://markorossi.blog/category/lukucorneri/

Ja sain myös pitkän ajan jälkeen kirjoteltua fiiliksiä luetusta kirjasta!! Metro 2032, Dmitri Gluhovski

Tuolla alustalla ovat myös kaikki mun muut eri aihe-alueiden blogit, joten nyt mulla on kaikki saman katon alla!! Wuhuu!! Tervetuloa!!

En deletoi tätä bloggerin Lukucorneria, mutta päivityksiä tuskin tulen enää tänne tekemään. 

Ronja Ryövärintytär. Kuopion kaupunginteatteri

HUITUN TUUTTIIN!!! Sinne pitää kaikkien paskahousujen mennä. Eritoten Borkan klaanin ryöväreiden ja luulisin sinne joutavan myös syöjätärten ja menniäistenkin. Mutta ei kakkiaisten.  

Mun ensimmäinen ensi-ilta teatterissa! Laitoin vähän parempaa päälle, suihkautin suihkun jälkeen tuoksua ja siistin vähän partaa. Astelin teatterin sisään ja olin joutua pienen viuhahtelijan kampatuksi. Hitto, teatteri täynnä lapsia :D Ihan hemmetin siistiä! Tunsin kuuluvani joukkoon.

Heti esityksen alussa katsoja vedetään synkkään ja dramaattiseen alkunäytökseen missä Ronja syntyy myrskyisenä yönä. Ukkonen paukkuu, sudet ulvovat linnan muurien päällä ja kylmät väreet kimpoilevat väkisin selkää pitkin. Ihan pienempiä katsojia saattoi tässä vaiheessa pelottaa. Mutta äkkiä homma lähti käyntiin ja hermostuneita tirskahduksia kuului sieltä täältä.


Näytelmästä:

Juoni eteni suurimman osan aikaa jouhevasti ja näyttelijät näyttelivät ammattinsa mukaisesti. Mutta
oli siellä muutamia hetkiä kun en ihan pysynyt kärryillä. Jotkut kohtaukset loppuivat kuin seinään ja sitten hypättiin ihan toiseen tapahtumaan. Ei se sinänsä haitannut kirjan ollessa tuttu, mutta jätti hivenen yllättyneen fiiliksen.

Anna Kuusamo oli Ronjan rooliin enemmän kuin passeli, siro ja omapäinen tyttö. Vaikka omissa lapsuuden ajan mielikuvissa Ronjalla olikin ruskeanpunaiset ja takkuiset hiukset. Birk (Eino Heiskanen) sai vanhan mustasukkaisuuden möykyn heräämään  sisällä. Ei Ronjalla saa olla veljeä tai poikaystävää, Ronja odottaa minua metsässä ja me asutaan karhuluolassa koko kesä. Minä ja Ronja, Birka ei kuulu siihen kuvioon millään muotoa!!

Matiaksen (Ilkka Pentti) rosvojoukko oli monen kirjava ja ehkä omaan makuun osa hahmoista hieman ylinäytelty. Borkan ryöstelyjengi oli hillitympää sakkia ja itse Borka katu-uskottavampi kuin Matias. Mulla on kyllä pieni epäilys, että Borkalla on jokun superjuoni takana, eikä lopun kaksintaistelun häviö ollut mikään vahinko. Perhana, Borka taitaa olla sellainen laskelmoiva paskahousu...

Mulle näytelmästä nousi esiin kaksi ehdotonta suosikkia, Kakkiaiset ja Menniäiset! Ai että! Kakkiaiset piereskeli ja Menniäiset olivat vaan niin cool! Mä haluan niitä molempia mun tuleviin häihin syksyllä!!


Fiilikset:

Viihdyin, hymyilin ja suruilin. Näytös herätti tunteita, nostatti pintaan niitä lapsuuden monivivahteisia ja vahvoja fiiliksiä (jotka ovat iän karttumisen myötä jonnekin hävinneet, haluan ne takaisin!!!!) ja piti penkissä alusta loppuun saakka. Ja minä niin kovasti odoton sitä keväthuutoa tämän kylmän ja lumisen talven jälkeen!

Jos mulla ois skidejä, niin olisin ehdottomasti vienyt heidät katsomaan Ronjaa ja antanut luvan pieneen sokerikänään. Kotona oisin voinu pelotella heidät Menniäisillä ja Syöjättärillä unten maille ja mennä sitten pelaamaan pleikkaa (riippun siitä oisko vaimo hereillä tai kotona. Kertokaas, mennäänkö lasten teatteriesityksiin koko perheen voimalla vai onko siinä tsänssi jomman kumman vapaailtaan?)

Ei mutta, hyvä tämä oli!!!

Kirjablogaajien yhteistyö Kuopion kaupunginteatterin kanssa.

Matka yli onnen esteiden. Laurent Gounelle

Bali, ärsyttävä guru ja itseriittoisan typerä länsimaalainen. Aluksi vastustellaan ja lopulta valaistutaan. Simple as that. Mun reppureissulla jäi tuo Bali välistä,  joten mä oon varmaan vaan pimentynyt. 

Kirjasta:

Kaveri ei oo onnellinen, lähtee Balille mestarin luokse ja pienen venkoilun jälkeen onnellistuu. Tai ainakin löytää tien onnellisuuteen. 

Mielipide:

Tämä oli hyvin helposti luettava, himpun yllätyksetön, mutta samalla ihan kelpo ajatuksia viljelevä kirja. Melko usein tulee annettua valta muille ihmisille omaan onnellisuuteen. Ja lähinnä se on kiinni omista ajatuksista. Mielenkiintoista on se, mistä meidän ajatukset ja tavat reagoida eri asioihin tulevat. Uskallan väittää, ettei meistä kovin moni tule edes ajatelleeksi syvälle juurtuneita käsityksiämme joka päiväisestä elämästä ja kuinka paljon siellä lymyää sellaista turhaa sontaa joka saan vaan ketutuksia aikaiseksi. 

Mun maailmankuvaan on kuulunut kaikenlainen hömppä ja hapatus pennusta asti, Kiitos mutsin. Metsissä poukkoilee keijuja ja sammalselkäisiä viettelijättäriä. Ulkohuussia ja saunaa vartioi omat tontut eikä lohikäärmeetkään ole välttämättä höpöhöpöä (ainakin Puff on olemassa, mä löydän sen vielä!). Samalla on tullut kahlattua erinäinen määrä esoteeristä ja muutenkin ei niin tieteellistä kirjallisuutta läpi. Niin ja X-files oli dokkari, ei fiktiivinen sarja. Joten, nämä tee-se-itse oppaat parempaan elämään ovat myös tuttuja ja ei näistä ole haittakaan vielä ollut. 

Mutta eihän nämä tällaiset hömpät läheskään kaikkia vakuuta. Höh, muka itse oltais vastuussa omasta onnesta..  :D Kyllä se on se naapurin kaiman vika kun suksi ei luista.


Lukema: 8/10 helposta teksistä

Arvostelukappale.

Kirjailija: Laurent Gounelle

Teos: Matka yli onnen esteiden

Kustantamo: Gummerus
Sivut: 162
Julkaisuvuosi: 2018. 

Suomentaja: Lotta Toivanent 

Jere, Aki Linnanahde

Mitähän tästä nyt sanois? Ärsyttävä itseriittoinen urvelo, kirja on paskasti kirjoitettu ja sitä ei ois pitänyt lukea. Toisaalta, Jere on vetäny melkoisen tripin näihin vuosiin mennessä, noussut useasti kuopasta ja osoittanut kuitenkin osittaista selkärankaa ja rohkeutta kertoessaan örveltämisistään. Kirja on kirjoitettu suurta yleisöä ajatellen, selkeän simppelisti ja Jeremäisen luolamaisesti. Ihanan törkeää repostelua ja ääliömäisyyksissä kieriskelyä yhdistettynä suuria tunteita herättävään kansallislajiin, jääkiekkoon. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan?

Kirjasta:

Raikulipojan seikkailut ja toilailut jääkiekossa sekä omassa elämässä. Vähän tönkösti kirjoitettuna, mutta helposti luettavana.  Muutamia fotoja välissä ja kirjaimia joista sanojen kautta muodostuu lauseita. Ehkä jopa kappaleita. 

Mielipide:

Luultavasti eniten harmittaa se, kuinka mureni oman nuoruuden mielikuva Jere Karalahdesta. Äijästä joka lauko 1999 mm-kisoissa tasoituksen punakonetta vastaan ajassa 59.58. Jotenkin sitä ajatteli, että media myllytti kaveria syyttä ja keksi keksimällä huumehöyryisiä lööppejä lehden myyntiä varten. Mutta totuus olikin toinen, Jere veteli omaa elämäänsä omalla tavallaan, viiva kerrallaan.

On haastavaa määritellä mikä fiilis kirjasta jäi. Ensimmäisenä oli välinpitämättömyys, sitten tuli ärsytys ja ihmetys. Hetken mietin ja jäsentelin ajatuksiani jonka jälkeen jäin ihmettelemään lisää.

Miten Jeren sekoiluja on katsottu niin kauan sormien läpi? Kuinka paljon ja kuinka usea muukin "huippu-urheilija" vetää tollaisia övereitä ja sitten vaan taputellaan selkään? Miksi tuollaisen käytöksen annetaan jatkua, eikä kunnollisia sanktioita tai seurauksia oikeastaan ole? Miettikää jos voisitte itse sekoilla pöllyissä ja kännissä pitkin yötä firman rahoilla ja kömpiä sitten ihan paskana duuniin (jos muistaa) ja saada vielä jotain 8.000-15.000€ kk/palkkaa? Plus, että sua pidettäs vielä jonain kansallissankarina. Kovana äijänä, Suomalaisen sisun perikuvana.

Toisaalta, se mitä kirjassakin jo mainittiin, Jere ois varmaan sekoillu ittesä aikaiseen hautaan, ellei jääkiekkoa ois ollu. Kuinka moni meistä saa sellaisen mahdollisuudena? Kuinka moni meistä pystyisi vielä kaiken tuollaisen rälläilyn jälkeen ryhdistäytymään? Toki pieni pelko sisuskalujen pettämisestä voi avittaa asiaa, mutta kuitenkin.

En tiedä. Enkä ole varma vituttaako mua se, että elettyään tollaisen jakson elämässään, kaveri saa kirjoittamalla siitä luultavasti ihan kivan tilin. Paha poika saa palkkansa.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa?

Silti, tää oli mielenkiintoinen luettava ja ihan piti ahmia pariin iltaan. 

Lukema ??????

Kirjailija: Aki Linnanahde 

Teos: Jere

Kustantamo: WSOY
Sivut: 335
Julkaisuvuosi: 2017

Juurihoito, Miika Nousiainen

Miika Nousiainen, tuo surumielinen, hassun elegantti hahmo telkkarista, jonka habituksen uskon sulattavan melko usean naisen sydämen (Suomen Rickhard Gere?), on kirjoittanut neljännen romaaninsa nimeltä Juurihoito. En tykkää hammashoidoista, joten välttelin tämän lukemista useamman viikon. Mutta hyvä kun tuli kuitenkin luettua, tuli parempi mieli ja ehkä vähän matkakuumetta ja uskoa hammaslääkäreihin. 

Kirjasta:

Pekka, sellainen perushyväihmismies joka ei osaa hoitaa hampaitaan tai parisuhdettaan, huomaa istuvansa mahdollisen veljensä Eskon käsittelyssä hammaslääkärituolissa.

Veljesten löydettyä toisensa he päättävät lähteä selvittämään isänsä kohtaloa ja matka vie niin Ruotsiin kuin Australiaankin asti.

Kirjassa veljekset pohtivat omia elettyjä elämiään ja samalla suhdetta toisiinsa, sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Tarinassa käydään läpi erilaisten ihmisten suhtautumista maailmanmenoon ja pumpuloidaan sekaan leppoisan lämmintä kielellistä huumoria.


Mitä mietin:

Melko iisiä tekstiä aluksi, mutta pinnan alta paljastuu syvällisiäkin oivalluksia aroista poliittisista ja tunnerikkaista aiheista.

"Tämä on spirituaalinen paikka. Aboriginaalit elivät täällä kuusikymmentätuhatta vuotta ja kokivat paikan hengen. Meille riittää kolme minuuttia ja somepäivitys. Ihminen kehittyy. Ehkä."

Miika näpäyttelee vähän väliä pieniä luunapsuja nykyajan hektiseen olemiseen ja välittää rivien välistä viestiä, että meillä on mahdollisuus myös pysähtyä ja nauttia olemisesta. Ei meidän aina tarvitse kaikille kiillottaa kiiltokuviamme, eikä meidän aina tarvitse pelkästään jurottaa tai keskittyä oman rakkaan kuplamme sisään. Maailma on olemassa kaikkine erilaisine ihmisineen joilla jokaisella on oma tapa kokea elämä.

Soljuvan Miikamaista tekstiä, jota on mukava lukea. Mielessä kuvittelin kirjan tapahtumat leffan muotoon ja en yllättynyt kun sain tietää, että siitä on oikeasti tekeillä elokuva.

Ei mikään sielua järisyttävä lukukokemus, mutta erittäin mukavaa illanviettoa enivei :) Suosittelen!


Lukema: 8/10 

Kirjailija:Miika Nousiainen

Teos:  Juurihoito

Kustantamo: Otava
Sivut: 332
Julkaisuvuosi: 2017

Epäsäännöllisyyden sopivuus

Kirjoittaminen ja lukeminen. Kaksi asiaa mitä en ole tehnyt kunnolla sitten vuoden 2017 marraskuun. Johtuen duunikeikkojen luonteista. Jotenkin mä olen saanut itseni sotkettua erittäin epäsäännöllisiin kausihommiin. Sellaisiin joista ei ole homman alettua juurikaan vapaata. Ja joiden jälkeen kroppa/mieli tuntuvat jääneen Pelennorin taistelukentillä Mumakilien jalkapohjien alle. Huh. 

Kannan edelleen mukanani kirjoja, minne menenkin, mutta jotenkin on ollut  helpompaa 14h duunien jälkeen korkata bisse ja laittaa vaikkapa Ascension Netfilixistä pyörimään. Toinen ihan törkeen hyvä sarja on ollu Rick and Morty. Erittäin lämpimät suositukset molemmille sarjoille. Tai sitten sen bissen jälkeen on tullutkin pieni piikki energiaa ja esimerkiksi Saksassa baareista sai myös hyvää ruokaa.

Mutta en ole unohtanut kirjoja ja kirjaimia. Ah, miten rakastan niitä aamuja kun pressopannu korahtelee ja näppäimistö taikoo kirjaimia suht ymmärrettäviksi sanoiksi näytölle. Se fiilis kun pääset siihen omaan tarinaan sisään, se vaivattomuus kun lentomoodi pörähtää käyntiin eikä edes nopea kahvin aiheuttama hetki vessassa saa sitä häviämään.

Tai kun katsot yöpöydällä hiirenkorvalla olevaa kirjaa (sori sori sori, mä teen sitä yhä..) ja mahassa muikahtaa nipsahtaen ja mietit, että ihan kohta pääset takas sinne toiseen todellisuuteen. Eikä se odotus häviä vaikka ennen sitä täytätkin velvollisuuksia sen toisen vuoteessa loikoilevan ihmisen kanssa.

Jollain tasolla mä kaipaan tosi paljon säännöllistä rytmiä elämään, silloin voisi järjestää ja suunnitella omia olemisiaan hiukan huomista pidemmälle. Olisi huomattavasti helpompaa suunnitella pitkäjänteisempää työskentelyä kirjoittamisen suhteen. Mutta toisaalta taas, viimeekis kun mä olin vakkariduunissa pari vuotta niin nainen meinas seota aivan täysin mun suhteen. Mä olin kärttyisä, ärsyttävä, tylsä, hiljainen, masentunut, lötterö, typerys ja kävelevä zombie. Ihana mies. Joten no more of that shit for us.

Mä haluan elää, tuntee kaiken tämän maallisen ilon ja vimman! En halua kahlita itteeni säännöllisyyteen, se on joka kerta saanut mut tukehtumaan. Mä haluan tehdä asiat sillai miten ne musta tuntuvat hyvälle, ei niin kuin olen antanut itselleni kerrottavan niiden toimivan.

Jos tätä joku vielä sattuu lukemaan, niin epäsäännöllisyys rules tästä lähtien (tai on se tainnu olla jo viime vuoden kesästä).

Innokasta ja viihtyilevää lukemista ja kirjoittamista!!!

See you :)

Suomen hevonen. Kuopion kaupunginteatteri

Kävimme avecin (naisen joka hengailee samojen seinien sisällä missä miekin) kanssa katsomassa Kuopion kaupunginteatterilla Suomen Hevosen. Ensi-ilta näytelmälle oli jo aikaa sitten tullut ja mennyt alkuvuodesta, mutta silti perjantain päivänäytökseen riitti mukavasti porukkaa. 

Penkeille istumaan, lörpöttimet kiinni ja katse eteen. Salin valot himmenevät ja samalla muukin yleisö hiljenee. Esirippu nostetaan ylös ja lavalla käpöttää kaksi miestä. Vanhempi ja nuorempi. He puhuvat jostain hevoskaupoista ja moottoripyörän ostosta. Nuorempi, Eino Heiskasen esittämä pitkätukkainen heavyenkeli Kai, koittaa saada isänsä, Jarmo Perälän näyttelemän muhkevatsaisen Lassin, suostumaan puhumaan ex-anoppinsa vanhan hevosen myytäväksi ja samalla muutaman muun tutun kaakin. Sisialainen mafia ostaisi hevoset yhdeksällätuhannella eurolla ja rahat tulisivat käteen heti. 

Suunnitelma laitetaan käytäntöön ja siitä lähtekin pyörimään tarinan ranka, jonka ympärille tavalla tai toisella kiedotaan pienessä kylässä asuvan uusperheen arki ja hevoskauppojen tuomien ongelmien ratkaisumallit. Tapahtumapaikkoja on kaksi; Tupa ja piha. Simppelin siistiä. 

Ensimmäiset viisitoista minuuttia meni ihmetellessä mitä ihmettä lavalla tapahtuu, keitä nuo ihmiset oikein ovat, miten heidät suhteet toisiinsa toimivat ja mikä funktio lavan vasemmalla puolella olevalla ulkohuussilla oikein on?

Ulkohuussin unohtuessa näytelmä painoi hahmojensa kautta minut penkkiin ja nypsäytteli välillä korvannipukoita ja kutitteli suupieliä ylöspäin.

Tarinasta kehkeytyikin mielenkiintoinen kuvaus hahmojen mielenmaailmoista keskinäisten suhteittensa ja aikakauden valoissa. Juonesta en kerro enempää, mun mielenkiinnon varasti hahmot. 

Mervi, Lassi ja Aili. 

Hahmoista: 

Ailin äite (Katri-Maria Peltola)  oli sellainen elämänsä syksyä elävä, pieni ja pippurisen itseironinen huulilörppä. Elo ei ole nautittavaksi, vaan elettäväksi. Parhaimmat repliikit kuuluivat ehdottomasti Ailin äitelle. Jäin vähän harmittelemaan, etten saanut mihinkään muistiin parhaimpia letkautuksia. En myönnä, mutta jos olisin joskus mummo, olisin tuollainen.

Ailista (Seija Pikänen) huokui suomalaisen vahvan lempeä hyväksyntä elämää ja sen tuomia haasteita kohtaan. Jos kerta asuu äitinsä ja ex-miehensä kanssa (jonka nykyinen nainen ramppaa talossa), eikä ole pahasti katkeroitunut, niin jotain katajaisen sisukasta rinnassa täytyy sykkiä. Mutta niistä saunakorttikuvista olisi voinut Ailille aueta todella mielenkiintoinen ura, sen näytelmän haluaisin myös nähdä. 

Aluksi mietin, että mikä perhana Lina Patrikaisen hahmoa, Merviä, Lassin nykyistä naista, oikein vaivaa? Ärsyttävä hihhuli, jota kohtaan aloin kuitenkin myöhemmin tuntemaan empatian sekaista arvostusta. Saatoin myös hetken miettiä, että Mervi olisi myös voinut toimia omana aikanaan saunakorttikuvissa. Ihanan hermoheikko huitale :) 

Jaana (Anna Kuusama), Lassin ja Ailin tytär, ja hänen hyvä ystävänsä, Kirsikaija (Johanna Kuuva), olivat aivan kelpo kaksikko esimurrosikäisiä likkoja. Ehkä hiukan kovaa ja korkealta meni välillä tyttöjen hommat, mutta eikös se siinä iässä tainnu niin ollakin? Tytöistä löytyi myös se lapsekkaan aikuisempikin puoli, joka tasasi pienen hämmennyksen viihdyttäväksi.   

Kai, mörrimöykky heavyenkeli, oli omassa stereotyyppisessä latteudessaan yksi suosikkejani. Suosittelisin hahmolle hymy/kukkaisterapiaa tai raha-asioiden kuntoon saattamista. Silloin siitä mopostakin voisi nautiskella vapaammin. Samaistuin jääkaapilla käyntiin ja nakkipaketin tuhoamiseen. Respect!

Lassi, omat vastuu-alueensa töhöillyt mies, jonka karisma oli vielä tavalla tai toisella purrut nuorempaan naiseen, Merviin. Tai Lassi oli nähnyt eronsa jälkeen Mervin ujon luonteen ja huomannut tilaisuutensa tulleen, mene ja tiedä.
Luulen kuitenkin, että jos Ailin saunakortit olisivat lähteneet kunnolla lentoon, ei Lassi olisi vaimonsa lämpöisestä kyljestä mihinkään lähtenyt. Siellä olisivat nyt maailmalla, ökyveneiden kansilla siemailemassa samppanjaa tai vihermehuja, laittaisivat kokin välillä keittämään perunoita pahimpaan koti-ikävään ja käskisivät nuorta Juliota (perämiestä) levittämään Ailin äiten selkään aurinkorasvaa.

Ailin Äite ja tyttären tytär, Jaana 13v.

Johtopäätös:

Koko soppa oli Ailin syytä. Saunakorttikuvissa olisi ollut kaikkien turvattu ja hyvä tulevaisuus. 


Arvio:

Näytelmä oli siis vallan kelpo ja viihdyttävä. Suosittelen lämpimästi :)

-----------

Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa.



  

Päivitys syksyn aikaan

On se tämäkin blogi vielä olemassa. 

Tällä hetkellä en kuitenkaan koe tarvetta arvostella lukemiani kirjoja. Ehkä jopa vähän ahdistaa jos pitäisi raapustella luetuista kirjoista ajatukset esiin. Hyh. 

Olen lukenut:

- Odinnin ratsu, Skandinaaviset jumaltarut. Anni Sumari
- Terveysmetsä. Marko Leppänen, Adela Pajunen
- Soturit, Karoliina Kouvola
- Joku kirja jonka nimeä ja tekijää en muista. Vihjeinä: Suomalaisen naisen kirjoittama. Henkiseen kasvuun liittyvä. Siniharmaan valkoinen kansi. Naisen ikä yli 46v. Tykkää syödä hyvää ruokaa. Kirjassa mainittiin pinkit maasturit.

Olen lukemassa:

- Vaarallinen juhannus. Tove Jansson
- Salaisuuksien kirja. Deepak Chopra
- Tapojen voima. Charles Duhigg
- Valtaistuinpeli. George R. R. Marrin
- Tools of titans. Tim Ferris

Olen kirjoittanut/kirjoitan:

- Pastori Nenonen. Scifikäs pohjoismaisissa myyteissä sotkettu raakuus.
- Gisella ja Jeremias. Nykyhetkeen sijoittuva epärealistisen mytologinen rakkaustarina
- Akmeel trilogia. 1500-luvulla eläneen lappalaisen noaidin kertomus.

Menen fiiliksen mukaan. Jos en menisi, kiukuttelisin. En halua olla pakollinen tai pakosta.

Lukekaa. Kirjoittakaa. Liikkukaa!!

Heips!

Havukka-ahon ajattelija, Veikko Huovinen

"Miksi toinen päivä tuottaa enemmän hankaluuksia kuin toinen? Mikä on se sääntö, että toisinaan kaikki menee haukan persieen ja toisinaan on niin mukava olla?"

Kirjailijasta ja kirjasta:

Vuonna 1952 ilmestyi Havukka-ahon ajattelija, joka oli myös samalla läpimurto Huoviselle  (vaikka tuskinpa hän sellaista havitteli?) Ennen Havukka-ahoa Huovinen oli kirjoittanut tarinoita ja kertomuksia lehtiin ja hän julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa `Hirri` vuonna 1950. Urallaan Huovinen saavutti useita palkintoja ja tunnustuksia ja hänen teoksistaan on tehty myös näytelmiä sekä elokuvasovituksia. Mutta ehkäpä kaikkein tunnetuin hänen teoksistaan on tämä, Havukka-ahon ajattelija.

Kirjassa tuumailee, irvii ja tupruttelee piippuaan meidän kaikkien tuntema Konsta Pylkkänen. Häntä pyydetään oppaaksi ja apumieheksi kahdelle Helsingistä saapunelle maisterille jotka haluavat tutkia Kainuun korpiluontoa. Omaperäisellä tyylillään ja mielenkiintoisella ajatuksenjuoksullaan Konstasta tulee korvaamaton apu maisteri Ojastolle ja maisteri Kronbergille.

Maisteri Ojasto ei tiennyt mitään siitä, että apuvoimat, joita hän oli monta päivää odotellut, olivat noinkin lähellä. ...hän otti tuon tuostakin esiin heinän, ruohon saran tai sammalen. Katseltuaan aina hetken suurennuslasilla kasvin tuntomerkkejä hän asetti sen harmaiden imupapereiden väliin puristumaan ja kirjoitti muistiin kasvin tieteellisen nimen, löytöpaikan ja muuta tarpeellista.... "Voi saakeli!" sanoi Konsta hyvin hiljaa, mutta sitä innostuneemmin, "Nyt kyllä heinän arvoitus ratkeaa."

Konsta miettii ja kääntelee omalla luovalla tavallaan ajan tapahtumia, niiden vaikutuksia ja sitä mikä teoria ja käsitys olisi missäkin aiheessa se lopullinen ja tosi. Myönnän, parissa kohtaa eksyin totaalisesti tuolta ajatusten poukkoilevalta kärrypolulta, mutta kipusin kuitenkin hetkessä takaisin kyytiin.

Haavikon käyttämä runsaasti kuvaileva kieli sai sydämen ikävöimään takaisin luontoon. Suoraan sanottuna häikäistyin ja lopulta häpesin itseäni sen suhteen miten vähän olen aikaani metsien suojissa ja järvien aalloilla viettänyt. Ja kuinka niin luonnollinen osa ihmisen arkea on rapissut pieniksi viipaleiksi puistoja, lähimetsiä ja prosessoitua ruokaa. En väitä, etteikö nyt olisi vaivattomampaa elää kaikessa yltäkylläisyydessä, mutta ainakin minä unohtelen kroonisesti sen mistä ja miten porsaanfile tai kananpojan rintaleike on lautaselleni tullut. Unohtelen päivittäin miten valtava voima puhtaalla luonnolla on, miten se elähdyttäisi asfalttipölyä niellyttä sisintäni ja miten minun tulisi sitä kunnioittaa.

Mutta ei Huovinen pelkästään luontoa ylistä, väliin hän piikittelee myös ihmisen olemista:

Kun joku näkee erilaisen ihmisen kuin itse on tai luulee olevansa, niin heti kohta hän on valmis kuvittelemaan toisesta kaikenlaista kummaa.. Niinpä pojatkin epäilivät, että Pylkkänen taisi olla vähän tärähtänyt pärekainalo...

Mutta huolimatta pienistä erilaisuuksista - hautuumaalla kerran tavataan. Siellä on ihmisen sukukokous, eikä ole kiertämistä kellään. 

Lempikohta:

Mustien metsien ympäröivä salojärvi oli mieliinpainuva näky. Oli usvaa, koleutta. Selittämätöntä yksinäisyyden tunnetta ja onttoutta rinnassa. Aurinko oli poissa. Ilmassa oli eriskummallisia hajuja. Kummallisin niistä oli rannan tuoksu, rannan jolle oli ajautunut kaisloja, mätäneviä ruohoja, kuolleita pikkukaloja, ja jola monet liekopuut tai harmaat, veden syömät juurakot lakosivat. Rantahietikolla näkyi ketun jälkiä ja suuren metson luuranko, jossa siivet olivat vielä kiinni. 

Jälkisanat:

Olipa hyvä, että kirja tuli luettua vasta nyt, eikä räkänokkaisena teininä pakonomaisesti äikän tehtävän muodossa. Kirjassa on paljon ajatonta viisautta, vinksahtanutta lempeyttä ja ajatuksia herätteleviä kohtia, joihin tulee varmasti palattua useamminkin. Toisaalta olen hieman pettynyt, etten ole Huovista aikaisemmin löytänyt..

Sanoja selvitettäväksi:

- Lisku
- Murrakko
- Syylingit
- Lynniskellä
- Huolainniekka
- Komo

Lukema: 10/10

Saaliiksi kelpasi toki vapauden tunne, jonka saattoi säilötä vaikka sydämen vasempaan eteiseen, siihen muistojen nelikkoon.

Novelli, Pastori Nenonen

Tähän väliin laitan tänne viimeisimmän novellin. Paljosta saan kiittää Roald Dahlia, jonka novellin pohjalta tämä tupsahti ilmoille.

Huom. Ei hirmuisen herkille :D

Joten, olkaa hyvä!

Pastori Nenonen

Kuva on lainattu internetin ihmeellisestä maailmasta.. 

Lukeminen ja bloggailu

Olen lukenut kesän aikana kaksi kokonaista kirjaa ja ainakin viisi on kesken. Luen, fiilistelen, unohtelen ja nautiskelen. Mutta en ole löytänyt fiilistä kirjoittaa noista luetuista kirjoista arvioita.

Luulin aluksi, että mun duunit (+50h/vk) ja erään toisen projektin viemä aika oli saanut oman henkisen kapasiteetin nollille luovan toiminnan osalta. Mutta ei se ehkä olekaan niin. Valokuvaan, kirjoitan toista blogia, rustailen omia fiktioita. Miksi en siis saa kirjoitettua arvioita kirjoista?

Käyn mielessäni seuraavan keskustelun kun olen lukenut kirjan ja aion kirjoittaa siitä tänne:

Kirja oli hyvä, nyt rustailen siitä arvion. Hmm... mitäs siinä tapahtu? Se yks meni sinne ja sitten ne toiset rakastu ja se kaveri heitti henkensä. Aika hyvä. Mitähän sitä söis, kohta vois mennä suihkuun. Hitto mikä sää. Pylly. Aika paska kesä on kyllä ollu. Parran vois ajaa. Tissit. Oispa se uima-altaallinen vadelmakarkkeja. Mitä siihen yhteen drinkkiin oikein tuli? Ahaa, facebook, onkos siellä mitään uutta?

Noin. Siinäpä se. Tuon enempää en saa itsestäni ulos, vaikka luetut kirjat ovat olleet todella mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Olen niihin uppotunut, elänyt hahmoissa ja niiden näkemissä maailmoissa, jännittänyt löysät pöksyyn ja nyyhkinyt typerälle rakkaudelle (tai hahmojen kuvittelemalle todellisuudelle rakkaudesta). Olen venyttänyt yön hiljaisia tunteja sarastukseen saakka ja nuokkunut duunissa kun mieli on edelleen kirjojen luomissa universumeissa.

Enkä perhana osaa sanoa niistä muuta kuin:

- Olipas hyviä kirjoja.

En ehkä jostain syystä jaksa kirjan lukemisen jälkeen uppotua analyyttisesti sen sisältämiin tapahtumiin ja henkilöhahmoihin. Tiedän jonkin kohdan olleen hyvä ja toisen paska, mutta en osaa määritellä miksi.

Joten, mä luulen etten edes koita pakottaa itseäni arviomaan luettuja kirjoja. Nautiskelen niistä, inhoan, rakastan ja suutun niille. Ja teen sen autuaassa tietämättömyydessä miksi niin reagoin :)

Palaan tänne arvioden kanssa heti kun mieleni analyytti nostaa päätään ja olen siten arvollinen kertomaan mielipiteeni luetuista. Kerrottakoon silti lyhyesti ja ytimekkäästi näiden kirjojen olevan hyviä:

- Linnavuoren Tuuli, Johanna Valkama
- Mahti, Siri Pettersen

-----------

Mietin kylläkin olisiko minulla jotain muutakin sanottavaa kirjoista/kirjallisuudesta kuin pelkät arviot.. Niin ja onhan tuo Kirjoittajaksi osio myös täällä! Siihen liittyen, saavutin yhden pienen virstanpylvään omalla "kirjoittajaksi, kohti tavoitetta" aikajanalla:

Tajuttoman bloggaus rafladuunarin arjesta keräsi yli 4t reagointia, 530 kommenttia ja 775 jakoa!!

Millonka lie tuo kesä muuten oikein alkaa?

Kuulumisia.

Eihän tässä. Välillä luetaan ja kirjoitellaan. Nyt vaan työt haittaa harrastuksia.

Hyvää jussia!!

Värityskirja, Marko Annala

Kirja tuntuu kädessä kevyeltä. Sellaiselta ohuelta, helposti luettavalta ja kuitenkin sen kansien alta huokuu fiilistä jostain täydemmästä. Hipistelen ja tuoksuttelen kirjaa. Vien sen ulos ja vasta illalla luen sen. Kerralla. 

Kirjasta:

Koulukiusaamista, alkoholia, psykoosia, paniikkihäiriöitä, bändejä, keikkoja, keskenmenoja, eroja, muuttoja, masennusta ja toipumista. Tuossa on ne avainsanat kirjasta, jonka luin yhdeltä istumalta ja jonka tekstiin pystyin joiltain osin itsekin samaistumaan. Mutta laskettuani Värityskirjan käsistäni, en voinut olla pohtimatta, että onko paskalla elämällä tarkoitus hioa timantteja keskuuteemme?

"Siinä me istumme, koulu ja minä, selkämykset vastakkain, kaksi kivettynyttä, kasvonsa kääntänyttä ja mykäksi muuttunutta. Kivi kestää iskut, se ei hievahda saastasta. Mutta minussa oli vielä kivettyneen kuoreni sisällä jotain tuhottavaa jäljellä, ja sen Julmin kaivoi esille."

Annala käy kirjassaan läpi lapsuuden ja nuoruuden ajat, joita leimaa ankara koulukiusaaminen ja jonka vastapainona toimii musiikin herättämä, vahventuva itsetunto. Jossain kohtaa, tarpeeksi monta kertaa maahan iskettynä, nuori poika päättää, ettei hänen ylitse enää marssita.

"Saan ajettua Juten nurkkaan. Typerä ilme on hävinnyt hänen kasvoiltaan ja tilalla on kauhu."

Parikymppisenä Annala löytää alkoholin, nainen repii sydämestä palan ja viinan turruttava tunne on siunaus. Tiettyyn pisteeseen asti. Kuninkaitten juomalla voitelu saa miehen käyttäytymään holtittomasti ja päätös pitää tehdä, pian.

"Pelko siitä, että jospa humalainen minäni onkin onkin todellinen minäni, se minuus, jota pohjimmiltani edustan ja jonka vain vaivalla pystyn pitämään aisoissa. Minun on lopetettava juominen ja todistettava itselleni, että olen elämäni arvoinen."     

Elämän kurimukset eivät kuitenkaan jätä miestä jatkossakaan huomiotta, pieni psykoosi ja keskivahva masennus nakataan keittoon sekaan. Annalalle tarjotaan myös keskenmenojen ruodittama parisuhde, joka kasvaa kahden ihmisen versoina vähän kerrassaan erilleen. Eikä unohdeta niitä iki-ihania paniikkihäiriöitä, ennen keikkaa mieltä raastavaa pelkoa, joka saa koko kropan vapisemaan. Tsiisus.

Mutta ei kirja ole pelkkää synkistelyä. Rivien ja lukujen välistä paistaa Annalan tahtotila onnelliseen elämään, sellaiseen missä ei tarvitse pelätä mielen särkymistä. Halua hyvänä ihmisenä olemiseen.

"Sinä olet hyvä ihminen!  

En ole koskaan ajatellut asiaa niin. Olen miettinyt mitä elämällä on minulle tarjottavana, mitä maailmankaikkeus minun haluaisi olevan ja mihin minun pitäisi pyrkiä, mutten ole koskaan oivaltanut sen olevan niin yksinkertaista. Olla hyvä ihminen. Se ei vaadi suurempia ponnisteluja kuin pari juoksuaskelta tuulen nappaaman lippiksen perään."

Annala nivoo kirjan viimeisellä kolmannekselle elämänsä aikuisvaiheen bändinsä Mokoman, ja nykyisen perheen ympärille. Ne ovat hänelle tärkeitä, ne kertovat myös lukijalle miten vittumaisista ja sielua repivistä kokemuksista voidaan myös rakentaa jotain todella vahvaa. Jotain, mistä kuka tahansa voi olla ylpeä. Nainen ja lapset, bändi ja sen jätkät, luonto ja itsekseen oleminen. Sisäisten demonien kukistaminen.

"Minulle on muodostumassa uusi unelma. Unelma siitä että olisin terve. Ettei aina muutaman vuoden välein tarvitsisi sairastua masennukseen. Unelma siitä, että oppisin hallitsemaan mieltäni ja oppisin tunnistamaan niitä keinoja, jolla masennuksen voisi välttää." 

Elämä on hyvä.

Fiiliksiä:

Melko vahvasti upposin kirjaa lukiessa Mokoman biiseihin ja koitin yhdistellä niitä Annalan oman elämän kokemuksiin. Sain niistä kudottua päässäni jonkinlaisen sötöksen, biisit aukenivat paremmin ja nyt lähti bändin koko tuotanto uudestaan kuunteluun, alusta tähän päivään saakka.

Mulle Mokoman biisit ovat useammin kuin kerran tuoneet sen voiman ja tahdon millä pusertaa eteenpäin. Sieltä sointujen ja sanoitusten kautta on kolvattu pirstaleista sydäntä kasaan (Poltetun maan taktiikka, Tästä on hyvä jatkaa, Huomenhaamu, Marras) on revitty paniikkihäiriöisen masennuksen usvasta uskallus nousta sängystä (Vapaa, Uni tulla saa, Tästä on hyvä jatkaa, Lujaa tekoa)  ja juoksulenkeillä on valettu sisua viimeisiin metreihin (Lujaa tekoa, Rautaa rinnoista, Hei hei heinäkuu).

Honkkarin lentokentällä tirautin vuonna 2011 pienen itkun kun kuuntelin akustisen version Sydänjuurista. Olin palaamassa kotiin, vajaan vuoden reppureissaamisen jälkeen. Väsytti niin perhanasti, kevyttä paniikkihäiriötä mielessä ja mun jatkolennon kerrottiin viivästyvän ainakin kahdeksalla tunnilla. Vaatteet haisi hieltä, röhnäiseltä reissulta ja ikävältä. Etsin paikan missä sain kännykän laturiin, toivoin sydämeni pohjasta lentokentän wifin kerrankin toimivan kunnolla ja laitoin sävelet korville:

Sain äidiltä rakkauden
Sain isältä maan
Pakahduttavan kaipauksen
Mieleen painamaan 

Tahdon ylleni pilvet
Tahdon alleni vakaan maan
Tahdon rintaani juuret
Tahdon mieleni vapauttaa

Tahdon pohjoisen taivaan

Tahdon alleni graniitin

Tahdon rintaani juuret

Tahdon vapauttaa mieleni

Vapauttaa mieleni!

Siihen kevyesti nyyhkien nukahdin reppuani halaten. Kumarassa penkille. Yksin, mutta silti turvassa.

Pääsin kotiin.

----

Mulle tämä kirja oli matka niin Annalan elämään kuin omaankin. Kaikkeen siihen mihin tuon kaverin sanoitukset ovat omassa elämässä osuneet. En osaa eritellä kirjaa muista Mokoman tuotoksista. Yhtä vahvasti se iski, yhtä paljon se sai hetket pysähtymään, kuuntelemaan musiikkia. Värityskirja väritti kappaleet uusiksi, lisäsi sävyt niille tuhansille kuuntelukerroille ja pyyhki pölyt unohdettujen muistojen pinnoilta.

Suosittelenko?

Kyllä. Vahva suositus ihan kaikille. Kirjasta saa himpun verran enemmän irti jos Annalan sanoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta se ei mikään pakko ole. Suosittelen myös koulukiusatuille, omat ala-aste aikaiset arvet meinasivat lukiessa kutittaa, mutta jos olisin tämän voinut silloin lukea, kokemani olisi ollut paljon helpompaa.  

Suosittelen myös niille ihmishirviöille, jotka tarvitsevat jostain syystä toisten pelkoa polttoaineekseen. Teille, jotka olette tehneet toisen ihmisen elämästä helvettiä vain pönkittääksenne omaa huonoa itsetuntoanne.

Ja lopuksi protip kiusaajille: Upotkaa suohon. Tai oppikaa pyytämään itsellenne ajoissa apua.

Kiitos, Marko Annala.

Lukema 10/10

Kirjailija: Marko Annala

Teos: Väritryskirja, esikoisteos

Kustantamo: Like
Sivut: 202
Julkaisuvuosi: 2017. 

A-kappale: Kyllä

Kirjailijaksi. Osa12. Opiskelua, spekulatiivinen historia

Pitkästä aikaa avasin oppikirjan ja pidin itselleni hiljaisen luennon. Aiheena tänään oli historiallisen spefin kirjoittaminen. Oppitunnin oli kirjoittanut Jussi Katajala.

Luen ja opiskelen epäsäännöllisesti tuosta Kummallisen kirjoittajat kirjasta eri aihe-alueita. Koitan puristaa maksimissaan pariin tuntiin itselleni uutta infoa ja kyllä, tänäänkin opin uusia asioita. Samalla tuli myös kerrattua jo opittuja, mutta melkein jo unohdettuja juttuja.

Ihan ensimmäiseksi silmiin hyppäsi tuttu lause:

KIRJOITA SIITÄ MIKÄ KIINNOSTAA!

Kyllä, taas jälleen kerran tuon lukeminen auttoi oman pään sisäistä kamppailua kirjoittamisen suhteen. Näytän teille mitä mun pään sisällä välillä liikkuu:

Mut jos kirjoitat tuosta noin, oletko varma, että anoppisi sisko ei närkästy asiasta? Ja entäs tuo, voiko noin tapahtua oikeasti ja entä jos joku huomaa ettei sinistä väriä käytetty lappalaisten kengännauhoissa.. Mites jos joku on eri mieltä siitä voiko Väinämöinen sanoa että "perse kun kutittaa".

Kirjoitan mikä mua kiinnosta, mutta mun ei pidä liiaksi jäädä märehtimään sitä, missä kohti lukija voi ottaa herneen nenäänsä, ojentaa historiallisissa faktoissa tai olla sitä mieltä ettei Väinämöinen kiroile. Mun ei pidä tappaa mun kiinnostusta kiinnostukseeni ajattelemalla mitä muut siitä ajattelevat.

Mitä otettava huomioon kirjoittaessa spekulatiivista historiaa?

Jos rajaat tapahtumat jollekin aikakaudelle, täytyy tietää sen ajan faktoja. Tai ainakin se antaa kirjoitukseen enemmän katu-uskottavuutta, jos faktat ovat kunnossa. 

Helppona ja karrikoivana esimerkkinä sähkö. Onko uskottavaa jos ritari napsauttaa aamulla sängystä noustessaan kahvinkeittimen porisemaan? Tai räsyinen feodaaliyhteiskunnassa elävä paimenpoika vahingossa pissii lehmien sähkölankaan?

Kannattaa myös miten tarkkaan teoksen vuoksi täytyy kuvata ajankohtaa/yhteiskuntaa. Onko tärkeää tietää sen ajan historiallisia tapahtumia, henkilöitä, keksintöjä jne. Vai annatko runosuonen sykkiä todella vaihtoehtoisessa historiallisessa maailmassa.

Mutta yksi tärkeimpiä on kuitenkin taustatyön tekeminen. Tämä pätee myös täysin spefimäiseen kirjoittamiseen myös.  

Taustatyön merkitys historiallisen spefin kirjoittamisessa (ja myös muissakin genreissä) 

Taustatyöhön uppoaa ihan pirusti aikaa. Ja mulle se käy vallan mainioisti. Rakastan tutkia ja penkoa jonkun aiheen ympäriltä sen historiaa, taustoja ja kummallisuuksia. Mutta mistä löytää infoa? Katajala listaa seuraavia paikkoja:

• Suomen historia verkko, Agricola
• BBC-history
• Ylen elävä arkisto
• Kansalliskirjaston sivut, vanhoja sanomalehtiä (hankala käyttää sähköisenä)
• Gutenberg - projekti
• Youtuben historialliset dokkarit
• Kirjastot, fyysisesti

Muista myös tehdä poikkitieteellistä duunia! Eli haraa infoa aihe-alueen ympäriltä. Jos etsit tietoa vaikkapa tietyn laivan reiteistä, täytynee sun tutkia teoksia sen ajan satamista, sotalaivoista, kaupankäynnistä jne jne. 

Mitä asioita sitten kannattaa selvittää? Katajalan listaukset kirjassa veivät neljä sivua tilaa, joten tässä hieman karsittua tavaraa. 

Yhteiskunta:

• Miten ihmisille annetaan nimet
• Millaisia sosiaaliluokkia on olemassa. Voivatko ihmiset siirtyä niiden välillä
• Miten keskimääräinen ihminen suhtautuu:
• aseisiin
• uskontoon
• kuolemaan
• eläimiin
• muihin uskontoihin
• muihin kansoihin
• naisiin
• vähemmistöihin
• teknologiaan
• seksuaalisuuteen
• Osaavatko ihmiset:
• lukea
• kirjoittaa
• laskea
• Mikä on pääuskonto

Perhe:

• Miten avioliittoon päädytään
• Miten perhe määritellään
• Mikä on naimattomien ja yksinhuoltajien asema yhteiskunnassa
• Kuinka suuri perhe keskimäärin on
• Millaisia leikkejä ja millasilla leluilla lapset leikkivät
• Onko aikuistumisriittiä
• Hautajaisrituaalit

Päivittäinen elämä:

• Miten pukeudutaan ja miten eri yhteiskuntaluokat pukeutuvat
• Kuinka toisia puhutellaan, määrääkö yhteiskuntaluokka puhetapaa
• Tavat ja säännöt kanssakäymisissä
• Onko eri kieliä ja murteita
• Mitä, miten ja missä syödään ja juodaan
• Onko aikakaudella ollut luonnonkatastrofeja
• Kärsitäänkö nälänhädästä

Asuminen:

• Missä ja miten asuttiin
• Onko olemassa suuria kaupunkeja
• Millaisia rakennuksia on olemassa, arkkitehtuuri ja rakennusmateriaaalit
• Sisustaminen

Työ:

• Tyypilliset työpaikat
• Käytetäänkö 
• orjia
• koneita
• eläimiä

Ajanvietteet:

• Onko ylipäätään vapaa-aikaa
• Mitä vapaalla tehdään
• suositut harrastukset
• pelit
• leikit
• Millaista musiikki on
• Onko muita viihdykkeitä

Teknologia:

• Millä liikutaan
• Minkälaiset kulkuväylät
• Miten navigointi
• Miten kommunikointi
• Miten maatalous

Politiikka;

• Onko olemassa järjestäytynyttä valtiota
• Mikä valtiomuoto on kyseessä
• Miten toimii
• lainsäädäntö
• tuomiovalta
• toimeenpanovalta
• Onko valtiota pienempiä hallinto-alueita
• Millainen virkamieslaitos
• Voiko kansalainen vaikuttaa
• Erilaiset poliittiset aatteet

Sodankäynti:

• Miten sodankäyntoi ja puolustus on hoidettu
• ritarilaitos
• ruotuväki
• asepalvelus
• palkkasotilaat

Oikeuslaitos:

• Millaisia rikoksia tehdään
• Onko elämä turvatonta
• Kuka valvoo järjestystä
• Kuka tuomitsee
• Mitä rangaistuksia on käytössä

Insituutiot:

• Onko olemassa esim. palokuntaa
• Käytetäänkö rahaa vai miten vaihdanto tapahtuu vai tapahtuuko ollenkaan
• Koulutus
• Vakuutuslaitokset
• Kirjastot
• Sairaanhoito
• Kansainväliset organisaatiot

Muu maailma:

• Uutisten kulku ja luotettavuus
• Merkkihenkilöt
• Merkittävät tapahtumat
• Kartat ja niiden luotettavuus
• Tiedetäänkö kaikki mantereet

Tiede:

• Lääketiede
• Tähtitiede
• Luonnontiede
• Yms

Onhan noita perhana. Pitkät listat. Mutta toisaalta tämä saa mut taas innostumaan!! Mulla on jokin runko minkä pohjalta voin lähteä tutkimaan ja luomaan sitä maailmaa mitä tällä hetkellä olen kirjoittamassa. 

Ja lopuksi kevennys herra Katajalalta:

"Kun olet tehnyt kymmeniä tai jopa satoja tunteja taustatyötä ja kerännyt suuret määrät tietoa elämästä valitsemanasi aikana, sinun tulee jättää siitä suurin osa käyttämättä."

Ps. Mulla on vielä about tunti aikaa pelata Witcheriä, ihan taustatyönä siis, ennen kuin nainen palaa duunista kotiin..

Mätä, Siri Pettersen

Ihan ensiksi, tämän kirjan kansitaide menee mun top10-listalle melko kärkeen! Törkeen siisti :D Mätä on siis jatko-osa Odinlapselle, joten jos et ole sitä lukenut ja aiot sen tehdä, älä lue tätä postausta. Tai saat lukea, mutta omapahan on sitten itku. Paljasteluja siis luvassa.

Kirjasta ja hahmoista:

Hirkan retki on nakannut hänet meidän maailmaan, ihmisten keskelle. Eikä Hirka osaa puhua kieltä, tiedä tapoja tai ole esimerkiksi nähnyt milloinkaan ennen kännykkää, saati sitten facebookia (siinä ois ehkä ollu pienen sivukirjan paikka, miten Hirka opettelisi somen ja kuoriutuisiko hänestä Instan kuningatar?)

Hirkan korppi, Kuro, seurasi mukana, ja ah, siitä mustasta sulkakasasta kuoriutuikin kirjan yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Naiell, jota voisin kuvailla supernarsistiseksi ja erakoituvaksi Donald Trumpiksi nuoren David Beckhamin kropalla. Jumalaksi itsensä korottanut heppu on kuitenkin välillä ärsyttävän tyhmä. Ehkä se tuhat vuotta korppina hengailu on tehnyt osansa.

Täällä meidän maailmassa on ollut karkoitettuna Naiellin veli, Graal, viimeisen tuhannen vuoden ajan. Graal on luonut itsensä ympärille sellaisen vampyyrimaisen hohdon ja habituksen. Tyyppi on saanut ihmisiä itselleen kavereiksi lupaamalla verensä kautta pidemmän elämän. Mutta hommassa on pieni juju, Graalin veri addiktoi ja siinäpä sitä sitten ollaan kun vieroitusoireet nykii päälle.

Mukana on myös Stefan, ihminen, joka metsästää Graalin veren saastuttamia homo sapieneita, unohdettuja. Stefan jäi hahmona ehkä hiukan valjuksi.. Sellainen viskiä juovan, elämänsä yhdelle asialla omistaneen,  surkuttelevan sänkipartaisen miehen muotokuva. Joka pärjää kuitenkin tiukan paikan tullen. Stefanista ei otettu ihan kaikkea irti..

Rime jäi Ymilään ja kaveria ketuttaa niin perhanasti muikkelin lähtö ja typerät neuvoston kokoukset. Koko ajan pitää olla varpaillaan, että kuka niistä ketkuista oikein hänet haluaa tappaa/syöstä tuolilta pois. Rime, kolkagga ja oman kansansa ylin johtaja jo parikymppisenä. Aika hyvin saavutettu siihen ikään. Ja silti on valmis uhraamaan kaiken typykän takia. Noh, nuoruus teetättää kaikenlaista, hyväksytään.

Oliko se hyvä?

Kyllä, ehdottomasti! Kolmatta osaa odotellessa pokkarimuotoon. 

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Mätä, Korpinkehät trilogian toinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 501
Julkaisuvuosi: 2017. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist

Kirjailijaksi. Osa 11. Hylky ja uusia suunnitelmia

Kolmas hylkäys. Näitähän alkaa vähitellen kertyä, siistiä!! Se siis tarkoittaa, että yritän ja olen tehnyt jotain tavoitteeni suhteen :) 

Osallistuin taannoin siihen Stepanin Koodeksi - kirjoituskilpailuun. Ja joitakin päiviä sitten tuli sposti, etten päässyt finalistien joukkoon. Höh. Minussa asuu sisäinen kilpailija ja aina se tappio "kirvelee", oli laji mikä vaan. Muistan esimerkiksi miten nuorempana saattoi mennä viikko sisäisen v...ksen vallassa jos Suomi ei pärjännyt mm-kisoissa. Saati sitten kuinka kauan meni jos hävisin henkilökohtaisesti hiihtokisoissa tai tyttöjen jekuttamisessa. Nykyään olen onnekseni oppinut suhtautumaan "häviöihin" hieman neutraalimmin.. Ei enää niin sielua myllertäviä tunneryöppyjä :D

Kirjoittamisen, tarkoitan tällä novelleja ja proosaa, olen priorisoinut tulevalle kesälle astetta alemmaksi mitä aikaisemmin. Kirjoitan kyllä, mutta aikaa käytän enemmän blogeihin kuin proosaan. 

Nyt on tullut huomattua, kun töissä ja vapaa-ajalla käyttää enemmän luovuuslihaksia, että nekin väsyvät. Yksinkertaisesti ei riitä paukut ihan kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Joten keskityn siis niihin asioihin mitkä kiinnostavat eniten ja generoivat mulle lisää energiaa (nainen kuuluu siihen kastiin). Ja jos bloggailu alkaa tympäsemään, niin otetaan keskeneräinen trilogia takaisin kirjoituksen alle :)

Mä oon myös pohtinu tätä tavoitteellisuutta. Haluan siis saada elantoni kirjoittamisesta. Tavalla tai toisella. Se, että tuleeko se kirjojen myynnistä, ei välttämättä ole ainut väylä tavoitteen saavuttamiseksi. Joten, eikös se ole ihan fine vaihtaa taktiikkaa? Mutta tässä on myös yksi pohdinnan aihe, jos haluan päästä mun tavoitteeseen, saavutanko sen vaihtelemalla taktiikkaa aina kun se alkaa tympäsemään? Vai pitäiskö jaksaa puskea yhden tien mukaan, vaikka oksennusta pukkaisi näppikselle ällötyksestä? 

Onko kyse asennoitumisesta? Täytyisikö mun valella itseni jääräpäisellä sisulla ja luottaa perinteiseen "päätä seinään kunnes se murtuu" taktiikkaan? Tuossakaan ei tietty ole varmaa murtuuko este vai mies.. :D 

Kyllä minä silti kallistun siihen vaihtelun puolelle. Jos mä pakotan itseni tekemään jotain, mikä nyppii, tulee mulle sellainen äklötysrefleksi. Ja sen jälkeen sitä innostusta on enemmän kuin vaikeaa saada takaisin. 

Kuljen näitä polkuja oppiakseni tuntemaan itseni, jotta voisin parhaiten palvella muita - Unknown   

P.s. Mutta ketuttaa ne tappiot silti :D :D Niin se leijonien neljäs sija tänä keväänä kuin oma hylkäyskin.. 

Viikon kooste

12.5.-21.5.2017

Olen lukenut ja olen kirjoittanut. Molempia hyvin epätasaisen sekavasti. Mulla on tällä hetkellä kolme blogia, joita koitan pitää aktiivisesti yllä: 

- Lukucorneri
- Tajutonta
- Kaskipoika

Sitten siihen päälle kirjoitan novelleja ja ideoin romaania (ehkä jopa trilogiaa). Plus töiden suhteen on olemassa kaksi projektia, jotka vievät oman osansa energiaa ja sitten ihan perusduuni lisäksi. Niin ja mm-kisat ovat haukanneet monta tuntia, mutta tänäänhän ne loppuu. Lapsia ei vielä ole. Eikä lemmikkejä. Ja eilen join 7 outta.

Mutta siis, mitä olen menneellä viikolla saanut aikaiseksi?

Kirjoitetut:

Lukucorneri:

• Kirjauutiset

Näkyvyys:
- Blogi, 41 katsontakertaa
- Face, 4 tykkäystä. Saavuttanut 86 henkilöä


Tajutonta:

• Kausiduunissa 

Näkyvyys:
- Face, 153 tykkäystä, 7 kommenttia, 1 jako. 
Saavuttanut 21 626 henkilöä


Kaskipoika:

• Volokipolku, Sonkajärvi

Näkyvyys:
- Blogi, 19 katsontakertaa. 1 kommentti
- Face, 38 tykkäystä 

Luettua:

• Mätä - Siri Pettersen
• Sompio - Samuli Paulaharju
• Läjä sähköposteja
• Facebookkia
• Ilmaisjakeluita
• Omia tekstejä

Tulevan viikon suunnitelmat/tavoitteet:

Kirjoitukset:

Lukucorneri:

• 2 bloggausta
• 4 päivitystä faceen
• 7 päivitystä instaan
• 3 uutta ajatusta kehittää blogia

Tajutonta:

• Yksi bloggaus
• 3 uutta ajatusta kehittää blogia

Kaskipoika:

• Yksi bloggaus
• 5 päivitystä instaan
• 5 uutta ajatusta kehittää blogia

Luettavat:

• Mätä
• Sompio

Kirjauutiset

VARASTETTU HARRY POTTER

JK Rowlingin vuonna 2008 huutokaupassa myymä Harry Potterin "jatko-osa" on varastettu. Rowling pyytää ihmisiä olla ostamatta 25 000 punnalla myytävää korttia, jossa on n. 800 sanaa. 

Linkki: https://www.theguardian.com/books/2017/may/12/harry-potter-prequel-postcard-stolen-in-burglary

STEPHEN KING EI TYKKÄÄ TRUMPISTA

Kingin mielestä Donald Trumpin pääsy ydinasenapille on "pahempi kuin mikään tarina" minkä hän on kirjoittanut. King on ilmiteerannut myös monissa muissa tweeteissään mielipiteensä Trumpista.  

Linkki: http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/books/news/stephen-king-donald-trump-president-us-worse-than-any-horror-story-ive-written-a7717506.html

SYLVIN REISSUUN LÄHTÖ

Lukukoira Sylvi suunnittelee lähtevänsä matkaan. Mutta onko kaikki tarvittava mukana ja riittääkö voimat?

Mankiainen

Mulla on mankiaisen fiilis. Tänään ois aikaa tehdä, lukea ja kirjoittaa. Läjäillä kasaan tulevan kirjatrilogian aineksia (siis sitä jonka leffaversiossa näyttelee Cate Blanchett ja Liv Tyler, sivuosassa Bruce Willis ja Harrison Ford) tai tehdä jotain muuta rakentavaa.

Mutta kun en perhana meinaa saada mitään aikaiseksi. Pyh. Mankioituttaa.

Ei mahda mitään. Käsi niskaan ja väkisinkirjoittamista seuraava tunti. 

Heippa!!

Odininlapsi, Siri Pettersen

Otetaan pohjoisia taruja ja käännetään yleiset asetelmat päälaelleen. 

Ihmiset ovat myyttejä, kaukaisia taruja. Ymin lapset, peikot, ovat todellisia. Tai itse heidät peikoiksi päässäni kuvittelin. 

Kirjasta:

Hirka on syntynyt ilman häntää, mutta hänen ottoisänsä on lavastanut arvet hänen alaselkäänsä ja kertonut tarinaa suden hyökkäyksestä sekä hännän menetyksestä lapsena. Hirka on vain kuvitellut olleensa epäonninen. Mutta hänelle kuitenkin selviää, ettei asiat menneetkään niin. Hirka onkin Odinin lapsi, mädän kantaja, olento toisesta maailmasta ja hänen isänsä ei olekaan oikeasti isä, vaan ottoisä. Ja sitten alkaa tapahtua, vanhat tarinat heräävät henkiin, Hirkalle paukahtaa teini-iän angsti omasta identiteetistä (mutta ei näppylöitä) ja nuori sydän alkaa ihmettelemään kummallista elämää.

Tuohon tarinan pohjaan nakataan säkillinen ystävyyttä yhteisön tärkeimmän henkilön lapsen lapsen kanssa, kunnon kulhollinen väen epäluuloista erilaisuutta kohtaan, litra kaupalla satojen vuosien aikana iskostetuttuja uskomuksia, kottikärryllinen valtapeliä ja hopealusikallinen pirskahtelevia hyppysellisiä toiveita katkeran suloisesta kasvutarinasta, niin kasassa on makkeet aineet useammalle pitkäksi venähtäneelle lukuillalle. Eikä pidä unohtaa keitoksen keittäjää, Siri Petterseniä!! On siinä kokki :D

Oliko se hyvä?

Oli se, kyllä! Mua kiehtoi tarinassa korpit ja kivikehät. Sekä ehdottomasti sokeat!! Myös mielikuvat Damayannin tanssista jä kutkuttamaan mieltä. (Damayanti on muuten vanhan hindulaisen tarun prinsessa, jonka kauneutta jumalatkin ihailivat.)

Ehkä ainoa mitä jäin ihmettelemään, oli Hirkan nopea kasvaminen ihmisenä. Kirjan aikajana on kuitenkin vain pari kuukautta ja siinä ajassa teini-ikäisen typyn sydän ja mieli kehittyvät aika hurjalla tavalla. Ei minusta sellaiseen olisi, tai no, enhän olekaan teini-ikäinen typy ja toisaalta aivan todistettavasti naispuoliset ihmiset kykynevät melko hurjiin suorituksiin.

Kirjasta jäi kivan kutkuttava fiilis. Näin useat tapahtumat mielen valkokankaalla ja perhana miten visuaalisen hieno tästä voisi tulla leffana! Ehdottomasti tartun sarjan toiseen osaan ja hyvin varmasti luen kolmannenkin.

Muistaakseni jostain arviosta luin, että kirjan tarinaa olisi ollut haastellista seurata. Paljon henkilöitä, mystiikkaa ja tapahtumia. Hmm.. kyllä mun mielestä haasteellisempaa on välillä lukea cosmopolitania, siellä sitä mystiikkaa vasta onkin (siis ihan jossain olen vahingossa kyseistä lehteä selannut kun luulin sitä sudokuksi..)

Lukema: 9/10

Kirjailija: Siri Pettersen

Teos: Odininlapsi, Korpinkehät trilogian ensimmäinen osa

Kustantamo: Jalava
Sivut: 614
Julkaisuvuosi: 2016. 

Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist