Enkelten Verta. Kirpparilta, 2€!! Siis kirja, ei koirat. Elämäni ensimmäinen Johanna Sinisalo. muttei varmaan viimeinen.
Enkelten Verta on teknisesti rakennettu minun makuun oikein mainiosti. Luvut ovat lyhyitä ja "blogi" teksit katkoo kivasti rakenteellaan perustekstiä. Juoni lähtee rullaamaan heti, eikä Sinisalo jaarittele alkuun mitään turhia. Hyvä niin, koska en ymmärrä pitkiä ja hemmetin tylsiä alkuja joita lukiessa toivoo vain kirjan oikeasti alkavan. Pisteet Johannalle!
Mutta oli tämä pieni hyppäys pois viime aikaisten luettujen kirjojen genrestä. Joten hetki meni päästä makustelemaan kirjoittajan tyyliä ja sopeutua "reaalimaailmaan". Enkelten Veressä on fantasiaan/sf vivahtavia tekijöitä, jotka sekoitetaan taustalta heikosti kumpuavaan dystopiaan ja pyöräytetään hunajalusikalla kevyesti hienoiseen jännitykseen. Lisätään siihen vielä Johanna pohtivan oivaltava tyyli kirjoittaa, niin kirjasta alkaakin löytyä ainekset hyvään iltalukemiseen.
Mehiläisten tarhaamisesta:
Miekkonen kohautti olkapaiätään ja levitti käsiään.
"Verratkaa sitä ihmisiin - te olisitte raataneet koko kesän kasvattamalla talvivarastoja henkenne pitimiksi, teillä olisis aittoja täynnä kultaista viljaa, aumat pullistelevat meheviä juureksia, kellarit makoisia hilloja ja hedelmiä, liitereissä on mottikaupalla koivuhalkoa. Ja sitten yhtenä päivänä, syksyn lähetyessä, vain tulisi suuri käsi joka kaappaisi ne kaikki itselleen ja laittaisi tilalle ruokakomeroon tikkuista pettua ja liiteriin märkiä risuja, joiden avulla juuri ja juuri nälkään kuolematta ja paleltumatta osa perheestä ja suvusta selviäisiyli ankaran ja koettelevan talven, ja sitten kevään koittaessa te taas alkaisitte saman turhan uurastuksen, koska ette osaisi muutakaan tehdä. Minä ainakin kypsyisin ennen pitkää."Kirjassa Orvo, joka on mehilästen hoitaja, menettää yhtäkkiä pohjan elämältään. Tarhasta löytyy tyhjä, mehiläisten hylkäämä pesä ja Orvon poika menehtyy. Mutta miten oikein Orvo, Orvon poika ja ympäri maailmaa tapahtuvat mehiläisten katoamiset linkittyvät toisiinsa? Melkein arvasin lukiessa yhteyden, mutta en kuitenkaan :D
Surusta:
Ja silloin se taas iskee, koko painollaan, minkäänlaista armoa vailla.Tuo pätkä oli sellainen mistä itselle ryöpsähti muistoja omista suruista. Juuri noin ne ovat menneetkin. Ihan tismalleen noin. Tämä kohta jätti minuun syvimmän muistijäljen koko kirjasta ja myönnän, tähän kohtaan painoin hiirenkorvan.
Olen pitänyt sitä tunteena, joka on harmaa ja avara ja aineeton, se on kuin kostea sumu joka ympäröi joka puolelta, eikä siitä pääse eroon millään keinolla, koska se värittää ilman, sitä hengittää sisään ja ulos, sillä on oma multaisa tuoksunsa, se tunkeutuu ihon huokosiin. Olen ajatellut surun luonnetta samalla tavalla haihtuvana kuin kostea sumukin ennen pitkää haihtuu; jonakin päivänä harmaus on hitusen ohuempaa, viikkojen päästä kosteus ei enää pisarru iholle, maan aromi keventyy sieraimissa, jossain kaukana välähtää himmeä aurinko leijalevien usvariekaleiden lomasta; suru haalistuu hiljaa melankoliaksi, sitten muistoksi.
Miksi lukea:
- Koska muutoin mehiläiset pistää ja katoaa
- Kirja ei ole turhan pitkä, oikein kiva välipala!
- Sivistät samalla itseäsi
- Koska osaat lukea, helli ja haali sitä kykyäsi!
Lukema: 7/10
Kirjailija: Johanna Sinisalo
Teos: Enkelten Verta
Kustantamo: Kustannusosakeyhtiö Teos
Sivut: 274
Julkaisuvuosi:.2011
Video:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti